lauantai 25. helmikuuta 2017

Varaslähtö laskiaiseen



Aivan ihana auringonpaiste sattui tänään paikalliselle laskiaisriehapäivälle. Pikainen mutka käytiin nauttimassa poniajelusta, laskiaismäestä, makkaroista ja ampumahiihdon testaamisesta omien lasten ja yhden pienen ystävän kanssa - ja ulkoilu päälle leivottiin tietenkin herkkupullat.

Ihanan rento lauantai - ja enää viikko lomaan!


 

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Arvottavana nippu Joel Jyringin ihania kortteja


Meidän tuttavapiiriin on syntynyt ja lähiaikoina syntymässä vauvoja. Niin ihanaa! Sai taas pienen tauon jälkeen etsiskellä ihania vauvalahjoja.


Tilain tulokkaille Emma's and Mama'silta Nature Zoon virkatut helistimet ja niille piti saada kaveriksi kauniit kortit. Olen aivan ihastunut Joel Jyringin kortteihin ja niitä meillä vilahtelee sisustuksessa siellä sun täällä. Yleensä olen ostanut niitä, kun on vastaan tullut, mutta nyt huomasin, että niitähän saakin kätevästi tilattua netistä Joel Jyringin omilta sivuilta ilman toimituskuluja.






Suureksi ilokseni Joel Jyrinki pisti tilaukseni matkaan kahdentoista kortin nipun blogiin arvottavaksi. Kaikki kaksitoista arvontanipussa olevaa korttia näet ylläolevassa kollaasissa.


Arvonta on voimassa tästä sunnuntaista ensi sunnuntaihin 26.2. klo 24 saakka.
Mukaan arvontaan pääset kommentoimalla tähän alle tai Valkoisen kartanon Facebook -sivuilla tämän postauksen linkin alle.

Muistahan jättää kommenttisi. Näistä on iloa omalla seinällä tai ystäville postitettuna!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän realismia


Rakkautta ja ystävyyttä, vaaleanpunaista unelmaa. Ihana piristys arkeen - loistava "tekosyy" pieneen juhlaan viikon keskellä, sitä kai ystävänpäivä parhaillaan on. Sitä iloa myös lasten kanssa halusimme jakaa. Minusta on suorastaan liikuttavaa, miten jo toista vuotta putkeen esikoinen on halunnut leipoa itse kaikille luokkakavereille ystävänpäivälahjat. Marenkeja hän teki ja purkitti pilttipurkkeihin jo viime viikolla, viimeiset keksilahjat hän teki eilen iltapäivällä yksin kotona ollessaan. Illalla harrastusten jälkeen vielä viimeisteltiin paketit sydänkorteilla.

Kuopuksen kanssa ostettiin Helsingin reissulta isot sydäntikkarit parille parhaalle ystävälle ja tyttöjen esimerkkiä noudattaen myös poika halusi muistaa kavereitaan. Hän "askarteli" (liimasi tarran ja kirjoitti erittäin lyhyesti) kortit kaikille luokkakavereille ja laittoi ne kirjekuoriin yhdessä muumitikkarien kanssa. Itsekin oikein höyrähdin ilostuttamaan työyhteisöä kekseillä ja vaahtokarkeilla näin ystävänpäivän kunniaksi, synttäreitä kun juhlin kesällä eikä varsinaista syytä työpaikalla herkkujen tarjoamiseen ikinä ole.

Kaikista näistä iloisista asioista huolimatta iltaa kohden on fiilis kääntynyt aivan itkuiseksi. Aina ei vaan jaksa olla iloinen ja pirteä. Ei ole mitään isoa syytä, mutta monta pientä asiaa on kaihertanut mieltä. Viimeinen niitti oli se, että poika vihdoin sai jalkapallotreeneissä kesäkuusta asti odottamansa kiertävän tsemppipalkinnon (minun pyyntöjeni takia - ilman niitä ei olisi pokaali vieläkään meille kulkeutunut). Minun olisi tietenkin pitänyt olla iloinen ja toki yritin sellaista näytellä, mutta pojan mentyä tiehensä en voinut kuin itkeä. Tämä pieneltä tuntuva asia on kasvanut niin isoksi murheeksi, että ihan hölmöltä tuntuu. Samoin kuin hölmöltä tuntuu se, että asian aiheuttama paha olo purkautui minussa voimakkaimmin nyt, kun asiaan vihdoin saatiin jonkinlainen ratkaisu. Ehkä siksi, että jouduin palkintoa lapselleni pyytämään. Sellainen on minulle tosi vaikeaa, enkä voinut siitä iloita, kun tiesin, ettei poika saanut sitä mistään varsinaisesta ansiosta, vaan äidin järjestämänä. Miten olisinkaan suonut lapselle sen onnistumisen tunteen siitä, että juuri hän jollakin viikolla, jollakin kerralla, olisi pystynyt osoittamaan ansioituneensa jollakin osa-alueella, jossakin asiassa, ja saanut siitä huomionosoituksen, kuten muut joukkuekaverit ovat saaneet. Nyt tavallaan vein tämän pois lapseltani ja se harmittaa.

Onneksi hän ei sitä kuitenkaan tiedä. Poika oli pystistään onnellinen ja lähetteli pokaalin kanssa ottamiaan selfieitä mummolle ja muille sukulaisille. Sitä kuitenkin mietin, että pitäkää aikuiset huoli, että jos ikinä alatte jakaa palkintoja lapsille ja sanotte, että kaikki saavat sen vuorollaan, niin katsokaa, että kukaan ei oikeasti jää välistä.



sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Talvinen Helsinki lapsen kanssa


Olen jo useamman kerran blogissa tuonut esille, että koska mieheni ei ole yhtä innokas matkustaja kuin minä, olen alkanut käydä reissussa yhden lapsen kanssa kerrallaan. Näin minä saan matkustaa enemmän, mies pääsee vähemmällä ja lapset saavat vuorotellan laatuaikaa äidin kanssa. Nämä reissut ovat aina yhtä ihania. Lapset käyttäytyvät kuin unelma, kun saavat täyden huomion, ja äitikin saa nauttia reissusta, kun yhden kanssa kaikki sujuu niin jouhevasti.

Yleensä reissut ovat ajoittuneet kesälomalle, mutta nyt päätettiinkin tehdä kuopuksen kanssa reissu jo helmikuussa ja mennä katsomaan Disney on Ice -showta. Lentäminen Helsinkiin on nykyään niin edullista ja näppärää, että viikonloppuna ehtii hyvin!

Perjantaina oltiin perillä vasta aika myöhään, mutta lauantaina tehtiin monenlaista. Minulla asuu jo kolme sisarusta Helsingissä, joten oltiin yötä yhden luona ja aamulla mentiin brunssille toisen luo. Sen jälkeen suunnattiin kaupungille isolla porukalla, käytiin ottamassa pakolliset kuvat Tuomiokirkon edustalla ja jatkettiin siitä matkaa Kaupunginmuseoon, joka osoittautui todella kiinnostavaksi kohteeksi koko porukalle ja oli kaiken lisäksi ilmainen.

SeaLifea oli suunniteltu jo etukäteen ja kun huomattiin, että SeaLifeen ja SkyWheeliin saa yhteislipun  lähes pelkän SeaLife -lipun hinnalla, päätettiin tutustua Helsinkiin myös kattojen yltä maailmanpyörän kyydistä. Näkymät olivat yllättävän hyvät, vaikka työmaan ohi perille suunnistaessa alkoi epäilyttää, mihin asti pyörästä näkee.

Vielä pikkusen shoppailua ja ravintolaruokaa mahtui päivään ennen illan kohokohtaa: Disney on Ice -showta. Frozen jäällä oli upea elämys ja heti syttyi halu päästä uudelleen ensi vuonna. Ehkä kirjoitan joulupukille toiveen tuoda liput kaikille lapsille. Eskarilainen oli aivan haltioissaan. Vaikka kello oli puoli yhdeksän näytöksen loppuessa, sujui parin kilometrin kävely takaisin tädin luo kuin ilmassa leijuen. Täti sai tarkan selostuksen shown kohokohdista.

Tänään ehdittiin vielä käydä SeaLifessa ennen paluulentoa. SeaLifelle plussaa lasten huomioimisessa tietokilpailun muodossa. Toi kummasti lisää sisältöä kierrokseen, kun pohdittiin oikeita vastauksia. Osa kaloista, sammakoista ja ravuista ällötti pikkuprinsessaa, mutta ilmeisesti kauniiden kalojen ja korallien viehätys voitti ällötyksen - kiinnostuneesti hän kiersi merimaailman kolme kertaa ympäri.


  
  













perjantai 10. helmikuuta 2017

Kun yhteen päivään mahtuu paljon


  




Toisin kuin näistä rauhallisista kotikuvista voi päätellä, on tähän päivään mahtunut paljon. Tavalliseenkin perjantaihin mahtuu, mutta tähän vielä enemmän.

Työpäivän jälkeen lasten ja kavereiden kuskaus tanssitunnille Ouluun, tanssitunnilta takaisin Liminkaan jääkiekkotreeneihin, jääkiekkotreenien aikana lentokentälle ja nyt ollaankin jo vietetty ilta Helsingissä.

Kuopuksen kanssa lähdettiin kahdenkeskistä lomaviikonloppua viettämään samoissa tunnelmissa kuin arvioita puolet muistakin lentokoneen matkustajista - Disney on Ice -showta katsomaan ja siinä samassa pääkaupungin elämään tutustumaan ja tuttuja näkemään.

Kuvat on otettu sen reilun tunnin aikana, jonka ehdin tänään kotona viettää. 
En malttanut olla käyttämättä sitä kameran parissa, kun ystävä toi eilen ihanat tulppaanit meidän keittiötä ja olohuonetta sulostuttamaan.

Ihanaa viikonloppua - oli se sitten rentouttava tai tällainen touhukas niinkuin meillä tällä kertaa!

torstai 9. helmikuuta 2017

Jumppamahdollsuudet kodin keskeisimmällä paikalla


Olohuoneen jumppanurkkaus (vai pitäisikö ihan sanoa esiintymislava) senkun monipuolistuu. Joulukuun alussa lahjaksi saatu trapetsi roikkuu vihdoin katossa, keskellä olohuonetta jumppapatjan yläpuolella. 

Kyllähän tuo jumppapatja ja trapetsi hieman muusta sisustuksesta poikkeavat, mutta eivät niin paljoa, että ne minua keskellä kaikkea häiritsisivät. Päin vastoin. Nyt saamme päivittäin nauttia lasten jumppaesityksistä ja tuleehan tuossa itsekin roikuttua, vaikka se melko vaivaisen näköistä (vielä? :D) onkin. Tuntuu, että jumppamahdollisuuden tuominen keskelle sitä tilaa, missä enimmän ajan päivistä vietämme, on lisännyt jo ennestään aktiivisten lasten liikuntamäärää huomattavasti. Ihan siinä sivussa pyörähtävät trapetsilla tai tekevät päälläseisonnan, kärrynpyörän tms., kun olohuoneen läpi kulkevat.

 



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ruusun aika



Äitin ja iskän viime viikonloppuna tuomasta ruususta riittää iloa. Eskarilainen, joka koristeli ruukun viikonloppuna Runeberg-tekstillä, halusi ehdottomasti tuunata ruukun nyt uusiksi.

Ruukku ja ruusu löysivät paikkansa keittiöstä.

Keittiö on ollut tänään täynnä touhua, kun esikoinen on leiponut ystävänpäivälahjoja kavereilleen.
Ehkäpä jaan kuvia niistäkin myöhemmin.


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Valoisaa Runebergin päivää!



On se mahtavaa, että meillä on sellaisia perinneleivonnaisia kuten runebergintortut. Näiden herkullisten torttujen myötä saadaan hyvä syy juhlakahveille ja samalla tulee muisteltua tärkeää merkkihenkilöä. Tuskinpa Runebergin nimi olisi lasten mielessä yhtä hyvin ilman näitä torttuja.

Me keiteltiin tänään jo toiset Runebergin kahvit. Eka tortut leivottiin jo torstai-iltana, kun kuvittelin, että perjantaina 5.2. Ei ihan meinaa ajatukset pysyä hallinnassa. Tänään, oikeana päivänä, leivottiin toinen erä ja kahviteltiin yhdessä mummon ja vaarin kanssa. Olihan hyvää!

Molemmat erät on tietenkin valokuvattu. Minun lisäksi eskarilainen kaiveli kameran esiin ja ikuisti herkkuleivonnaiset. Eskarilainen myös tuunasi ruusupurkin juhlapäivä kunniaksi.