sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Toukokuun kirjat


Kolme viikkoa kesälomasta on hurahtanut melkoisella vauhdilla reissujen ja remontin siivittämänä. Kaiken kiireen keskellä huomasin tänään, että kuvatkin viimeisen kuukauden ajalta on karsimatta ja käsittelemättä, ja blogi pitänyt luovaa taukoa yhtä pitkään.

Talvella alkanut lukuinnostus ei ole kadonnut mihinkään, vaikka vauhti on aavistuksen hidastunut. Toukokuussa ehdin lukea neljä teosta, joista kahdelle annan vahvan suosituksen:

Jill Santopolon edellinen teos The Light We Lost hurmasi minut vuosi sitten. Nyt sain ystävältä lainaan tämän uuden ja sekin oli ihana lukunautinto.

Toinen, jonka suosittelen lukemaan on John Boynen The Boy in The Striped Pyjamas. Todella ajatuksia herättä tarina jälleen kerran toisen maailman sodan ajalta.

Lisäksi luin Nina Georgen Pieni Bistro Bretagnessa, joka oli myös viihdyttävä ja nopealukuinen, oikein mukava vaikkapa kevyeksi lomalukemiseksi.

Kuukauden neljäs kirja olikin novellikokoelma. Todella, todella harvoin tulee novelleja luettua - varsinkaan montaa putkeen. Ne ehtivät juuri herättää ajatukset lentoon ja loppuvat sitten, jättävät paljon tilaa omalle mielikuvitukselle jatkaa siitä, mihin tarina jää ja millaisia aukkoja se jättää.

Loma- ja kirjapäivityksiä on luvassa lisää, kun kuvakansiot tässä vihdoin ehdin laittaa järjestyskeen. Instagram pysyy paremmin ajan tasalla kuulumisista...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!