perjantai 28. maaliskuuta 2014

Sohvakriisi - auttakaa!

Meidän koti on siitä ihana, että se oikein houkuttelee sisustamaan kauniisti. Haasteena sen sijaan on, että avaraa tilaa on niin paljon, että on ensinnäkin vaikea valita, miten sen kaiken täyttää ja toiseksi vaikea päättää, mitä milloinkin hankkii, kun kaikkeen ei millään ole kerralla varaa. Haluaisin mm. ison lipaston aulaan, uuden ruokapöydän, pyöreän pöydän sohvan yhteen nurkkaan jne.


Suurin murheenkryyni on kuitenkin tällä hetkellä meidän sohva. Sitä haluaisi, että nimenomaan tuo olohuone olisi mieleinen, mutta sen kaikista dominoivin osa eli suuri moduulisohva ei miellytä minun silmääni enää ollenkaan. Suurin ongelma siinä on värisävy, josta en saa mieleistä, vaikka sitä miten päin katsoisin. Lisäksi sohvan yläpuoli suorastaan huutaa jotakin taulua/peiliä isolle seinälle, mutta sitäkään en ole osannut valita.

Tässä kriisissäni kävin osallistumassa Lähitapiolan Unelmagalleria-kilpailuun. Käykäähän klikkaamassa meidän haavetta täältä - eniten ääniä saanut haave voittaa 1000€. Se olisi aika mukava pohja sohvarahastoon.


Uusia koristetyynyjä olen hamstrannut jo useita. Alla olevat sydän- ja tähtikuvioiset ovat viimeisimmät hankinnat Bauhausista.



Silti en vielä niihinkään ole täysin tyytyväinen ja eilen taas surffasin läpi H&M:n nettisivut ja tilailinkin taas vähän tyynyjä lisää, kun ilmaiset toimituskulutkin nyt sai (tarjous voimassa 30.3. asti). Eiväthän nämäkään tilannetta pelasta, mutta on varaa, mistä valita. Onneksi meillä on kolme sohvaa, iso ikkuna sekä lasikuisti ja kaikille näille voi jakaa tyynyjä, joten liikaa niitä ei edelleenkään ole - kun vaan löytäisi mieleisen paikan jokaiselle.

(kuva sivulta www.hm.com)

Nyt haaveilen myös torkkupeiton neulomisesta sohvan nurkkaan sekä ison puisen tarjottimen laittamisesta rahin päälle - siihen voisi tehdä jonkun asetelman.

(kuvat sivulta www.karkkainen.com)


Onko teillä parempia vinkkejä sohvan "piilottamiseen" tai mieleiseksi muokkaamisen sitä odotellessa, että saa uuden...?!?


2 kommenttia:

  1. Torin ja Facebookin kirppareiden kiertely useasti päivässä jne. Mutta miten sitä onkaan joskus voinu valita jonku tietyn värisiä juttuja kotiin? Mulla tuli ekasta yhteisestä kämpästä muuttaessamme totaali kyllästys pähkinän väriseen ja meidän eka yhteinen sohva oli muuten lähes saman värinen kuin tuo teidän ja toinen tummanruskea. Tämä nykyinen on väriltään juuri mieluinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua oikeasti ällöttää tuo väri nykyään! Itse asiassa kyllä alunperinkin olisin halunnu valkoisen sohvan jo silloin kahdeksan vuotta sitten, kun tuota valittiin, mutta mies järjen äänellään esti sen, kun oli perheenlisäystä tulossa... Tuskin se valkoisena olisi pysynytkään, sen verran on jälkiä tuossakin... Mutta kun olisi edes joku vähän harmaampi ja vähemmän keltainen sävy... No, katsotaan, mihin rahat riittää ja mies taipuu ;)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!