Loma on alkanut todella rennoissa merkeissä. En muista, milloin viimeksi olisin istuskellut tekemättä mitään kummempaa yhtä paljon kuin tänä viikonloppuna.
Eilen ajeltiin todistusten jaon jälkeen lasten mummulaan, käytiin pari tuntia rupattelemassa miehen sukulaisten kanssa ylioppilasjuhlissa, ja ilta istuttiin anoppilan pihalla grillaamassa sekä sohvalla katsomassa YleX Poppia telkkarista. Tänään lähinnä odoteltiin iskää hommistaan. Tytöt piirtelivät, äiti katseli ja jutteli mummun kanssa. Kaiken huipuksi jouduttiin odottelemaan lauttaa puolitoista tuntia autossa istuen. Harvoinpa sitä niin tiiviisti istutaan omalla porukalla ja puolitoistatuntisen jälkeen esikoinen totesikin, että se oli parasta koko viikonlopussa.
Oudon rauhallista meillä on ollut myös siksi, että keskimmäinen - perheen ainoa poika - on ollut reissussa mummon ja vaarin kanssa. Jotenkin tässä on taas konkretisoitunut se, kuinka paljon elämää yksi poika saa perheessä aikaan. Tyttöjä ihan itketti ensimmäisenä iltana, kun oli niin epätavallisen hiljaista. Ei siitä vaan mihinkään pääse, että kyllä meidän perheessä stereotypiat poikien ja tyttöjen eroista vaan pitkälti pitävät paikaansa - hyvässä ja pahassa. Tytöt ovat hiljaisia, hillittyjä ja pidättyväisiä poikaan verrattuna, poika taas suorasukainen, fyysinen ja toisaalta ihanan hetkessä elävä tapaus. Onnea on erilaisuus. Se on rikkaus, että jo meidänkin pieneen perheeseen mahtuu kolme erilaista lasta.