keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Kauppakeskus Valkean kolmevuotissynttärikarnevaaleilla

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kauppakeskus Valkean kanssa.


Kolme vuotta sitten taaperrettiin 5-, 7- ja 9-vuotiaiden kanssa bussipysäkille, että päästään Kauppakeskus Valkean avajaisiin Ouluun, vaikka auto oli iskällä viikonloppureissussa. Tämä äiti ei harvakseltaan bussilla kulkevana ihmisenä ei ollut hoksannut, että korttimaksumahdollisuus busseissa oli juuri loppunut eikä ollut varannut käteistä mukaan. Näin ollen kuski jätti seurueen sateiselle pysäkille, vaikka myöhemmin selvisi, että kännykälläkin olisi voinut maksaa. Kuski ei vaan osannut tätä vaihtoehtoa tarjota.

Pienet vastoinkäymiset eivät meitä kuitenkaan lannistaneet, kun Frozenin Elsa haluttiin tavata ja ilmaista hattaraa syödä. Matkaa jatkettiin kävelemällä pankkiautomaatille ja siellä odoteltiin seuraavaa, tunnin päästä tulevaa bussia. Reissu on ikuistettu kuviin ja blogiin (klik). Kuvat täynnä hymyileviä naamoja.

Tänä vuonna sain ilokseni mahdollisuuden tehdä kaupallista yhteistyötä Kauppakeskus Valkean kanssa Valkean kolmevuotissynttärikarnevaalien merkeissä. Tämä palautti heti minut muistelemaan tuota avajaisreissua kolmen vuoden takaa ja paljon yhtymäkohtia näillä päivillä olikin.

Tälläkin kertaa iskä sattui olemaan reissussa ja Valkean juhliin suunnattiin taas lasten kanssa bussilla. Tällä kertaa ei kuitenkaan satanut vettä, lapset olivat isompia ja me olimme tehneet pohjatyön paremmin eli meillä oli Waltti-kortit taskussa. Kun bussilla kuljetaan keskimäärin kahdesti vuodessa, on aika hauska sattuma, että nämä täsmäiskut ovat sattuneet Valkean juhlapäivien kohdalle. Normaalisti Valkeaan suunnattaisiin omalla autolla ja ajettaisiin auto Kivisydämeen, josta päästäisiinkin hissillä suoraan kaikkien Valkean noin kuudenkymmenen liikkeen ääreelle. Matkaa täältä kolmenkymmenen kilometrin päästä kotiovelta Valkean Kesäkadulle kuluu autolla tuskin puolta tuntia, bussilla pysäkille kävelyineen saa varata tunnin.





Valkean synttärikarnevaaleissa oli niin paljon ohjelmaa, että sen jälkeen kun oli nälkäiset mahat täytetty Friends & Brgrs -hamppareilla, meni suurin osa ajasta Kesäkadun vilinässä. Pitihän sitä osallistua lattialottoon ja ilmapallonpudotukseen, kuunnella BESSin Tempoa ja otattaa kuvat Party boothissa. Ja nauraa Janne Katajan jutuille. Poika kävi selfienkin ottamassa Jannen kanssa itsensä rohkaistuaan. Odotellessa haettiin osalle jälkkärijätskit Spice Icesta ja toisille smoothiet Jungle Juice Barista. Ja nähtiin tuttuja. Esikoinen jätti meidän seuran jo ihan alkumetreillä, kun löysi kaveriporukan, jonka kanssa hengailla.




 

  

Ohjelmien välissä ehdittiin pikaisesti kiertää ne (lasten mielestä) tärkeimmät liikkeet: Tigerista vähän tarvikkeita pääsiäisaskarteluun, Suomalaisesta kirjakaupasta uusi Neropatin päiväkirja pojan lukuharrastusta tukemaan. Glitteriä ja Karkkipäivää ei voi ikinä ohittaa ja pojan kengät veivät kerta toisensa jälkeen Teknik Magasinetiin ihailemaan välkkyviä näppiksiä ja hover boardeja. Esikoinen sai haaveilemansa Adidaksen sukat The Athlete's Footista. Äiti sai lapset raahattua Sokos Herkkuun ja sen yhteydessä olevaan kukkakauppaan, Clas Ohlsonille ja Granitiin, mutta vaatekaupat jäivät tällä reissulla vähemmälle huomioille. Niihin on helpompi palata sitten joskus yksin tai pienemmällä kokoonpanolla. SuperDrylta jäi kyllä vähän kaivelemaan viikonlopun takkitarjous...







Valkeassa vierähti ohjelmia seuraillessa aivan huomaamatta koko päivä. Valkeassa järjestetään usein erilaisia tempauksia ja kesäkadun lavalla nähdään jos jonkinlaisia esityksiä. Valkeaan voi hyvin mennä viihtymään silloinkin silloinkin, kun varsinaisia ostostarpeita ei ole. Voi ottaa kupin kahvia tai smoothien, istahtaa donitsille ja katsella ylhäältä käsin Kesäkadun elämää tai miksei vaikka pysähtyä syömään kunnolla Ravintolamaailma Köökin tarjontaan. Kauppakeskus Valkea on valoisa ja houkutteleva tapahtumapaikka kaupungin keskustassa, ja samalla sieltä saa hommattua lähes kaiken tarvittavan vaatteista ruokaan ja kännyköistä sisustustuotteisiin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!