Ylläs parhaimmillaan, aamusta iltaan

 

Ensimmäistä kertaa lasten syntymän jälkeen tultiin Lappiin lomailemaan. Jo oli aikakin - varsinkin kun meiltä esimerkiksi tänne Ylläkselle on vain noin viiden tunnin ajomatka. Paljon vähemmän kuin Helsinkiin tai Turkuun.

Toisaalta, odottaminen on ilmeisesti kannattanut, sillä luonto on tarjonnut tällä viikolla parastaan. Sää on ollut uskomaton. Aurinko on paistanut tähän asti lähes tauotta pilvettömältä taivaalta ja pari päivää saatiin laskea huipulta asti ilman kasvoille osuvaa viimaa. Tuulta ei ole ollut nimeksikään ennen eilistä. Edes minua ei ole rinteessä paleltanut! 

Nelos- ja kakkosluokkalaiset painelevat mäkiä alas tottuneesti samaa tahtia kuin minä, heidän kanssa voi jo itsekin oikeasti nauttia ja keskittyä laskemiseen. Eskarilainen, joka on luonteeltaan kova varmistelija uusissa asioissa ja jonka pitäisi osata kaikki heti täydellisesti, suostui tällä reissulla ensimmäistä kertaa kokeilemaan laskettelusuksia ja ihastui heti. Hänen kanssaan ei kuitenkaan vielä huipulle asti menty muuta kuin maisemia katsomaan - mummon kanssa sai vielä tulla gondolilla alas. Puolta rinnettä on sen sijaan ankkurilla jo tahkottu vauhdinhurma silmissä.

Vaikka aika on pääosin kulunut mutkamäessä, on ehditty myös verestää minun lapsuudenmuistojani hiihtämällä ihan perinteiseen tyyliin Aurinkotuvalle munkkikaakaolle ja poroja katsomaan. Samaan paikkaan suuntasivat minun lapsuuteni hiihtolomareissujen lenkit.

Isomman tytön haave oli, että jospa näkisimme täällä revontulia. Eilen illalla saunan jälkeen lähdimme pihalla niitä etsimään. Siinä seisoskellessamme taivas tarjosi meille koko väriskaalan, aivan kuin tilauksesta!

Mitään enempää on vaikea kuvitella toivovansa. 

(No, korkeintaan jalustan ja paremmin onnistuneet asetuksen revontulien kuvaukseen :D)