keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Eggum - kalliokiipeilyä ja maisemareitin ihastelua


Viimeinen stoppi Lofooteilla oli Eggum. Tänne ajeltiin miehen toiveesta kiipeilykallion perässä ja täytyy sanoa, että tämä kallio olikin aivan loistava kallio myös minun ja lasten taidoille. Muotoja, josta kokemattomampikin kiipeilijä sai otteen ja pääsi kunnolla harrastuksen makuun. Meidän esikoiselle vaan oli vaikea paikka, kun piti mennä lammasaitaukseen sisälle, että pääsi kiipeämään. Lampaat olivat onneksi tosi lempeitä ja jättivät meidän rauhaan :D 

Onnea on kuitenkin kolme empaattista lasta, joista toiset kaksi ottavat vastuun, kun yhdellä on huono hetki. Pikkusisko alkoi tuottaa aivan uskomatonta tarinaa siinä vaiheessa, kun isosiskolla meinasi hermo kiristyä. Kyllä oli naurussa pidättelemistä, kun varmistin kiipeilevää miestä ja kuuntelin seläntakaa lasten juttuja. Esiteinikin nauroi.

Eggum on myös yksi maisemareitin stopeista. Tien päästä löytyi pieni linnake ja yllätys yllätys upeita maisemia. Myös kaunis hiekkarannan pätkä oli kiipeilypaikkaa suurinpiirtein vastapäätä, joten lapset pääsivät taas vähän kahlaamaan ja simpukoita keräämään.

Lisätietoa Eggumista maisemareitin kiertäjille täältä ja kiipeilijöille täältä.




















2 kommenttia:

  1. Kylläpä on mahtavat maisemat. Lapset on kyllä niin mainiota sakkia ettei mitään tolkkua. Meillä tuo välillä niin murjottava murkku heittää sellaista juttua että sille saa naraa vedet silmissä, kuten eilisellä automatkalla Tampereelle. Matka meni rattoisasti pojan höpötyksiä kuunnellessa.

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavaa, että teillä on tuollainen yhteinen harrastus. Välillä noilta lapsilta tulee kyllä ihan huippujuttuja.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Hansu <3

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!