maanantai 4. toukokuuta 2015

Tanssin iloa ja vähän kakkua


Tänään päästiin tyttöjen kanssa tanssahtelemaan Tanssin tahdin kevätnäytöksestä. On se vaan aina yhtä mukavaa ainakin minusta ja esikoisesta, kuopus jännittää ehkä ihan vähän liikaakin nauttiakseen, mutta ehkäpä hänkin siitä kasvaa. Voitti kuitenkin itsensä tälläkin kertaa ja lähti kavereiden kanssa lavalle.

Harmittaa, etten saanut kahdessa esityksessä tanssineesta esikoisesta muuta kuvaa kuin loppuasennon. Niin hienoja supermalliposeerauksia tyttö teki, että olisi ollut ihana ikuistaa ne! Äidin verkkokalvoille ja videoille ne onneksi tallentuivat. 

Tanssiopettajalle tekaistiin lahjaksi pieni suklaatäytekakku.

Miten sitä jaksaa odottaa ensi syksyä, että pääsee jatkamaan tanssiharrastusta...?



1 kommentti:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!