maanantai 3. maaliskuuta 2014

Sadepäivän iloja: shoppailua Matkuksessa ja piirtämistä

Mihin se eilinen aurinko katosi? Tänään on tullut räntää pitkin päivää eikä se ole näitä lomalaisia houkuttanut ulkoiluhommiin leikkipuistokäyntiä enempää.

Onneksi tekemistä löytyy sisätiloissakin: mummo levitti paperirullan keittiön pöydälle ja sen äärellä viihtyivät kaikki kolmevuotiaasta, tädistä ja iskästä aina vaariin asti. Paperille syntyi mm. ihmisiä, hedelmiä, lehmä ja Eiffel-torni.


Päivällä äiti ja iskä pääsivät myös sitä mukaan otettua peräkärryä ulkoiluttamaan Ikeaan ja matkassa on nyt äidin haaveilema Ektorp-sohva yläkerran aulaan. Aulassa olleet kolme säkkituolia saatiin puolessa vuorokaudessa myytyä Torissa samaan hintaan, jolla ne Torista puoli vuotta sitten ostettiin. Äidin houkutukseksi Ikeassa olivat tarjouksessa Ektorp-nojatuolit hintaan 149€, mutta ne saivat hyvästä hinnasta huolimatta jäädä odottamaan.

Alakerran iso eteisaula kaipaisi lipastoa, jota olemme etsineet viime kesästä lähtien. Kaikki varteen otettavat ovat valitettavasti hinnaltaan lähemmäs 1000€ eikä sellaista summaa ole vielä ollut varaa laittaa huonekaluun, jota ilman voi elää. Itse kelpuuttaisin 249€:n hintaisen ison Hemnes-lipaston, mutta nyt kun vihdoin melkein sain miehen ylipuhuttua, ne olivat tietenkin Ikeasta loppuneet.

Onneksi kuitenkin muutama pieni ihanuus sohvan lisäksi löytyi: keittiöpyyhkeitä, pellavapöytäliina, vessanmatto jne. Näistä kuvia, kun pääsemme kotiin niitä laittamaan. 

Nyt kuitenkin vielä lomapäiviä edessä ennen sitä.

Savossa liikkuville suosittelen lämpimästi Matkuksen ostoskeskusta: IKEAn lisäksi siellä on mm. Ihana H&M home -liike ja sistuslöytöjä voi tehdä myös laajasta Halpa-Hallista ja Clas Ohlsonilta. Vaatepuolelta suosikkiliikkeitäni Matkuksessa ovat Pop, Name it ja Crocs, ja lisäksi on korukauppoja, urheiluliikkeitä ja ravintoloita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!