sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Little Missmatched -sukat - mikä ihastuttava idea!

Mummolaviikonloppu jatkui tänäänkin mukavissa merkeissä, ainakin kotimatkaan asti. Viimeinen kolmesta autossaistumistunnista alkoi olla jo hermoja raastavaa kinastelua täynnä, mutta kotiin asti päästiin turvallisesti. Lämpötilat hellivät tänäänkin ja sen kunniaksi kävin 12 kilometrin lenkillä. Tosin täytyy todeta, että Savossa juokseminen on huomattavasti täällä lakeuksilla juoksemista rankempaa ja vei voimat täysin.

Tästä mummolaviikonlopusta erityisen teki ihanan ilman ja alkavan kesän lisäksi se, että näimme ensimmäistä kertaa joulun jälkeen Berliinissä viimeiset puoli vuotta viettänyttä enoa. 

Lisäksi meitä odotti iso kasa ihania tuliaisia mummon, vaarin ja enojen viikon takaiselta New Yorkin matkalta, enkä malta olla esittelemättä näitä ainutlaatuisia ihanuuksia, joita osasimme New Yorkista olla vailla: LittleMissMatched - sukkia.

Reilu vuosi sitten helmikuussa olin itse New Yorkissa vanhempieni ja siskoni kanssa. Silloin ihan sattumalta eksyimme 5th Avenuella ihastuttavaan, pieneen sukkakauppaan. Kaupalla on omalaatuinen idea. Sukat myydään aina kolmen sukan paketeissa niin, että kaikki kolme sukkaa ovat vähän erilaisia, mutta yhteensopivia ja niin kolmesta voi valita itselle aina sopivan parin.


Vuoden takaiselta reissulta toin esikoiselle kaksi pakettia tuliaisina ja ne herättivät suurta ihastusta ja innostusta niin esikoisessa itsessään kuin kaveripiirissäkin. Silloin jo piti Googlettaa kaupan nettisivut, mutta Euroopassa heillä ei ole toimipistettä. Nettikauppa löytyy (klik), mutta en ole selvittänyt, toimittavatko Suomeen. Pitääkin nyt heti laittaa sähköpostia ja ilmoitella teille. Haasteenahan noissa Amerikan tilauksissa on tullimaksut, nostavat ikävästi hintaa.


Mummo ja vaari tiesivät sukkatoiveen ja tuliaisiksi tulikin tällä kertaa useampi hauska paketti.






Lisäksi New Yorkin tuliaisia saimme Disney storesta ja GAPilta. Eivätkö ole valtavan ihastuttavat nämä prinsessanuket? Tunnistatteko, mitkä Disney-prinsessoista ovat tässä lapsena?


Koko perhe kiittää mummoa, vaaria ja enoja tuliaisista ja mukavasta viikonlopusta yhdessä!

P.S. Ehdin jo vähän laitella Ikean ja AmandaB:n hankintoja paikoilleen. Olohuone ja keittiö ovat taas entistäkin ihanampia. Kuvia alkuviikosta!

P.P.S. Muistakaa edelleen osallistua Woodparkin arvontaan, linkki sivubannerissa.





4 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanan näköisiä sukkia!! :) Eipä taida vastaavia Suomesta saada, en ole ainakaan missään nähnyt.

    Olet kyllä hurjassa kunnossa, kun olet vetänyt 12 kilsan lenkin! Mä oon pikku hiljaa kevään aikana lisänny juoksukertoja, tänään vedin noin 5 km lenkin kuopuksen kanssa vaunuilla. Pitää ottaa hieman varovaisesti, kun päärynälihas oli niin jumissa et painanut iskiashermoon, ja hirveet kivut :/ Mut onneks lähteny nyt pehmenemään! Tavoitteena on syksyyn mennessä jaksaa juosta ainakin se 10 km :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloitin juoksun about seitsemän vuoden liikuntatauon jälkeen viime kesänä. Kävin ensin läpi Kuntoplussan sivuilta löytyvän viiden kilometrin juoksuohjelman ja sen jälkeen kymmenen kilometrin ohjelman. Uutena vuotena kävin uudenvuodenjuoksussa juoksemassa sen kympin, ja pari kertaa olin sitä ennen sen lenkkeillyt. Sen jälkeen olen yrittänyt ylläpitää kuntoa, isompaa tavoitetta en ainakaan vielä ole ottanut. Katsotaan, jaksaisko kesälomalla yrittää vielä vähän enemmäkin. Mulla vaan kans tuo iskias meinaa vihotella... Keskimmäisen raskausaikana se äityi tosi pahaksi ja pari kuukautta synnytyksen jälkeen nilkutin, kun se oli niin kipeä. Olisko tuo vanha vaiva, joka välillä meinaa ärtyä juoksun seurauksena. Tsemppiä sulle tavoitteen saavuttamiseen! Ehkä lähdetään elokuussa naisten kympille (vai mikähän tapahtuma Oulussa sillon oli?!?) yhdessä? ;)

      Poista
    2. Mun pitäis kans etsiä joku tuommoinen ohjelma, jota seurata! :) Hei mainio idea tuo naisten kymppi -sinnehän me ilman muuta lähdetään!! Oiva motivaatiokin kesän harjoitteluun :)

      Poista
    3. Ohjelman avulla tuli paremmin lähdettyä ja toisaalta oltua myös itselle armollinen, ettei juossut voimia loppuun vaan lopetti siihen, mitä ohjelma ohjeisti. Se viiden kilometrin juoksuohjelma on todella helppo. Jos nyt juokset jo sen viisi, niin suosittelen tuota Kuntoplussan kymmenen kilometrin ohjelmaa, löytyy googlettamalla netistä. Elokuussa siis tähtäin ;)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!