sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kakkutalkoot: Opettajien ja hoitajien lahjat valmiina


Jos eilen oli sisustuspäivä, niin tänään on ollut leivontapäivä. Päätin tehdä tänä(kin) vuonna opettajille ja hoitajille kakut lahjaksi. Koska hoitajia ja opettajia on tänä vuonna yhteensä kahdeksan, olisi näin monen kakun leipominen viikolla saattanut mennä kiireeksi. Siksi päätin tehdä kakut jo nyt viikonloppuna. Ei kai se haittaa, vaikka tänä vuonna opettajat saavat lahjansa muutamaa päivää etuajassa. 

Kakkutalkoita pidettiin yhdessä lasten kanssa. Tytöt halusivat tehdä omat kakkunsa, mutta poika keskittyi lähinnä kakkupohjan ja sokerimassan maisteluun. Osaan kakuista tehtiin kukkia ja perhosia valmiilla muoteilla, osaan väkerrettiin eskarikirjan hahmoja. Voitte alla olevista kakuista arvailla, mikä on tokaluokkalaisen tekemä, mitkä nelivuotiaan ja mitkä äidin.

Miten te muut muistatte opettajia ja hoitajia vai muistatteko ollenkaan?

  






lauantai 23. toukokuuta 2015

Sisustuslauantai


Pitkästä aikaa olen ehtinyt viettää päivän miettien sisustusjuttuja. Aamulla avasin eilen H&M:ltä tulleen tilauksen, iltapäivän vietin blogikollegoiden kanssa Kodin1:ssä Oulussa. Kodin1:ssä tuli otettua niin paljon kuvia, etten vielä ehtinyt niitä käydä läpi. Laitan siis ensin tunnelmapaloja pikkuprinsessan huoneesta, joka täydentyi tänään muutamalla H&M:n uutuudella: Kolmella harmalla istuintyynyllä (ks. yllä), vaaleanpunaisella ruusumatolla ja valkoharmaaraitaisella matolla. Noita tilaamiani istuintyynyjä oli alun perin ollut ihanan keväisissä väreissä, mutta heräsin niihin liian myöhään ja ainoastaan harmaita oli jäljellä. Onneksi todella kauniita ja meille loistavasti sopivia nekin!




H&M:n tilauksessa oli mattojen ja tyynyjen lisäksi muutama vaate lapsille. Nämä valkoiset pitsishortsihaalarit olivat tosi nätit. Tilattiin ne molemmille tytöille kesävaatteeksi!

Vaikka tytöillä on shortsihaalarit päällään, on ilma ollut tänään kaikkea muuta kuin kesäisen ihana. Ouluun ajellessa ihan tärisin jännityksestä, kun iski niin kamalan sadekuuron motarilla päälle ja tuuli oli valtava. Kaupungissa oli osa liikennevaloista pimeänä ja ainakin Bauhausissa sähköt olivat katkenneet ja kukat lennelleet pitkin pihaa. Kotiin tultua bongasin katkenneita oksia sekä rullalle menneen Halpa-Hallin katon. Olin ajatellut käydä hakemassa Halpa-Hallista ruukkuruusuja, mutta sinne jäivät. Ties kuinka pitkään joutuu ovet pitämään suljettuna. Nyt onneksi illan myös ilma on alkanut tasaantua. 



Mukavaa euroviisuiltaa ja rentouttavaa sunnuntaita!



perjantai 22. toukokuuta 2015

Sirkushuveja ja toivoa kesästä


Sirkus Florentino parkkeerasi telttansa tänä(kin) vuonna tuohon näköetäisyydelle meidän kotoa. Kun sirkushuveja on tarjolla noin lähellä, on houkutus suuri. Varsinkin kun asuu tällaisessa paikassa, missä yleensä ei tapahdu  mitään. Viime vuonna jätettiin väliin, mutta nyt neiti neljävuotias oli asiasta niin innoissaan, että mentiin koko perheellä paikalle. 

Me aikuiset ihastelimme akrobatiatemppuja ja lapset rakastuivat koiriin. Pellet ja papukaijat naurattivat kaikkia.

Sen verran lapsia kuitenkin jännitti, että ilmeet ovat melko keskittyneet :D


Illan ja viikonlopun aloituksen kruunasi se, että vihdoin saatiin lähes kesäinen päivä. Aurinko paistoi ihanasti ja ulkona tarkeni vaihteeksi hupparisillaan, hetken T-paidallakin.

Kevätsade on tehnyt tehtävänsä ja meidän pihalta nousee toinen toistaan kauniimpia kukkia esiin. On se ihana, että edelliset asukkaat ovat jaksaneet laittaa perennapenkin, joka yllättää minut joka kevät!


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Julkisuuspohdintaa


Unelmien talo- ja kotilehden toukokuun alussa julkaistussa numerossa vilahti pala meidän kotia ja siitä kiitoksena sain Olgan pullakirjan - se oli oikein piristävä yllätys postilaatikkoon kolahtaessaan. Nyt kirja odottaa telineessä mamman pullainspiraatiota. Lehteä en itse ole edes vielä nähnyt :D

Alkuviikosta sain sähköpostia Koti-Kalevan toimittajalta ja hän kyseli, saisiko tulla meidän kodista juttua tekemään. Ensin innostuin ja olin imarreltu siitä, että hän oli löytänyt tiensä blogiin ja kiinnostunut meidän talosta. Sitten alkoi kuitenkin vähän mietityttää, miltä tuntuisi avata koti lehdelle, joka tulee vähintään joka toiseen kotiin täällä meidän seudulla ja aika laajalla alueella meidän kulmien ulkopuolellakin. Miehen kanta oli selkeä ei ja ymmärrän sen. Asiaa ei helpota yhtään se, että toimimme molemmat opettajina omalla kylällä. Piirit ovat kovin pienet.

Blogikin on toki julkinen ja jokaisen luettavissa, mutta sitä ei kanneta jokaiseen kotiin silmien alle. Ja vaikka blogistakin minut varmasti helposti tunnistaa, en kuitenkaan tee sitä suoraan omalla nimellä. Jotenkin kynnys kirjoitella tänne tuntuu pienemmältä kuin avata ovi niillekin, jotka eivät muuten ehkä ole blogista kiinnostuneita, mutta törmäisivät siihen lehden sivuilla. Joku sisustuslehti olisi mielestäni eri juttu. Sitä lukisi todennäköisesti valikoitunut, sisustuksesta kiinnostunut lukijakunta. Ei koko kylä ja naapurikunnatkin.

Toisaalta harmittaa, että sanoin  mahdollisuudelle ei, mutta asia vaatii vielä kypsyttelyä.
Olisi kiva kuulla muiden bloggaajien kokemuksia blogin näkyvyydestä lehdistössä!


tiistai 19. toukokuuta 2015

Latviassa, kulissien takana


Pari viikkoa sitten vielä vajaan viikon Latviassa kuuden oppilaan ja yhden opettajakollegan kanssa. Lisäksi seuranamme oli myös paikallisia koululaisia ja muista Baltian maista tulleita vieraita. 

Viikko oli aivan upea. Pääsimme tutustumaan paikalliseen elämään maalla, mutkaista ja kuoppaisten sorateiden päässä Riikan vilinästä. Toisaalta vastapainoksi kävimme nauttimassa vesipuisto Aquaparkista Jurmalassa Riikan tuntumassa, kiertelimme Riikan vanhaa kaupunkia ja shoppailimme.

Vaikka olen matkustanut paljon ympäri maailmaa, oli tämä reissu yksi niistä silmiä avaavimmista matkoista, joita olen tehnyt. Turistina olisin voinut mennä ja mielelläni menisinkin Riikaan  nautiskelemaan. Tällä reissulla näimme kuitenkin myös sen toisen todellisuuden, palan ihmisten arkea. Yövyimme paikallisissa kodeissa, joissa oli toisaalta wifi-verkot ja televisiot, mutta toisaalta sisävessa ei mikään itsestäänselvyys. Päivät vietimme koululla, jossa viitisenkymmentä lasta ja seitsemäntoista opettajaa. Ajatella, meillä on omassa ja naapuriluokassa yhteensä tuon verran oppilaita ja kaksi opettajaa! Nautimme hienoista kansantanssiesityksestä, joita harjoitellaan koko koulun voimin joka viikko. Meillä olisi hankala kerätä kansantanssiporukkaa kokoon yli tuhannen oppilaan koulusta. Eroja oli paljon ja silti yhteistä juttua riitti isäntäperheen ja paikallisten opettajien kanssa vaikka kuinka. Kartalla katsottuna Latvia on niin lähellä ja kuitenkin tuntuu, kuin olisi vieraillut toisessa todellisuudessa. Hyvällä tavalla.

Oli ihana huomata, miten omat oppilaamme sopeutuivat paikallisiin oloihin nopeasti ja reippaasti. Oli ihana myös seurata, miten tiivis tuosta toisilleen melko tuntemattomasta oppilasporukasta tuli viiden päivän aikana. Olisi niin mahtavaa, jos tällaisen elämyksen voisi tarjota kaikille oppilaille!

Postauksessa poimittuja tunnelmakuvia matkalta.















lauantai 16. toukokuuta 2015

DIY Tildan pupu


Eilen postailin Tildan kankaista, joita ostin Kangaskauppa Signorinan edustajalta Pökkylän Punasen tuvan naisten illassa. Sormet syyhysivät päästä kokeilemaan ja nyt ensimmäinen pupu on valmis!

Olen todella harrastelija näissä ompeluhommissa, lähinnä teen silloin tällöin tyynyjä ja verhoja. Koen todella ylittäneeni itseni, kun sain tämän onnistumaan!

Paketissa tuli mukana valmiit kaavat ja englanninkieliset ohjeet. Homma ei ollut ihan yksinkertainen, mutta ihan itsenäisesti toteutettavissa tällaiselta kokemattomaltakin ompelijalta. Paikkansa pupu löysi pikkuprinsessan sängyn laidalta. Siihen se sopii täydellisesti!




perjantai 15. toukokuuta 2015

Tildan kankaita ja Greengatea Pökkylästä, nyt ompelemaan!


Tänään on minun ja miehen harrastelut pysyneet hyvin tasapainossa. Mies vietti päivän Erämessuilla, minä illan naisseurassa Pökkylän Punasella tuvalla. Eilen jo mainostinkin, että Punasella tuvalla on naisten päivät (jatkuu vielä huomenna klo 10-15) eli kaikki tuotteet vähintään -20% alennuksessa, suolaista ja makeaa tarjolla ja Kangaskauppa Signorinan edustaja Tildan kankaineen paikalla. Jos aikaa on, paikalla voi ohjattuna ommella oman enkelin Tildan kankaista.

Kylläpä vaan kannatti tälläkin kertaa ajella paikalle. Mukaan tarttui Tildan tilkkupakkaus ja pupunompelupaketti. Nyt polttelee kovasti päästä ompelukoneen ääreen. Toivottavasti projektit onnistuvat!

Kankaiden lisäksi ostin alkukeväästä asti himoitsemani vaaleanpunaiset Greengaten lattekupit sekä yhden harmaan Declaration of love -laten. On ne vaan niin kauniita!