perjantai 18. joulukuuta 2020

Joulukortteja ja -paketointia, helppoja askarteluvinkkejä

 


Joulupuuhat jatkuvat täällä jatkuvan pikkuvärkkäilyn merkeissä. Tänään sain perinteiset sinapitkin keiteltyä. Eilen kuivatin appelsiineja.

Paketit ja kortit ovat saaneet monenlaista ilmettä tänä vuonna. Pakettikortteja taiteilin tussilla ja tähtitarroilla. Tarvikkeet löytyivät ihan kotoa. Tämän tason piirtämiseen riitti minunkin taitoni, kannattaa kokeilla!

Joulukortit opettajien lahjoihin syntyivät dymonauhan teksteistä. Opettajien lahjoiksi sujahti tällä kertaa kangaskassit tekstillä "I'm a teacher. What's your Superpower?"

Joihin oikein spesiaalipaketteihin painettiin oma lahjapaperi puolikkaasta perunasta kaiverretulla joulukuusimuotilla. Mukavaa puuhaa yhdessä lasten kanssa, vaikka ihan pieniä meillä ei enää olekaan.

Huomenna meillä alkaa jo joululoma. Ihanaa, kun tänä vuonna on monta päivää aikaa fiilistellä rauhassa ennen aattoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!