perjantai 8. huhtikuuta 2016

Hullut on päivät





Arki on vaan niin kiireistä, että eilenkin tuntui, että itku tulee, kun ei tunnit vuorokaudessa meinaa riittää. Jotenkin sitä ruuanlaittoa, tiskiä, pyykkiä ja sen sellaista on niin paljon, että vaikka miten touhuaa kaiken kotonaoloajan, ei homma millään lopu. Niinpä tuntuukin, että meidän päivät on ihan tarpeeksi hullut ilman Stockmanniakin.

Eilen olin poikkeuksellisesti työpäivän kaupungissa koulutuksessa ja päätin samoilla tulilla, kaikesta huolimatta, käväistä mutkan The Hulluilla päivillä, kun kerran lähellä olin. Kierros oli käyty alle tunnissa ja mukaan ei tarttunut mitään muuta kuin leffalippuja ja kassillinen ruokaa.

Onneksi nyt on taas jo viikonloppu ja vielä lomatunnelmainen sellainen. Tultiin koko perheellä Holiday Club Katinkullan lomahuoneistoon pariksi yöksi. Suunnitelmissa on uintia, Angry birdsiä ja ulkoilua. Majoitus ylitti kaikki odotukset, niin äidin kuin lastenkin. Niin fiiliksissään ovat perheen pienimmät, että vieläkin tuolla vierekkäin kihertävät.

Iloista viikonloppua teille muillekin!




1 kommentti:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!