sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Disneyland California - kuvia ja kokemuksia

 

Yhdeksänvuotias ei olisi keksinyt toivoa matkaa Kaliforniaan. Kyllä se oli pikemminkin äidin toive ja haave, mahdollisuus tavata ystävää pitkästä aikaa ja samalla nähdä uusi puoli USA:sta.

Kymmenen tunnin aikaerosta ja kahdesta lyhyestä, yhdestä pitkästä lennosta, huolimatta neiti oli innokas lähtemään mukaan - niinkuin aina äidin ehdottaessa matkaa. Hollywood ei kuitenkaan herättänyt etukäteen erityisiä tunteita, San Fransiscosta ja punapuumetsistä puhumattakaan. Kyllä se oli (shoppailun lisäksi) Disneyland, jonka kohdalla tyttö todella syttyi ajatukselle.

The happiest place on earth - niinkuin Disney itseään mainostaa.

Disneyland on valtava alue, jossa on niin huvipuistolaitteita kuin esityksiäkin, Disney-hahmoja kuljeskelemassa ympäriinsä ja tavattavissa kodeissaan sekä teeman mukaiset puitteet. Etukäteen meitä varoiteltiin jonoista, joissa saisimme viettää koko päivän, ja siitä, ettei yksi päivä riittäisi koko puiston kiertämiseen. Eikä olisi riittänytkään, jos olisimme halunneet nähdä ja kokea joka ikisen laitteen, hahmon, esityksen jne. Meille Disney tuo ensisijaisesti kuitenkin mieleen prinsessat ja Aku Ankan, joten keskityimme pääasiassa Fantasylandiin ja Mickey's Toontowniin.

Fantasylandiin sisään käytiin linnan porttien läpi ja siellä oli tavattavissa niin Peter Pan kuin prinsessojakin ja koettavana mm. Liisa ihmemaassa -ajelu ja Keijupoukama. Mickey's Toontownissa seikkailivat Aku Ankasta tutut sankarit ja Roger Rabbit. Siellä päästiin vierailemaan Akun laivassa ja Mikin ja Minnin taloissa. Näiden lisäksi koimme Nemon seikkailut sukellusveneessä ja ajelimme autolla ja avaruusaluksilla Tomorrowlandissa. Muut alueet kiersimme nopeasti katsastamassa.

Vaikka puistossa vilisevistä hiirenkorvista voi päätellä, että puiston päätähtiä ovat Mikki ja Minni Hiiri, on Disney kuitenkin paljon muutakin. Varsinkin lapsille, mutta myös itselle, oli taas kerran jännä huomata, miten lähes kaikki heidän tuntemansa hahmot ja elokuvat ovat Disneyn luomia. Prinsessojen ja sarjakuvahahmojen lisäksi on supersankareita, Star warsia, Nalle Puhia, Toy storya ja monstereita jne.

Alkuperäisen Disneyland-puiston lisäksi alueella on nykyään myös California Adventure park, johon olisi tarvinnut erilliset liput. Ajanpuutteesta johtuen jätimme sen suosiolla kokonaan väliin. Sinne olisi pitänyt ostaa erilliset liput ja se, mitä me lähdimme hakemaan - Disney-elämys ja satujen taika - oli löydettävissä vähemmälläkin.

Entä sitten ne paljon puhutut jonot? Olihan niitä, mutta olimme varautuneet pahempaan. Kaikista suosituimpiin, hurjempiin laitteisiin, oli iltapäivällä ja illalla jopa 1,5 tunnin jonot, mutta joihinkin näistä onnistuimme puolivahingossa menemään jo aamulla, kun jonot eivät olleet vielä yltyneet, ja pari jätimme suosiolla välistä. Vierailumme ajankohta taisi olla hyvä, sillä ehdimme hyvin kiertää kaiken haluamamme yhdessä päivässä kohtuujonotuksilla siitäkin huolimatta, että kävimme päivän aikana kaksi kertaa hotellilla uimassa ja levähtämässä.

Valitsemassamme ajankohdassa oli positiivista se, että olimme puistossa jo kesäkuun alussa, joka on varmasti väljempi ajankohta kuin heinä-elokuu, ja lisäksi vietimme siellä keskiviikon. Torstaiaamuna, kun kävimme Downtown Disneyssä ostoksilla, huomasimme, että jonot puiston portilla olivat moninkertaiset. Ilmeisesti monet lähtevät tuonne viettämään pitkää viikonloppua torstaista sunnuntaihin.

Onneksemme olimme puistopäivän aamuna porteilla jo puiston avautuessa klo 8. Ensimmäiset pari-kolme tuntia jonot joka paikkaan olivat todella kohtuulliset, moneen laitteeseen pääsi ihan suoraan. Eikä meidän Suomesta tullessa tarvinnut edes herätyskelloja laittaa, että ehdimme tuohon. Heräsimme loman ensimmäisenä aamuna aikaerosta johtuen ihan itsestämme jo ennen kuutta ;)

Hankalampaa olikin se jaksaminen iltaan asti. Kuuden maissa ajattelin, että emme pysty valvomaan illan paraatiin ja valonäytökseen asti, mutta kun tuossa vaiheessa palasimme pariksi tunniksi hotellille uimaan ja syömään, saimme raahattua itsemme loppuhuipennuksen ajaksi takaisin puistoon. Väsymyksestä huolimatta illan show kyllä kruunasi koko päivän. Iltaparaatia ei kannata jättää välistä, sillä siinä näkee upeassa valaistuksessa laajan kattauksen hahmoja musiikin siivittämänä.

Vietimme puistossa (vain) yhden päivän, mutta meille ei jäänyt oloa, että olisimme tarvinneet enempää. Lapsi kannattaa valmistaa etukäteen siihen, ettei ihan kaikkea ehdi eikä edes jaksa käydä läpi, ja itsensä kannattaa varustaa kärsivällisellä asenteella niin kuin huvipuistopäivään nyt yleisesti ottaen Suomessakin.

Oli järkevä ratkaisu valita hotelli puiston viereestä ja viipyä siinä sekä puistopäivää edeltävä että sen jälkeinen yö. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme viipymään alueella ihan aamusta iltaan asti ja käymään välissä levähtämässä ja uimassa. Suosittelen ehdottomasti hotellia, jossa on uima-allas, sillä se virkisti kummasti kuuman puistopäivän välissä, ja kävelymatka hotellilta puistoon helpotti todella paljon. Emme kuitenkaan ottaneet Disneyn omaa hotellia, niissä hinta olisi ollut moninkertainen. Ympärillä on paljon "Disney's good neighbour" -hotelleja, joista on suurinpiirtein yhtä lyhyt matka puistoon. Näistä lista löytyy Disneylandin nettisivulta, mutta varauksen teimme Momondon kautta halvintaa hintaa etsien.

Hotellia varatessa ja matkaa suunnitellessa kannattaa samalla varata tai vähintään suunnitella hyvin kulku lentokentältä tai edellisestä kohteesta Disneyn alueelle. Vaikka sen periaatteessa tiesin, oli silti taas järkytys tuo julkisen liikenteen ontuminen. Me olimme varanneet Supershuttle-kuljetuksen kentältä hotellille ja se toimi lopulta todella näppärästi. Lennon laskeuduttua tsekkauduin sisään kuljetukseen ja pikkubussi vei meidät muutaman muun turistin kanssa suoraan hotellin pihalle. Siirtymistä Disneyn alueelta seuraavaan kohteeseemme Hollywoodiin en ollut suunnitellut etukäteen, ja se olikin sitten paljon haastavampaa. Auton vuokraaminen olisi varmasti näppärin vaihtoehto, mutta Los Angelesin ruuhkia kyydistä seuratessa vakuutuin entistä enemmän siitä, etten todellakaan olisi itse halunnut siellä ajaa.

Voinette arvata, että kun näitä kuvia ja muutamaa paraatista otettua videonpätkää on kotona katseltu, on täällä kaksi kotiin jäänyttä pienempää lasta, jotka odottavat jo omaa pääsyä Disneymaailmaan. Äiti taitaa päästä uudemmankin kerran. Aika näyttää, lähdemmekö uudestaan Kaliforniaan asti, vai valitsemmeko tulevien matkaseuralaisten kanssa vaihteeksi Floridan Disneyworldin vai peräti Ranskan Eurodisneyn.

Vaikka ihan amerikkalaistyylisiin riemunkiljahduksiin emme hillittyinä suomalaisina yltyneet hahmoja tavatessamme, nautimme päivästä. Jos suunnittelisin matkan uudestaan, tekisin edelleen samankaltaiset ratkaisut Disneyn suhteen.





























6 kommenttia:

  1. Ihana matka teillä ollut! Hienot kuvat!
    Tuo matka on haaveissa!
    Ollaan käyty perheen kanssa Floridan Disney worldissä. Neljän päivän liput. Kun siellä oli neljä eri teema puistoa!
    Unohtumaton matka! Niinkuin teilläkin.
    Pariisin Disneylandissa ollaan myös käyty.
    Disney jutut on niin kivoja!
    Mukavaa tulevaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kuulostaa hyvältä tuo Floridakin. Ehkä puhun keskimmäisen lähtemään kanssani sinne parin vuoden päästä 😉 Norwegianilta saa Losiin kohtuuhintaisia lentoja ja yhteys kulkee näppärästi Tukholman kautta. Kannattaa tsekata nuo, kun matka sinne tulee ajankohtaiseksi 😊

      Poista
  2. Varmasti kiva reissu,lapset nauttii ja myös aikuiset! Olen käynyt Floridan Disneyworldissa, aivan ihana paikka sekin oli, tykkäsin!Samoja juttuja löytyy molemmista! Mukavaa kesälomaa koko perheelle, toivottavasti nämä sateet vähenee! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, että alkaisi sateet ja pilvet väistyä. Floridan Disney kiinnostaisi myös, ehkä sinne seuraavan lapsen kanssa 😊

      Poista
  3. Varmasti elämyksiä täynnä koko matka, itse en ole koskaan ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se 😊 Niin paljon, että taitaa hetki kestää ennen kuin sisäistää, mitä kaikkea on nähnyt ja tehnyt 😊

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!