torstai 30. maaliskuuta 2017

Pajunkissoja ja pääsiäisen virittelyä


Mummo tuli kylään ja me saatiin pääsiäisfiilis alulle. Ennen kuin edes töistä ehdin kotiin, oli mummo jo lähtenyt esikoisen kanssa pajunkissoja metsästämään -  hyvän saaliin olivat saaneet.

Muutaman pääsiäiskoristeenkin kaivelin esiin. Pupukynttilät olen ostanut kolme vuotta sitten, mutta ei niitä raaski polttaa. Ne ilahduttavat vuosi toisensa jälkeen pääsiäisasetelmissa. Puputyynyn nappasin matkaan H&M Homesta viime viikonloppuna. 

Tänä viikonloppuna pitäisi pitää koristelutalkoita, että oksat olisivat kerrankin hyvissä ajoin valmiit ennen virpojien retkiä. Täällä varmaan viimeistä vuotta kaikki kolme lähtevät kierrokselle. Kymmenenvuotias esikoinen meinasi, ettei enää ensi vuonna kehtaa kuin korkeintaan olla saattelemassa pikkusiskoa.





10 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua...pääsiäisfiiliksillä :) Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Kauniita noi pupelit, hauska puputyyny.
    On niin pääsiäistunnelmaa !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pääsiäinen on tänä vuonna niin myöhään, että on oikein ehtinyt odotella.

      Poista
  3. Ihania koristeita teillä ja tuo puputyyny on ihan ykkönen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tosiaan, virpomisoksat pitääkin hakea ensi viikolla - ja koristellakin vielä. Onneksi luin tämän, muuten olisi varmaan tämäkin asia unohtunut. :)

    Ihanan rauhallinen ja kodikas tunnelma näissäkin kuvissa, ja ihana sohvapöytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen, että meillä on kerrankin oksat jaettuna ja pääosin koristeltunakin ennen viime tippaa 😃 Kiva kuulla, että tykkäät sohvapöydästä! Olen itse alkanut kaivata vaihtelua ja harkinnut uuden ostoa, mutta jos tuolle vielä antaisi mahdollisuuden.

      Poista
  5. Ihana tämä sun blogi ja kuvat on niin kauniita <3 Kävin tänään metsästämässä pajunoksia ympäri peltoja, pienen nipun löysinkin. Koristeet kyllä vielä puuttuu, mutta kivoja ne on niinkin. Olipa ihana kevään tuntu, kun linnut jo lauloivat :)
    Mukavaa tulevaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Täällä meilläpäin pajuja on ihan kiitettävästi. Muistan lapsuudesta, että Savossa oli paljon vaikeampi löytää pajunkissoja. Kyllä se kevät sieltä tosiaan vaikka täällä lumi vaan lisääntyy 😃

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!