keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kun lapsi kokee olevansa pulska


"Mulla on ihan liian iso maha!" on lause, joka on tullut meillä viimeisen puolen vuoden sisällä vähän liiankin tutuksi. Ensimmäinen jonkinlainen ulkonakökriisi omalla lapsella, hämmennys äidillä. Olisin kuvitellut, että jossain vaiheessa joudumme tällaisia asioita keskustelemaan tyttöjen kanssa, mutta aivan yllättäen ensimmäisenä tyytymättömyys omaan vartaloon ilmenikin aina niin reippaalla pojalla, joka on aiemmin ollut ylpeä mm. siitä, että on painavampi kuin isosisko. Kahdeksanvuotiaalla.

Totta on, että poika on meidän lapsista tukevin ja keskivertoa luokka/ikätoveria rotevampi. Hän on kuitenkin lihaksikas ja jäntevä, urheilullinen. Hän liikkuu ketterästi ja vähintään kaikkien suositusten verran. Lasten painoindeksiinkin tutustuin (toki pojalta salaa) ja totesin, että paino huitelee normaalipainon ja ylipainon rajoilla. Sitä luokkaa se varmaan on aina ollut, mutta ikinä asiaan ei ole puututtu neuvolassa eikä kouluterveydenhoitajalla. En ole nähnyt syytä huoleen, enkä näe vieläkään. Poika on terve ja jaksaa liikkua, se on tärkeintä.

Miten kuitenkin tukea hänen itsetuntoaan ja huolehtia, että suhteellinen paino pysyy nykyisellä tasolla eikä kiepsahda ylipainon puolelle?  En kuitenkaan äitinä halua, että välinpitämättömyyteni ja tarjoamani epäterveellisen ruokavalion takia lapsi joutuisi myöhemmin taistelemaan asian kanssa.

Lapsen kanssa asiasta ei ole puhuttu muuten kuin vakuuttamalla, että hänen mahansa ei ole iso ja että hän näyttää oikein hyvältä. (Myös uimahousuissa - raukkaa kun huolehti mm. koulun uimakouluviikko.) Missään vaiheessa ei ole annettu ymmärtää, että asia huolestuttaisi meitä - päinvastoin.

Asiaa on pohdittu miehen kanssa kahdestaan. Koska asia on alkanut vaivata lasta, on tehty pieniä muutoksia koko perheen ruokailutottumuksiin. On kiinnitetty entistä enemmän huomiota siihen, ettei syödä keksejä ja leivota herkkuja pitkin viikkoa. Lapsia ei kuitenkaan ole kielletty syömästä herkkuja erikoistapauksissa, esimerkiksi kavereiden luona/synttäreillä/jos meille tulee vieraita. Yhä useammin kiireisinä päivinä eineksiin sorruttaessa on valittu salaatti hampurilaisen tai pitsan sijaan. (Lapset ovat itse asiassa aivan ihastuneet valmissalaatteihin!) Murot ja myslit ovat niin ikään viikonloppuherkkuja, viikolla syödään aamupalaksi kaurapuuroa ja marjoja. 

Erityisesti on petrattu siinä, että hedelmiä on aina tarjolla. Runsaasti ja erilaisia. Eikä ainoastaan tarjolla sivupöydällä, vaan valmiiksi pilkottuna väli- ja iltapalalla. Näin lapset on ohjattu täyttämään mahaansa entistä enemmän herkullisilla hedelmillä leivän ja juuston sijaan - ei toki kokonaan niitä korvaten.

Viimeisin ja yksi parhaista puolivahingossa syntyneistä keksinnöistä oli korvata saunalimppari pakastemansikoilla. Nykyään meillä nautiskellaan saunamansikoita. On muuten hyvää, suosittelen kokeilemaan!

Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta?
Miten olette asiaa käsitelleet?





8 kommenttia:

  1. Kannattaisiko selvittää, onko taustalla jotain sellaista, että koulukaverit olisivat maininneet hänelle, hänen vatsastaan ja painostaan?Sellainen vois aiheuttaa tuollaisen reaktion lapsella? Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki asiaa on kyselty, mutta pojan mukaan ein ole kyse mistään sellaisesta. Yleensä hän kyllä kertoo kaikki ikävät asiat, mitä koulussa on tapahtunut, joten uskon häntä.

      Poista
  2. Tiedätkö, mulla ollu ajatus samanlaisesta postauksesta. Meillä kuopus on erilaisella vartalolla varustettu kuin suurin osa luokkakavereista. Joskus hän itse sanoo että mulla on pullukka maha ja hymyille taputtelee masuaan. Lapsi on ylipainoinen ja joudun ostamaan huomattavasti isompia vaatteita kuin ikätoverinsa käyttää. Silti tällaisissa asioissa pitää meidän vanhempien olla todella varovainen ettei iskosteta lapsen mieleen että hän on lihava. Itsekin yritän kannustaa terveelliseen ruokailuun ja hieman pienempiin annoskokoihin. Herkutellaan lauantaisin. Mieheni puolella suvussa on reilua ylipainoa joten tottakai toivon että saisin lapselleni huomaamatta terveemmät valinnat. Tsemppiä meille,meillä on ihanat lapset jotka ovat aivan yhtä ihania kuin kuka tahansa lapsi ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, etten ole asian kanssa yksin ❤ Minua kosketti sinun postauksesi itsetunnosta. Kuulosti NIIIN tutulta! Voimia meille molemmille niinä haastavinakin päivinä ❤

      Poista
  3. Voi teidän pikkumiestä. Kuvissa on kyllä näyttänyt ihan normaalipainoiselta ja kokoiselta, suloiselta pojalta. Kiva, että olette lähteneet koko perhe tähän ruokajuttuun mukaan. Itselläni tyttö on puhunut painostaan ensimmäisen kerran n.11 vuotiaana, mutta luulen, että se kuului enemmän jo alkaneeseen murrosikään. Me myös vaan tolkutimme, miten hyvältä hän näyttää ja että ei ole isokokoinen. Kamalinta mitä olen kuullut, että opettaja oli sanonut ystäväni pojalle, että sinähän olet vähän ylipainoinen. Minusta tämä oli aikuiselta todella kamalaa käytöstä. Poika raukka ei kertonut kotonaan mitään, mutta minun pojalle oli kertonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, ettei ainakaan aikuisen pitäisi mennä lapsia leimaamaan. Ajattelin itse, että pitäisikö soittaa kouluterkkarille ennen tarkastusta, ettei mainitsisi asiaa pojan kuullen, vaikka painokäyrä olisikin nousussa, kun miettii sitä kuitenkin itse ja kotona se on noteerattu. Aikuisen sanat vain pahentaisivat tilannetta.

      Poista
  4. Meillä on vähän samanlainen "pulma" mutta päinvastoin. 1. luokkalainen poikamme on hyvin hoikka, pienikokoinen ja siro eikä välittäisi juurikaan ruuasta. Alipainon ja normaalin rajoilla on taaperovuosia lukuunottamatta mennyt. Perinnöllinen juttu, isällänsä ollut samaa lapsuusiästä nuoruuteen, vasta aikuisiällä tehnyt kovasti töitä massan kerryttämiseksi. Koitamme päinvastoin poikaa kannustaa syömään niitä herkkujakin terveellisen ruuan ohella vaan ei kiinnosta :) Välillä iskee epätoivo miksei vaan voisi syödä normaalisti.. siinä missä sisar syö nopeasti 5-10min ja on normaalipainoinen, pojalla ei ole mitenkään epätavallista että syöminen kestää ainakin sen 45min. Loppupeleissä vanhempana täytyy tietysti yrittää parhaansa (meidän kohdalla kannustaa poikaa syömään) mutta hyväksyä se että poika on vaan huono syömään eikä luontaisesti ruoka kiinnosta. Koulussa pääsee myös ensimmäisten joukossa aina syömään koska tarvitsee pidemmän ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin uskon, että aikuisten on paras vaan suhtautua asiaan mahdollisimman neutraalisti ja olla tekemättä siitä liian isoa numeroa. Tiedostaa asiaa, mutta olla hätäilemättä. Tuo ruokailunopeus muuten kulkenee hyvin käsi kädessä asian kanssa. Meillä tämä poika nimenomaan syö todella nopeasti ja on yritetty opettaa nautiskelemaan rauhallisemmin 😃

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!