sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

The amazing wife -polttarit


Eilen juhlittiin ainoan siskoni polttareita. Kaason ominaisuudessa sain päävastuun järjestelyistä ja nautin siitä täysillä. Vietimme illan meillä ja laittelin kotia teemavärein keltamustaksi, koristelin saunan morsiussaunaksi ja leivoin teemaan sopivia muffineita. Ennen illanviettoa päivä oli täynnä toimintaa Amazing wife -teemalla. Keltainen ja musta valikoituivatkin polttariväreiksi nimenomaan inspiraationa toimineen Amazing race -kisan logosta.

Aamulla osa porukasta lähti herättelemään morsianta tarvikelistan kanssa ja vei hänelle Amazing wife -kisapaidan, jonka tuunasin edullisesta H&M:n trikoopaidasta Pikku-Piltistä ostamallani silitysarkissa. Muille kisaajille tehtiin kartongista vastaavat logot, jotka kiinnitettiin nuppineuloilla paitaan.



Aamupalaa nautimme Ainolanpuiston kauniissa maisemissa piknikillä. Tuossa vaiheessa aurinko onneksi vielä paistoi ja salaatti, patongit, croisantit, keksit, hedelmät, mansikat ja vaahtokarkit maistuivat kuohuviinin kanssa.


Päivä eteni vihjekorttien mukaan ja piknikillä morsian avasi vihjeen, joka johdatti meidät Citydanceen tanssitunnille. Tanssiopettaja oli valmistellut tunnin morsiamen lempparibiisien pohjalta.

Morsian ja sulhanen lähtevät heti häiden jälkeen Australiaan puoleksi vuodeksi ja näin ollen halusimme valmistella morsianta vesiurheilulajeihin. Sattumalta Oulussa oli eilen Sanomalehti Kalevan järjestämä Ookkonää surffannu -tapahtuma ja koko porukka pääsi ihan ilmaiseksi kokeilemaan SUP-lautailua ihan ilmaiseksi. 


Myöhäisen lounaan nautimme Oskarin kellarissa, jossa saimme kabinetin omaan käyttöömme ja pääsimme kaikki yhdessä rauhalliseen pöytään syömään.



Ennen illanviettoon siirtymistä kävimme tivolissa. Sidoimme morsiamen silmät ja pohjustimme tarinalla extreme-kokeilusta. Hetken aikaa morsian jännitti joutuvansa benji-hyppyyn tai muuhun sellaiseen, mutta hymyili helpottuneesti, kun löysi itsensä tivolilaitteesta.

Illalla herkuttelimme, rupattelimme, teimme morsiussaunan taikoja ja kylvimme paljussa. Morsian valmisti huomenlahjan sulhaselle ja vastaili sulhasen siskon valmistelemaan sulhasta koskevaan tietovisaan. Polttarivieraat olivat valinneet morsiamelle biisejä ja morsian sai arvailla, kuka minkäkin kappaleen on valinnut ja miksi. 








Päivä oli oikein onnistunut ja uskon kaikkien viihtyneen, vaikka porukasta kaikki eivät toisiaan tunteneet ennestään.

Seuraavaksi häitä odottelemaan!
(P.S. Kampausvinkkejä otetaan vastaan...!)

4 kommenttia:

  1. Voi mitä tarjottavia ♡
    Väriteema on myös upea.

    VastaaPoista
  2. Kolmas kerta toden sanoo! Jokohan tämä toimisi.. Koitan täällä kommentoida, ihastella, muistella haikeana ja lähettää sinulle lämpöajatuksia ja sydämiä, mutta tämä kommentointi ei nyt halua toimia!! Pitkästä aikaa muistin tulla tänne lukemaan :) Ja nyt aion jatkaa! Toivottavasti tämä kommentti vihdoin tulee perille! Tai ehkä sulle onkin tullu salaa kaikki kolme :D Isosiskoni <3

    VastaaPoista
  3. Kolmas kerta toden sanoo! Jokohan tämä toimisi.. Koitan täällä kommentoida, ihastella, muistella haikeana ja lähettää sinulle lämpöajatuksia ja sydämiä, mutta tämä kommentointi ei nyt halua toimia!! Pitkästä aikaa muistin tulla tänne lukemaan :) Ja nyt aion jatkaa! Toivottavasti tämä kommentti vihdoin tulee perille! Tai ehkä sulle onkin tullu salaa kaikki kolme :D Isosiskoni <3

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!