lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kaunis koti - kaunis tarroilla koristeltu huone

Viime viikon lomareissun jälkeen minua odotti kotona monta ihanaa pakettia. Yksi odotetuimmista oli kauniskoti.fi -verkkokaupan blogiyhteistyönä lähettämä sisustustustarra. Olin itse valikoinut tämän satupuun kauniskoti.fi:stä, koska kolmevuotiaan pikkuprinsessamme huone kaipasi piristystä. Seinät huoneessa ovat lasikuitutapettia, joten uuden tapetin vaihtaminen ei käy ihan noin vain, mutta onneksi on keksitty nämä sisustustarrat.


Sisustustarroille parempi alusta olisi tietenkin tasainen seinä, mutta hyvin nämä näyttävät tuon lasikuitukuvionkin päällä pysyvän - ja myös edellisessä kodissa liimailemamme perhoset pysyivät. 


Tarralähetys tuli tällaisena palapelinä. Isoja arkkeja oli kaksi, joissa oli noin neljäkymmentä numeroitua tarraa sekä niiden lisäksi numeroimattomia lehtiä, lintuja ja kukkia. Kiinnittäminen oli todella helppoa ja ohjeet selkeät. Touhusimme tätä yhdessä huoneen omistajan kanssa ja olisittepa kuulleet sen iloisen naurun, joka häneltä pääsi, kun iskä tuli lopputulosta katsomaan!


Tarran sijoittelin tytön sängyn takaa kasvamaan.


Tarran laiton jälkeen alkoi kuitenkin tuntua, että olisi ihana saada kaunis tarra vielä paremmin esille ja sen äärellä voisi vaikka käydä piknikillä leikistä tai oikeasti.




Mitäs tykkäätte? Mikä asetelma näyttää tarran edustalla parhaalta?

Kauniskoti.fi -verkkokaupasta löytyy monia muitakin näyttäviä seinätarrakokonaisuuksia sekä paljon muuta sisustukseen liittyvää, esimerkiksi sisustustyynyjä, vetimiä, kylttejä, liitutaulutusseja jne. Alla muutama esimerkki. Suosittelen tutustumaan valikoimaan täällä. Plussaa nopeasta toimituksesta!


Kiitos kauniskoti.fi, me olemme erittäin tyytyväisiä huoneen muodonmuutokseen!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, minäki tykkään - ja huoneessa asustava kolmevuotias myös :)

      Poista
  2. Sievä! Meillä on myös tarrapuu: http://paapuuri.blogspot.fi/2014/03/tervetuloa-minean-huone.html

    VastaaPoista
  3. Kyllä I sai aivan ihanan sisutuksen tuosta :)
    Tekisipä mieleni myös kokeilla tuollaista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Näillä saa niin helposti huoneen ilmettä muutettua ja toisaalta lähtee myös helposti ja siististi irti, jos haluaa vaihtaa.

      Poista
  4. Voi että miten suloinen! :) Meillä on myös jos jonkinlaista tarraa melkein joka huoneessa. :D

    Kiva kun osallistuit kisaan. :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan värikäs ja samalla hillitys koristus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen tähän itsekin tosi tyytyväinen ja hyvin näyttävät tarrat tuossa lasikuitutapetissakin pysyvän :)

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!