maanantai 11. toukokuuta 2015

Koulutielle siunattu



Tämä oli aivan erityinen ilta, kun meidän keskimmäinen sai sekä eskaritodistuksen että siunauksen koulutielle. Harvinaisen ihanan illasta teki se, että viidestä kummista kolme pääsi paikalle, samoin  mummu ja muutama serkku. Oman perheen lisäksi. Juhlaillan kunniaksi leivoin koululaiselle kakun, jonka nautimme siunaamisen jälkeen kirkkokahvien merkeissä meillä kotona. Kaksitoista päivää eskaria jäljellä ja sen jälkeen tuon pienen pojan pitäisi olla valmis ottamaan askel itsenäistymisen polulla. 

Toisaalta tämä siirtymävaihe tuntuu toisen lapsen kohdalla helpommalta kuin ensimmäisen. On jo luotto siihen, että lapsi sopeutuu uuteen luokkaan, oppii koulun tavat - ja muistaa pysähtyä tien varteen ennen sen ylittämistä. Toisaalta joulukuun lopun poika tuntuu vielä niin kovin pieneltä kulkemaan koulutietä yksinään, huolehtimaan aamutoimista itsenäisesti ja kantamaan hieman vastuuta itsestään. Hyvinhän se varmasti menee ihanan opettajan johdolla tuttujen kavereiden seurassa, mutta niin se vaan on äidille tälläkin kertaa haikeaa.

Ei voi muuta kuin toivoa ja uskoa, että koulu sujuu yhtä mukavasti kuin eskarivuosikin on sujunut. Onnea ja siunausta koulutielle meidän pikkumiehelle ja kaikille muille tänään siunatuille <3



4 kommenttia:

  1. Onnea ja kaikkea hyvää tulevan koululaisen tielle :) !! Meillä on täällä sama tilanne edessä syksyllä... Jännää kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne! On se uuden aloitus vaan tosiaan jännää koko perheelle. Tokaluokkalaisen kanssa on jo niin luottavainen olo.

      Poista
  2. Onpas keskittynyt ilme kakkua leikatessa :)
    Onnea eskarista "valmistumisen" johdosta ja onnea tulevalle koulutielle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli tarkkaa hommaa ensin miettiä, mistä kohtaa kakun aloittaa :D

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!