sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Merirosvojuhlat

Tänään juhlittiin meidän keskimmäisen viisivuotissynttäreitä kavereiden kanssa merirosvoteemalla. Kakuksi päätimme kokeilla aarrearkun tekemistä. Ensimmäisen kerran aarrearkkukakun näimme pari vuotta sitten synttärikakkukirjassa ja nyt etsin vinkkejä netistä. Kinuskikissalta löytyikin sopiva ohje, jonka mukaan tein myös täytteen.

Kuten Kinuskikissakin kirjoittaa, on näin isossa kakussa haasteena sen pysyminen kasassa. Tein täytteen eilen ja kakku alkoi heti valua... Jollain lailla sain sen muotoiltua matalampaan muotoon, jossa sain sen jääkaappiin ja onneksi se aamulla oli vielä kasassa. Koristelun teko loppuun sujuikin sitten helpommin valmiiksi ruskeasta sokerikuorrutteesta. Suklaakolikoita en etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään, joten piti tyytyä Lidlistä löytyineisiin "kultaharkkoihin" sekä karkkikoruihin ja muutamiin muihin "helmiin".


Päätin olla leipomatta mitään muuta kakun lisäksi, että kakkua menisi kaupaksi mahdollisimman paljon. Kakun lisäksi oli toki karkkeja, sipsejä ja keksejä sekä suolaisia tikkuja.


Lautaset, mukit, pillit ja servetit löytyivät kerrankin edullisesti Tiimarin loppuunmyyntialesta.


Ohjelmaa olin suunnitellut melko paljon, jotta tilanne ison lapsilauman kanssa pysyisi rauhallisena. Aluksi sankari avasi lahjat pullonpyörityksen tahdissa, sen jälkeen vierasjoukko pääsi avaamaan alla olevaa isoa pakettia. Paketti kierrätettiin musiikin soidessa ja musiikin pysähtyessä se, jolla paketti on kädessä, sai repiä pakettia auki. Näin jatkettiin kunnes moneen kerrokseen paketoitu lahja (merirosvokynä) vihdoin paljastui paketista. Viimeinen avaaja sai kynän itselleen. 


Tämän jälkeen avasimme veljeni ystävällisesti piirtämän kartan, jonka mukaan kiersimme taloa merirosvoseikkailulla, jonka varrella oli mm. tunneli, joki, jonka yli piti pomppia kiviä pitkin, hulavanteita, joiden läpi piti pujotella ja käärmeitä. Lopussa löytyi aarre - aarrearkun muotoinen pinjata. Pinjatasta pudonneet karkit jaoimme kärpässienileikin avulla. Yksi leikkijä kerrallaan meni oven taakse ja muut valitsitvat "ansakarkin". Leikkijä sai poimia niin monta karkkia kuin ehti ennen kuin osui ansaan. Osa sai pari karkkia, osa jopa kymmenen ennen kuin ansakarkki tuli vastaan. Pahala mieleltä kuitenkin vältyttiin, sillä tästä siirryimme suoraan pöytään, jonka ääressä oli paljon lisää herkkuja kaikille.

Odotellessaan osa keilasi joulupukin tuomilla pehmokeiloilla, leikki perinteistä aasinhäntäleikkiä niin, että kiinnitettiin pääkallolle silmälappua sekä ampui kuminauha ritsalla tarkkuusammuntaa.

Toki aika kului hyvin myös sankarin huoneessa jääkiekkopelin, beybladejen ja autojen äärellä.

Lopuksi jokainen juhlija sai vielä etsiä itselleen aarteen eli aarrearkkupussin, josta löytyi tatuointeja, ilmapalloja, merirosvohattuja ja torvia.

Juhlat olivat oikein onnistuneet ja onnellinen sankari leikkii parhaillaan mieleisillä lahjoilla: autoratakirjalla, starwars-legoilla, turtleseilla, autonsuunnittelukirjalla ym.

P.S. Nyt muutama päivä synttäreiden jälkeen (1.1.2014), kun en enää metsästänyt suklaarahoja, bongasin niitä sattumalta Makuunista. Tämä vinkiksi tuleville aarrearkkukakun leipojille :)

3 kommenttia:

  1. Kakku on todella hieno : ) Onnea päivänsankarille !! Ja kivaa ohjelmaa järjestetty lapsille.

    VastaaPoista
  2. Hienot järjestelyt tosiaankin! Olitpa keksinyt paljon erilaista ohjelmaa. Pitää laittaa näitä korvan taakse ;) Itselläni on myös tapana järjestää lasten synttäreille paljon ohjattua ohjelmaa - juurikin siksi, että meininki pysyy kasassa. Aina vain sorrun toistamaan samoja juttuja, kun en osaa keksiä mitään uutta. Mutta tästähän sai uusia ideoita!

    Meidän poitsu huuteli jo ovelta juhlista kotiutuessaan: "äiti, kaikki hyvin!" Olivat viihtyneet oikein hyvin, ja mukavat juhlat kuulostivat olleen. - MY

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!