Los Angeles lapsen kanssa, päivässä

Meidän Kalifornian reissu jatkui Disneylandista Los Angelesiin. Aikaa tutustua valtavaan Losiin oli vain vuorokausi, joten oli tehtävä tarkat suunnitelmat siitä, mitkä olisivat prioriteettijärjestyksen kärjessä. Tutustuin pariin matkaoppaaseen ja kyselin tutuilta kokemuksia etukäteen. Universal Studios sai monta vahvaa kannattajaa, mutta koska halusin nähdä muutakin kuin huvipuistoja ja Disneyland meni tytön silmissä Universalin ohi, jäi tuo Universal City seuraavaan kertaan.

Otimme hotellin Hollywoodista kävelymatkan päästä kiinalaiselta teatterilta ja muilta päänähtävyyksiltä. Bongailimme Walk of Famelta tuttuja nimiä, kiertelimme pari tärkeintä korttelia ja söimme Hard Rock Cafessa. Kiinalaisen teatterin edustalla olevat käden- ja jalanjäljet olivat hauskaa tutkittavaa myös tytön mielestä, vaikka hän ei montaa nimeä tunnistanut, ja siinä viihdyimmekin hyvän tovin käsiämme ja jalkojamme sovittelemassa vähän isompiin kenkiin.

Muutoin Hollywood kyllä yllätti mitäänsanomattomuudellaan. Matkaoppaat tiesivät kertoa, että alue on parhaat päivänsä nähnyt ja että varsinaiset elokuvastudiot sijaitsevat nykyään kauempana, mutta silti olin suoraan sanottuna ihmeissäni siitä, että tämäkö on se maailmankuulu paikka, josta tähdet haaveilevat. Hotellin kattoterassilta oli hyvät näkymät Hollywoodiin, mutta täytyy sanoa, että viime vuonna valot Kööpenhaminan yllä tekivät meihin paljon suuremman vaikutuksen. Silti olisi harmittanut, jos tuo olisi jäänyt näkemättä. Onhan Hollywood yksi niistä paikoista, jotka pitää kerran elämässä kokea.

Hollywoodin  lisäksi halusimme nähdä jonkun kuuluisista rannoista, kastaa varpaamme Tyyneenmereen. Kuten jo aikaisemmin Disneylandin postauksessa mainitsin, julkinen liikenne tuolla alueella ontuu pahasti. Disneylandista päädyimme lopulta ottamaan taksin Hollywoodin hotellille, koska kulkuyhteyksien selvittäminen ja niillä pelaaminen olisi haukannut liian suuren osan tuosta ainokaisesta vuorokaudestamme Losissa. Pihinä ihmisenä en kuitenkaan raaskinut montaa taksia saman vuorokauden sisällä maksaa, joten Santa Monicaan päätimme seikkailla bussilla. Hotellilta osasivat onneksi neuvoa, missä pysäkki on, ja mitkä bussinumerot vievät meidät perille. Busseja kulki kohtuullisen tiheään, mutta matkaan meni tunti aikaa. Onneksi ostin tytölle pirtelön ennen bussiin menoa, niin jaksoi hyvin odotella biitsille pääsyä.

Santa Monicaan päästyämme pilvet ehtivät tulla auringon tielle, mutta se ei estänyt tyttöä leikkimästä aalloissa. Tuolla rannalla juostessa tytön hymy oli iloisempi ja spontaanimpi kuin missään muualla koko matkan aikana. Itsekin nautin pehmeästä rantahiekasta ja kauniista näkymistä.

 

 

 

  

Kun tyttö oli saanut tarpeeksi viilentää varpaitaan meressä, kävimme tutustumassa Santa Monican laituriin ja ajamassa kierroksen vuoristoradalla. Ennen paluuta hotellille kävelimme vielä Santa Monican kävelykadulla, joka oli minusta siistimpi ja viihtyisämpi kuin Hollywoodin kadut.

Siitä huolimatta, että tykkäsimme Santa Monicasta, myös matkan ikävin juttu sattui siellä. Kun odotimme bussia takaisin hotellille, aivan yhtäkkiä eräs laitapuolen kulkija alkoi huudella minulle, tuli todella lähelle kasvoja ja seurasi, kun yritin poistua paikalta. Kun hän oli tehnyt tämän kahdesti, soitin poliisit paikalle. Todennäköisesti tarkoitus oli vain säikytellä ja siinä hän kyllä onnistui. Minulle tuli todella epämiellyttävä olo, mutta voitte vain kuvitella, kuinka paniikissa yhdeksänvuotias oli. Tällaista voisi sattua missä vaan, mutta valitettavasti kokemus jätti tyttöön sellaisen leiman loppureissun ajaksi, että hän oli todella jännittynyt todella helposti. Vasvaavaa olisi toki voinut sattua missä vaan, Suomessakin. Toisaalta tämä silti kertoo myös siitä, millainen porukka käyttää julkisia kulkuneuvoja Amerikassa. Useimmat taitavat kulkea omilla autoilla, paitsi ehkä New Yorkisssa. Onneksi bussipysäkillä oli kuitenkin paljon muitakin, ystävällisiä ihmisiä, jotka lohduttelivat meitä ja eräs italialainen opiskelijapoika matkusti koko bussimatkan kanssamme, kun oli samalla suunnalle menossa.

Aamupalalle lähdimme Starbucksiin ja siitä suuntasimmekin etsimään Megabussia, jolla matka jatkui San Fransiscon alueelle.

Hienointa aluetta Los Angelesissa kaikesta päätellen olisi Beverly Hills, jonka näimme vain bussin ikkunoista. Jos menisin uudestaan, suunnittelisin kulkemiset paikasta toiseen vielä paremmin ja ottaisin ehkä jopa jonkun helpon opastetun kierroksen, joita markkinoitiin joka nurkalla. Meidän visiitti oli vain pieni pintaraapaisu tuohon valtavaan kaupunkiin.