maanantai 29. maaliskuuta 2021

Eettiset, upeat höyhenet pääsiäiseksi ja mielenkiintoinen yritys tutustuttavaksi!

Ystävä toi minulle ihanan paketin kauniita kanojen, kukkojen ja viiriäisten höyheniä ja sulkia siskonsa harrastekanalasta Tervolasta. Ajoitus oli täydellinen, erityisesti pääsiäisenä höyhenet sopivat sisustukseen paremmin kuin hyvin! 


Käytin höyheniä ensimmäisenä pajunoksien koristeluun. Niistä tuli kauniimmat kuin ikinä ennen. Tällä kertaa pajunoksat saavat ylpeänä koristaa olohuoneen paraatipaikalla, koska sävyt sopivat täydellisesti sisustukseen. Kauniin ulkonäön lisäksi on hienoa, että tietää höyhenien olevan eettinen valinta: käsinpoimittua ja puhdistettua satoa kanalasta, jossa eläimistä välitetään ja jossa niillä on hyvä olla.

Pajunoksien lisäksi höyhenet pääsivät osaksi erilaisia asetelmia.

Pääsiäisen jälkeenkin höyhenille ja sulille on käyttöä sisustuksessa esimerkiksi makrameiden tai unisiepparien koristeina. Olen itse tehnyt pari ensimmäistä kokeilua ja toiseen ripustin kolme suurinta sulkaa. Toisaalta voisin kuvitella laittavani höyheniä esille ihan semmoisenaankin. Vain mielikuvitus on rajana näiden kauniiden höyhenten ja sulkien käytössä.

Kannattaa ottaa @nokkoarcticexperience seurantaa Instagramissa! Siellä pystyy seuraamaan kanojen, kukkojen ja viiriäisten elämää päivittäin. Nokko Arctic Experience tarjoaa myös maatilamatkailua ja verkkokaupasta löytyy muitakin tuotteita höyhenten ja sulkien lisäksi. Valikoima löytyy sivulta www.nokkopower.com. Nettisivuilla myös ihana tipulive, kurkkaa vaikka lasten kanssa yhdessä!









sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Miniloma Oulussa kahden kesken, Arinan uusi Lohi-huone testissä

Majoitus saatu näkyvyyttä vastaan.



Me ollaan monessa mielessä onnekkaita. Yksi syy on mummo, joka yhdessä vaarin ja/tai enojen kanssa mahdollistaa kahdenkeskisen ajan ottamisen ja minilomat silloin tällöin. Ne ovat tosi tärkeitä parisuhteen kannalta. Mummo hoitaa lapset ja uskaltaa ottaa vastuun myös pienimmäisen diabeteksen hoidosta yön yli. Lapset nauttivat täysillä enojen ja mummon seurasta tänä viikonloppuna.

Me vanhemmat nautimme toistemme seurasta, kaikessa rauhassa ilman muita kiireitä ja paineita.
Iltapäivällä pyöräiltiin ympäri Oulua keskustasta Pikisaaren kautta Nallikariin ja joen vartta pitkin edestakaisin. Pyöräilyn jälkeen maistui rentoutuminen hotellihuoneen saunassa ja viihtyisässä huoneessa sekä valmiit ruuat.

Original Sokos hotel Arina tarjosi meille mahdollisuuden katsastaa uuden Lohi-teeman huoneen tuoreeltaan. Arinassa on käynnissä huoneuudistus, joka kattaa kaikki hotellin huoneet. Ensimmäiset yhdeksänkymmentä ovat valmistuneet maaliskuun alussa, viimeiset pääsevät käyttöön vuoden päästä. Huoneita on kolmessa eri teemassa, jotka kaikki kumpuavat oululaisista tarinoista. Lohi-teeman lisäksi tarjolla on terva ja kesäyö.

Huoneuudistus on aivan mielettömän onnistunut upliftaus. Arina on aina palvellut meitä hyvin ja sijainti on vetänyt puoleensa, mutta huoneiden päivitys nostaa hotellin tunnelmaa ja tasoa merkittävästi. Myös käytävä on uusittu niin ettei entiseksi tunnista. Huoneessa on kaunis värimaailma ja tyylikäs sisustus. Toripolliisi-patsas toivotti meidät tervetulleiksi! Pieniä viihtyisyyttä lisääviä juttuja ovat myös huoneesta löytyvät kirjat, vedenkeitin ja tee/kaakao/kahvivalikoima huoneessa sekä laadukkaat Lumenen pesuaineet ja vartalovoide. Aikaisempi hotellihuonesuosikkini Luoto-huone sai vahvoja kilpailijoita. Jos loma Oulussa on harkinnassa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan uutta valikoimaa!  Nettisivuilla on vielä kuvat vanhoista huoneista, mutta kannattaa varatessa ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ja pyytää uuden teeman mukaista huonetta. Tietoa uudistetuista huoneista löytyy täältä ja täältä.

Korona-rajoituksista oli lomaillessa helppo pitää kiinni. Illallinen haettiin alakerrasta Amarillosta ja nautittiin omassa hotellihuoneessa. Ruoka oli valmis vartissa tilaussoitosta ja maistui aivan yhtä hyvältä kuin ravintolassakin!

Aamupalalla herkuteltiin niin ikään omassa huoneessa. Sen sain kuitenkin itse käydä valikoimassa hotellin buffetista erikseen sovittuna ajankohtana. Ruuhkaa ei todellakaan ruokaa hakiessa ollut, yksi asiakas meidän lisäksi. Isomman väkimäärän varalta on aamupalalla kuitenkin selvät ohjeet: kiertosuuntaa, käsidesiä ja hanskojakin. Ruokavalikoima poikkesi jonkin verran totutusta. Siinä oli selvästi mietitty sitä, että sen saa helposti tarjottimella huoneeseen siirrettyä. Lähes kaikki oli yksittäispakattua. Herkulliset leivät, kananmunat, jälkkärit ja juomat puuroa ja hedelmiä unohtamatta. 

Kun kauemmas ei pääse, tuo tällainen lähilomailu kaivattua vaihtelua arkeen.

Kiitos Original Sokos Hotel Arina ja lapsenvahdit!









maanantai 1. maaliskuuta 2021

Puoli vuotta elämää diabeteksen kanssa

Siitä on nyt puoli vuotta, kun alkusyksyn aamuna lähdimme terveyskeskukseen mittauttamaan kuopuksen verensokerin jatkuvan janon ja vessahädän takia. Puoli vuotta siitä, kun saatiin vahvistus diabetes-diagnoosille ja jäätiin vajaaksi viikoksi osastolle harjoittelemaan hiilihydraattien ja insuliinimäärien laskemista, verensokerin mittaamista ja insuliinin pistämistä. Puoli vuotta, noin 1200 insuliinipistosta, puoli vuotta lapsen haimana toimimista.

Vähitellen arki on alkanut löytyä tähänkin asiaan. Päällisin puolin nelosluokkalainen diabeetikko elää lähes samanlaista elämää kuin ennenkin. Hän käy koulussa ja tanssitunneilla, kulkee tanssitunneilla kimppakyydeillä ja koulumatkat yksin, pärjää myös yksin kotona. Nukkuu omassa huoneessaan.

Kavereiden kanssa hän viettää aikaa, mutta kutsuu mieluiten kaverit meille, koska ruokailutilanteet vieraassa paikassa jännittävät. Koulussa tyttö käy syömässä yksin ilman ohjaajaa ja osaa pistää insuliinin itse. Insuliinimäärän arviointia tehdään usein yhdessä kotona etukäteen ja kavereiden luotakin voisi soittaa apua hiilareitten laskemiseen, mutta tähän hän vielä kaipaa rohkaisua.

Diabetes-arki vaatii vähän enemmän ennakointia, paljon enemmän hoitotoimenpiteitä sekä ennen kaikkea jatkuvaa tarkkailua, yötä päivää. Lomaa tästä taudista ei saa, mukana se kulkee koko ajan. Nelosluokkalainen on oppinut melko hyvin itse reagoimaan mataliin sokereihin ja äiti jättämään hätäilemisen vähän vähemmälle. Korkeiden sokereiden kanssa ei ole aivan yhtä kiire, joten niiden korjaamisesta vastaavat vanhemmat, yleensä seuraavan ruokailun yhteydessä. Tyttö on nykyään entistä paremmin puhelimen tavoitettavissa. Sen välityksellä saa varmistettua, että kaikki on kunnossa ja annettua ohjeita tarvittaessa. 

Ruokailuista on jäänyt napostelu pois tai ainakin se on muuttunut erilaiseksi. Nykyään tyttö syö silloin, kun pitää syödä. Välipaloja tulee syötyä entistä enemmän, mutta ei silloin, kun itsellä tekisi mieli vaan silloin, kun verensokeri jostain syystä laskee (vaikka se olisi kesken tanssi- tai oppitunnin). Muuten perheen ruokailu on pysynyt samankaltaisena: tavallista arkiruokaa ja satunnaisia herkkuhetkiä. Siihen on lisäelementiksi tullut tarkempi ennakointi sekä ruokailuajoissa että ruuan määrässä. Diabeetikon täytyy ennen ruokailua arvioida ruuan määrä ja annostella insuliini sen mukaan. On myös jaksettava syödä annos loppuun, että insuliinin ja hiilihydraattien määrä vastaavat toisiaan.

Meidän tanssitytön arki on todella liikkuvaista. Liikkuminen laskee verensokeria ja tanssitunneilla verensokerin seuranta on välttämätöntä. Tässä olen onneksi oppinut luottamaan tyttöön. Hän muistaa  tarkkailla tilannetta hyvin ja syödä tarvittaessa. Hän tietää myös itse, jos pitää syödä jo ennen tanssituntia jotain ylimääräistä.

Kaiken kaikkiaan meidän nelosluokkalainen on ollut käsittämättömän sopeutuvainen diabeteksen suhteen. Positiivinen asenne ja hetkessä elämisen taito, kyky olla murehtimatta turhista, ovat osoittautuneet aivan korvaamattomiksi vahvuuksiksi kroonisen, jatkuvahoitoisen sairauden tullessa osaksi elämää. Kotona on ihan vitsailtu, että siinä missä isommat murahtelevat, jos heille edes puhuu aamulla, tämä pienin vain ystävällisesti ojentaa reittään, kun äiti tulee aamulla herättämään kahden neulan kanssa. Hän saattaa toki ohjailla, että älä pistä siihen äläkä siihen vaan tuohon tai sanoa auts, mutta sen enempää vastustelua harvoin kuulee.

Äitinäkin on ollut helppo sopeutua, kun yhteistyökumppani on ollut niin huikea. On ollut sellainen tunne, että tämän kanssa pärjätään ja opitaan elämään. Nyt kun itse on päässyt paremmin sinuiksi taudin kanssa, on ehkä toivottavasti helpompi ottaa vastaan myös hoitoväsymys sitten, kun se jossain neidille vaiheessa iskee.

Puolivuotispäivän lähestyessä on puhuttu sairaalajaksosta ja siitä, kuinka moni asia lapsella meni siellä lääkärin puheista ohi. Hän on kertonut, mitä kaikkea hän poimi vähitellen minun sanomisistani tai puheluista ja tulkitsi tilanteista. Siitä huolimatta hän vaikutti koko ajan niin rauhalliselta ja oli ulospäin oma itsensä. Kaikki toimenpiteet hän antoi vastustelematta tehdä ja niiden välillä hän nautti kahdenkeskisestä ajasta ensin äidin, loppuviikosta isän kanssa. Olen kuitenkin iloinen, että noihin tunnelmiin on voitu palata yhdessä keskustellen, koska selvästi ja ymmärrettävästi on asioita, jotka ovat mietityttäneet pientä ihmistä. Näitä asioita varmasti tulee matkan varrella ilmi lisää ja niitä käsitellään sitä mukaa. 

Ensimmäisen viikon tunnelmia olen itsekin käynyt viime aikoina läpi. Sitä, miten olin yllättynyt omasta reippaudestani ja siitä, miten pystyin ottamaan asian rauhallisesti vastaan ja miten sujuvasti kaikki meni. Miten pystyin nielemään jopa oman neulakammoni ja opettelemaan oman lapseni jatkuvan pistämisen. Toisaalta mielessä on myös se valtava väsymys sairaalaviikon päätteeksi. Se mieletön tunnelataus, joka ei ikinä purkautunut valtavana shokkina, vaan pikemminkin asiat ovat sisäistyneet mieleen vähitellen. Me menimme sairaalaan tiistaina ja meidän isommalla tytöllä oli viikonloppuna tanssikisat Lahdessa, kuuden tunnin ajomatkan päässä. Ajoin perjantaina tuon matkan kahden isomman lapsen kanssa ja perille päästyä tuntui, etten jaksa liikkua mihinkään. Pienin jäi tuoksi viikonlopuksi isänsä kanssa jatkamaan hoidon harjoittelua, noin kauas sairaalasta ei silloin vielä saanut lähteä.  

Isompien sisarusten huoli siitä, miten pikkusisko jäi eräänä koulupäivänä yllättäen viikoksi sairaalaan ja sai elinikäisen diagnoosin, konkretisoitui liikuttavasti tuolla pitkällä automatkalla Lahteen, kun radiosta kuului Chisun "Yksinäisen keijun tarina". Esikoinen pyysi vaihtamaan kanavaa. Hän sanoi ettei halua nyt kuulla surullista musiikkia. Noihin tunteisiin, mitä sillä viikolla kävi läpi, on helppo päästä aivan käsinkosketeltavasti kiinni edelleen.

Diabeteksen suhteen on koko ajan on eletty hetki kerrallaan. On tietoisesti pyritty ajattelemaan meidän arkea diabeteksen kanssa tässä ja nyt. On puhuttu siitä, että tämä ei parane ja hoito jatkuu läpi elämän, mutta ei sitä ole pysähdytty sen enempää miettimään. Sekin suru pitänee jossain vaiheessa käydä läpi, antaa sen tulla. Nyt tuntuu, että tässä ja nyt me kyllä tämän kanssa pärjätään, mutta ne todelliset murheet koskevat nimenomaan lasta ja hänen elämäänsä ja ne tulevat mieleen, kun alkaa miettiä tulevaa: Kuinka suuri taakka hänellä on kannettavanaan? Miten hän jaksaa elinikäisen hoidon kanssa, jatkuvasti ja joka päivä koko elämänsä ajan?

Nyt ja tässä me olemme halunneet pitää arjen mahdollisimman entisellään. Uskon ja toivon, että sillä on vaikutusta lapsen hoitomyönteisyyteen, kun hänen ei tarvitse kokea jäävänsä asioista paitsi. Vaikka ruokailumääriä joutuu miettimään, saa syödä samaa ruokaa kuin muutkin. Myös herkkupäiviä voi pitää. Kaverisynttäreillä on jopa annettu lupa napostella hieman tavallista väljemmin: Arvioitu insuliini suurpiirteisemmin ja korjattu arvoja jälkikäteen lisää. Muissa tilanteissa usein käytetään vaakaa tai desimittaa apuna. Lapselta ei ole ainakaan toistaiseksi tarvinnut kieltää mitään menoja diabeteksen takia, kaikki on pystytty järjestämään. Yökyläilemään hän ei itse halua vielä lähteä, mutta mummon ja vaarin hoitoon hän on yöksikin jo uskaltautunut ja isosiskoon hän luottaa valtavasti.

Kaverit ovat olleet omalta osaltaan olleet tärkeä tuki. Onneksi tytöllä on aivan ihana ystäväpiiri sekä omassa luokassa että tanssissa. Kaverit ovat osanneet suhtautua diabetekseen luontevasti ja uskaltavat olla mukana ja katsoa, kun neiti pistää itselleen insuliinin. Kaikki tietävät sairaudesta eikä sitä tarvitse salailla tai häpeillä. Pikemminkin se on herättänyt positiivista kiinnostusta.

Nykyaikana myös sosiaalinen media tuo vertaistuen lähelle. Tyttö on löytänyt tietoa esimerkiksi erilaisista pumpuista ja sensoreista seuraamalla diabetes-somettajia Tiktokissa, YouTubessa ja muissa some-kanavissa. On ihanaa, että hänellä on omaa kiinnostusta kuunnella tarkasti lääkäreitä ja hoitajia, selata diabetes-lehteä, hakea tietoa netistä. Hän osaa myös vitsailla omalla sairaudellaan.

Diabetes näyttäytyy ulospäin myös mukavana asiana. Se on tuonut mukanaan herkulliset välipalat, joita saa ja pitää syödä milloin missäkin. Ymmärrettävästi samat tuotteet meinaavat tulla välillä korvista ulos, joten näissä on yritetty käyttää mahdollisimman paljon luovuutta ja välillä verensokerin nostattajana on esimerkiksi Mentos-karkkeja. Meidän diabeetikko onneksi itsekin näkee nämä hyvät puolet ja sanookin joskus, ettei sinun tarvitse äiti minua hemmotella.

Puolivuotispäivän kunniaksi kokosin hänelle korin näitä herkullisempia hätävaroja lahjaksi. Joka paikassa pitää aina olla mukana evästä varalta, tästä on hyvä napata jotain taskuun. Lisäksi laitoin koriin purkkaa ja xylitol-pastilleja (hammasraukat ovat varmasti kovalla koetuksella esimerkiksi öisten välipalojen takia) ja jalkakylvyn ja -voiteen, koska sairaalassa meitä neuvottiin pitämään diabeetikon jaloista erityisen hyvää huolta. Pikkuneiti oli onnellinen lahjastaan. Mukana oli myös tsemppikortti meidän rakkaalle supertytölle, jonka asennetta ihailen päivittäin.



maanantai 21. joulukuuta 2020

Joululoma, viimeisiä väkerryksiä, tunnelmointia ja tahdin hidastamista



Joululoma alkoi tänä vuonna ihanan aikaisin. Meille jäi monta päivää aikaa hoitaa viimeisiä asioita ennen joulua ja rauhoittua joulun tunnelmaan.

Lauantaina lyhyen työpäivän jälkeen mies vei lapset kuusenhakureissulle ja mummulaan koko pitkäksi illaksi ja minä sain aloitella lomaa rauhassa pienellä kaveriporukalla, kun isolla ei voi nyt kokoontua. Oli ihana kattaa pöytä kauniisti ja käydä paljussa rauhassa. Kotiakin tuli siivottua ajoissa, kun saatiin vieraita.

Sunnuntai meni muuten löhötessä, mutta kuusi sentään kannettiin sisään ja koristeltiin.

Tänään käytiin kaupungilla katsastamassa Oulun torin ihanaa joulutunnelmaa. Tungosta ei ollut, turvavälit pysyivät helposti.

Rauhallisen olon lomassa on ehditty paketoida viimeiset paketit, viimeistellä ne omatekoisilla pakettikorteilla. "Pakettikortit" syntyivät helposti valmiista askartelumassasta. Osan tuunasin pahvisista tusseilla piirtämällä.

Joulukalenterisukat sain eilen illalla neulottua takaisin aikatauluun. Ne taitavat valmistua aattoillaksi jalkaan. Ihanaa!

Tänään illalla tehtiin kaakaopommeja tyttöjen kanssa. Huomenna aamupalalla herkutellaan niillä! Instan puolelle lupaan päivitellä, miltä ne näyttävät ja maistuvat.

Seurailkaahan meidän joulun tunnelmia muutenkin sieltä. Blogi taitaa jäädä nyt joululomalle.

Tunnelmallista ja rauhallista joulua jokaiselle!

Nauttikaa, rentoutukaa, rauhoittukaa, rakastakaa!











perjantai 18. joulukuuta 2020

Joulukortteja ja -paketointia, helppoja askarteluvinkkejä

 


Joulupuuhat jatkuvat täällä jatkuvan pikkuvärkkäilyn merkeissä. Tänään sain perinteiset sinapitkin keiteltyä. Eilen kuivatin appelsiineja.

Paketit ja kortit ovat saaneet monenlaista ilmettä tänä vuonna. Pakettikortteja taiteilin tussilla ja tähtitarroilla. Tarvikkeet löytyivät ihan kotoa. Tämän tason piirtämiseen riitti minunkin taitoni, kannattaa kokeilla!

Joulukortit opettajien lahjoihin syntyivät dymonauhan teksteistä. Opettajien lahjoiksi sujahti tällä kertaa kangaskassit tekstillä "I'm a teacher. What's your Superpower?"

Joihin oikein spesiaalipaketteihin painettiin oma lahjapaperi puolikkaasta perunasta kaiverretulla joulukuusimuotilla. Mukavaa puuhaa yhdessä lasten kanssa, vaikka ihan pieniä meillä ei enää olekaan.

Huomenna meillä alkaa jo joululoma. Ihanaa, kun tänä vuonna on monta päivää aikaa fiilistellä rauhassa ennen aattoa.




maanantai 14. joulukuuta 2020

Jouluinen kakku omenatäytteellä

 

Minulla on tehnyt mieli kokeilla kreemillä koristeltua kakkua jo pitkään. Sen yksinkertaisen karussa pinnassa on jotain viehättävän tyylikästä. Näin tämän tyyppisen kakun Kaikkien aikojen jouluherkut -lehdessä enkä edes lukenut ohjetta tarkemmin, kun päätin vain kuvan perusteella tehdä kakun juhliin. Ehkä pieni virhe. Isompi tyttö vähän naureskeli, kun alkoi synttäreitä edeltävänä iltana silmäillä ohjetta, jossa luki, että tekoaika  1h + 3h + jäähdytys. Meinasi, että miten aiot äiti vielä ehtiä... Olisi ehkä tosiaan ollut fiksua katsastaa ohje. Varsinkin, kun päätin vielä kokeilla ohjetta gluteenittomista jauhoista. Kakun tekemisessä menikin lähes kaikki pieleen, mikä voi mennä, ja lopulta päädyin sen koko vaivalloisen pohjan väännettyäni tekemään tavallisen sokerikakkupohjan (koska se pohja oli niin littana ainakin niistä gluteenittomista jauhoista minun vähän liian isossa vuoassa paistettuna), mutta täytin sen kuitenkin ohjeen mukaisella omenatäytteellä. 

Omenatäyte toi raikasta vaihtelua täytekakkuun. Kakun kuorrutin marenkikreemillä. Koristeena käytin itse leipomiani marenkeja ja pipareita.


Omenatäyte

3 omenaa

3 rkl vettä

3 rkl sitruunan mehua

1 tl vaniljasokeria

3/4 dl fariinisokeria

1/4 tl suolaa

 1 kanelitanko


Kuori ja pilko omenat kuutioiksi. Lisää kaikki ainekset kattilaan ja keitä noin kymmenen minuuttia. Jäähdytä.


Marenkikreemiin ja sokerikakkupohjaan löytyy ohjeet Kinuskikissan sivuilta 

https://www.kinuskikissa.fi/marenkikreemi

https://www.kinuskikissa.fi/vinkkeja


sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Paperipussitähdistä ja havuista koristeet talvisiin synttärijuhliin

 


Meillä on tällä viikolla juhlittu kymmenenvuotiasta synttärisankaria. Oulun seudulla juuri pahimmoilleen korona alkoi jyllätä ja rajoitukset hallita, mutta uskalsimme kaikesta huolimatta järjestää juhlat pienimuotoisesti luokkakaveriporukalle, joita tyttö joka tapauksessa näkee koulussa (Koulussa, jossa myös minä olen joka tapauksessa töissä). Tyttö oli tämän syksyn jälkeen juhlansa enemmän kuin ansainnut. Eikä pelkästään toki hän. Kyllä kaikille lapsille merkkipäivänsä ja juhlansa soisi.

Sukulaisia niin ikään olemme nähneet vain pienissä erissä. On tämä erikoista aikaa. Toisaalta toki pienempien juhlien järjestäminen antaa entistä paremmat mahdollisuudet keskittyä juuri niihin paikalla oleviin vieraisiin.

Joulukuun lapselle on ihana kattaa pöytään jotain talvista tai jopa jouluista. Havuista saa näyttävää ja tyylikästä lisää kattaukseen monella eri tavalla. 

Tällä kertaa täydensin pöydän ilmettä pöydän päällä roikkuvilla paperitähdillä, jotka askarreltiin paperipusseista. Ohjeita on netti pullollaan, kun googlettaa. Myös video-ohjeita löytyy. Omani tein lopulta VillaTuta-blogin selkeillä ohjeilla (klik) ja ihmettelen vain, miksi en ole aiemmin näitä kokeillut. Niin helposti ja nopeasti saa näyttäviä koristeita! Myöhemmin kuulin vinkin, että viimeiset sakarat voisi kiinnittää langalla/teipillä tms., jotta tähti olisi helpompi kasata tiiviiseen pakettiin odottamaan seuraavaa vuotta.

Joko olette näitä tähtiä kokeilleet? Vai muistuttavatko nämä enempi lumihiutaleita?