maanantai 28. huhtikuuta 2014

Isomummon penkille uusi elämä

Minulla olisi mielessä monta postausaihetta (Living and Roomin viime viikolla saapuneet tuotteet, pyykinpesua Minirisk-raatiin liittyen, vappujuhlien suunnittelua, toista arvontaa käynnissä olevan lisäksi...) Pitää yrittää jakaa näitä postauksia eri päiville, mutta tästä olen niin innoissani, että se piti päästä jakamaan kanssanne heti.

Äiti ja iskä toivat meille jo viime vuoden puolella äidin mummolta, minun isomummoltani, perityn puisen penkin. Alusta alkaen suunnitelmana on ollut maalata se ja ommella pehmusteeseen uusi päällys. Pääsiäislomalla saimme tämän projektin vihdoin alulle ja eilen päätökseen. Penkistä ja sen myötä eteisestä tuli ihana.


Suurin työ oli vanhojen maalikerrosten hiomisessa pois. Maalaaminen sujui sudilla ja Helmi-kalustemaalilla melko nopeasti ja ompelutyökin oli sen verran yksinkertainen, että onnistui tällaiselta satunnaiselta harrastelijalta helposti. Mieleinen likaahylkivä markiisikangas löytyi Eurokankaasta.


Eteisen risusydämistä toinen on äitini ja isäni askartelema, toinen meidän ekaluokkalaisen tuotos. Hän teki sen kaverinsa luona kaverin äidin ohjaamana (kiitos sinne! <3)

Loppuun vielä kuva lähtötilanteesta.


Uutta maalausprojektia on taas suunnitteilla. Ihanaa, kun ilmatkin lämpenevät, niin voi vapaapäivinä pihalla hioa ja hommailla.





6 kommenttia:

  1. Tuo sopii tosi hyvin teille!
    T. Naapuri rajan takaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan? Et tunnistakaan enää meidän taloa, kun tuutte tänne kesälomalle ;)

      Poista
  2. Upea muutos!! <3 Kangaskin on tosi kiva kun on samaa paria maton kanssa, hyvä kokonaisuus! Mä oon kans hiontapuuhissa. Melkoisen työlästä, mutta lopputulos palkitsee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työlästä on, varsinkin kaikki pikkuvälit. Miehen kanssa kahdestaan hikoiltiin tän ympärille pääsiäislomalla :D Mutta lopputulos todella palkitsee.

      Poista
  3. Ompa hyvännäköinen! Mää tykkään niin paljon enempi huonekaluista joilla on tarina. Meidän eteisessä on miehen ala-asteella tekemä penkki ja tuulikaapissa miehen papan tekemä jakkara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta! Minä olen vasta nyt herännyt tälle, miten helposti näitä ihanuuksia saa uudistettua. Taidan käydä meidän porukoiden mökin aarteet ihan uudella silmällä läpi tänä kesänä ;)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!