On se jännä, että ihmisen pitää sairastaa kunnon kuumetauti, että osaa ottaa rennosti. Mutta ehkä tämä tuli minulle tarkoituksella. Enpä ole ikinä ennen ihan näin lungisti osannut viettää äitienpäivää - vuoroin sohvalla, vuoroin pihalla patjalla tao aurinkotuolilla löhöten. Aina mies on hoitanut ruuanlaiton, mutta tällä kertaa isä ja lapset saivat tehdä kaikki hommat kattausta, siivousta ja terassipöydän ulos kantamista myöten ilman minua.
Ruusuja tuli sellainen määrä, että olen saanut niitä jakaa ympäri taloa.
Lasten onnittelut, jokaisen omalla tyylillään ja taidollaan tekemät, lämmittivät tänäkin vuonna mieltä. Viisivuotias oli piirtänyt ja kirjoittanut omaan siistiin ja varmaan tyyliinsä kauniin kortin ja painanut päiväkodissa kauppakassin.
Ekaluokkalainen oli huovuttanut sydämen ja askarrellut kortin. Hän myös luki Aapisesta äitienpäivärunoja ja kirjoitteli vihkoonsa muutaman lauseen äidistä. (Mitä lie kertaa minusta se, että ekaluokkalaisen tekstissä luki, että äidin kanssa on mukava olla reissussa ja kolmasluokkalainen oli korttiinsa listannut kaikki maat, joissa on ollut ihana olla äidin kanssa.)
Kolmasluokkalainen oli nikkaroinut teknisessä käsityössä puusta kukan ja kirjoittanut korttiinsa riimirunoja äidistä. Loppuun pari pikkupätkää niistä:
"Iloinen katse ja hymyssä suu,
sehän on minun äitini juu"
"Tiedäthän äiti sen,
sä olet aivan kultainen.
Mitä vain mä nähdä saan,
sua en unohda milloinkaan."
Onnellista äitienpäiväsunnuntain iltaa!
Paranemista sinne ja rentoa iltaa <3
VastaaPoista