sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Sisäistä floristia etsimässä


Kylläpä oli jännät paikat tänään, kun puolen päivän aikaan astuin kolmen muun bloggaajan kanssa Rakentaja2018 -messujen työnäytöslavalle kukkakimppua sitomaan. Kukkakauppa Mia-Maria oli etukäteen kysynyt toiveitamme ja toimittanut jokaiselle oman saavillisen kukkia kimpun sidontaa varten. 

Itse olen suuri kukkien ihailija ja nautin niistä suunnattomasti kotonani, mutta sen syvemmälle ei tietotaitoni riitä. Onneksi tunnelma bloggaajien kesken oli mukavan rento ja yhdessä tuumaillen ja pyöritellen saimme neljä upeaa ja erilaista kimppua aikaan. Siinä missä yksi teki rennon ja runsaan, toinen sai aikaan tyylikkään ja kolmas hempeän. Oli aivan ihana päästä toteuttamaan visiotaan ja huomata, että se kaiken lisäksi onnistuu.

Kotimatkalla autossa tuoksui ihanalle ja nyt kodissa on kaunis katseenvangitsija.
Toivottavasti se ilahduttaa meitä vielä pitkään!

Ihan mielettömän iso kiitos tästä mahdollisuudesta Kukkakauppa Mia-Maria!




  



keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Aurinkoa, lämpöä ja arvonnan voittaja


Jotenkin absurdi olo oli töistä lähtiessä, kun lumen peitossa olevan koulun pihan läpi tallustaessa tuntui, että päähän laittamani trikoopipo ja sormikkaat olivat aivan liikaa. Lämmin kevätaurinko ja silti niin talvinen maa.

Valoa ja lämpöä tulvivat nyt myös sisätilat, kolmen ikkunaseinän ympäröimällä kuistilla suorastaan paahtuu.

Ikkunoiden pesun sain aloitettua tältä takapihan puoleiselta kuistilta ja samalla imuroin ja luutusin kuistin perusteellisesti. Ikkunoita on niin paljon, etten yhdessä illassa edes kuvitellut hommasta selviänäni (olohuone on edelleen vaiheessa ja keittiö aloittamatta), mutta kylläpä on palkitsevaa hommaa, kun näin harvoin sen hoitaa. Mahtava tunne katsoa kirkkaan lasin läpi kevään tuloa ;)

Sunnuntaina suuntaan Rakentaja -messuille hakemaan inpiraatiota kevään sisustukseen ja puutarhaan.

Blogin arvonnassa messuliput itselleen voitti Minna kommentilla

Mies tai sisko Minna.naatti at gmail.com


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kevättä rinnassa ja arvontamuistutus


Ihana auringonpaiste, lupaus keväästä vihdoinkin! Ulkona tarkenee sisävaatteilla ja lenkillä hupparikin tuntui olevan liikaa. Aivan huippua! Vaikka toisaalta niin hullua, kun katselee pihalla olevaa lumimäärää - liekö sitä vielä jäljellä kesäkuussakin :D

Meidän viikonloppureissu mummolaan peruuntui ja harmittaa, että seuraava mahdollisuus on ehkä vasta parin kuukauden päästä. Toisaalta kiireetön viikonloppu omalla tontilla on tehnyt myös hyvää. Pitkä lista rästihommia on hoidettu: talvivaatteet ovat vaihtuneet eteisestä keväisempiin ja puuttuvia on laitettu tilaukseen, olohuone on saanut uuden järjestyksen ja verhot vaihtuneet kevyempiin (ks. alla oleva kuvapari), laskuja maksettu iso pino, tavaraa pistetty myyntiin jne. Silti on jäänyt aikaa myös leipoa, katsoa jääkiekkoa lasten kanssa, lenkkeillä, lukea lehteä. Piristää itseä neilikoilla.

Ja muistakaapa, että vielä on mahdollisuus päästä katsastamaan uuden vinkit kevään sisustukseen Rakentaja -messuille. Lippuarvonta vielä tämän päivän ajan voimassa täällä.



   



 
 

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Suunnitelmia, toteutuksia ja yllättäviä käänteitä


Perjantai 13.

Tällä kertaa se sujui suunnilleen maineensa mukaisesti. Meidän piti lähteä siskon uutta kotia katsomaan ja mummolaan lasten kanssa, kun kerrankin olisi harrastusaikataulujen puolesta ollut siihen mahdollisuus. Bussiliputkin oli luottavaisesti varattu netistä etukäteen, vaikka nettilipuilla ei ole palautusoikeutta. Mutta kotona ollaan edelleen. Vähän puolen yön jälkeen heräsin siihen, että meidän yksitoistavuotias huutaa äitiä, vaikka hän ei koskaan herätä meitä öisin. Hämmentyneenä, vähän säikähtäneenäkin pomppasin ylös sängystä ja kiirehtin yläkertaan katsomaan, mikä hätänä. Tyttö oli herännyt oksentamaan. Paha olo onneksi helpotti, mutta kuume on noussut päivän mittaan. Jälleen kerran taudit ottivat tilanteesta otteen ja pakottivat meidät rauhoittumaan hetkeksi kotiin.

Tämä ei ollut edes ainoa vastoinkäyminen tälle päivää. Aamulla meni labraan verikokeisiin, mutta siellä ei ollutkaan lähetettä valmiina. Kaupassa käytyä tulin kotiin ja aloin ihmetellä, mihin olin kauppakassin jättänyt. Lähdin ajamaan takaisin kauppaan, kun kuvittelin jättäneeni sen kauppaan postipakettia odotellessa/kantaessa, mutta matkalla muistin, että olin vain pakannut ruuat reppuun, jonka olin kyllä tuonut kotiin. Luulin vain tavaroiden olevan eri kassissa...

Epäonnea ja liikaa kuormitusta siis sopivasti yhdistettynä on ollut päivän teema, mutta onneksi matkavakuutus korvasi bussilippujen hinnan, terveyskeskuksen hoitaja suostui kirjoittamaan lähetteen siinä samantien ja labrahoitaja ottamaan näytteen, ja ruuatkin tosiaan olivat koko ajan kotona...

Reissuun ei päästy eikä päästä, ja seuraava mahdollisuus on vasta puolentoista kuukauden päästä. Aina ei kaikki mene niinkuin suunnittelee ja toivoo.

Monenlaisia suunnitelmia on myös täällä kotona koko ajan mielessä (ja vaiheessa). Keittiönpöytä valmistui jo ennen joulua, mutta tuoleja emme ole vieläkään saaneet valittua. Valkoiset tabletit sentään ostin pöytään Hemtexistä tällä viikolla. Itse olen valkoisten pinnatuolien kannalla. Onko lukijoilla mielipidettä? Millaiset tuolit sopisivat tällaisen massiivisen lankkupöydän kaveriksi?

P.S. MUISTATHAN OSALLISTUA ARVONTAAN 
edellisessä postauksessani täällä. Jaossa on kaksi lippua Rakentaja 2018 -messuille Ouluun. Messuilla teemana remontoinnin lisäksi sisustu&design ja koti&puutarha. Käypä osallistumassa!

  


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Voita liput Oulun Rakentaja 2018 -messuille!



Oulussa Ouluhallissa järjestetään Rakentaja 2018 -messut parin viikon päästä, pe-su 20.-22.4. Meillä ei ole rakennusprojektia tiedossa, korkeintaan remontteja haaveissa, mutta tänä vuonna Rakentaja-messuilla keskeisiä teemoja remontoinnin ja rakentamisen lisäksi ovat sisustus&design ja piha&puutarha, joten I'm definately in! 

Näytteilleasettajista minua kiinnostavat esimerkiksi suosikkisisustusliikkeeni Granit ja Maja Shop sekä Vallila. Lista näytteillepanijoista on pitkä, kaikkea en varmaan edes huomannut vielä listaa selaillessani. Esillä tulee joka tapauksessa olemaan kaikkea tonttitarjonnasta ja rahoituksesta aina huonekalujen ja pintamateriaalien kautta sisustus- ja lifetyle-tuotteisiin.

Lisäksi messuilla voit käydä mm. konsultoimassa sisustussuunnittelija Milla Alftania. Hän jakaa sisustusvinkkejä, joten ota vaikka kuva kodistasi tai pohjapiirros mukaan!

Minut voi bongata sunnuntaina klo 12 kukkakimppuja sitomasta muutaman muun bloggaajan kanssa. En ole todellakaan mikään floristi, mutta odotan tuota workshopia työnäytöslavalla. (Saa antaa vinkkejä kauniista kimpuista, minun pitäisi nimittäin jo etukäteen esittää toiveita valitsemieni kukkien suhteen!) Kukat työnäytökseen tarjoaa Kukkakauppa Mia-Maria.

Mikäli sinäkin haluat päästä messuille fiilistelemään, kommentoi blogipostausta.
Arvonta alkaa samantien ja päättyy viikon päästä sunnuntaina 15.4. klo 24. 
Voittaja saa palkinnoksi kaksi lippua Oulun Rakentaja 2018 -messuille.

Kenet sinä ottaisit mukaan?




keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Yo Zen


Tälle blogille täysin epätyypilliseen tapaan tulee jo toinen postaus peräkkäin koruista, mutta kun ihanuuksia ja vielä oululaislähtöisiä sellaisia käsiinsä saa, niin täytyyhän niitä vähän esitellä.

Yo Zen -merkki ja origami-tyylisen joutsenen muotoiset korut jo useimmille tuttuja. Ainakin meilläpäin niitä näkee tosi paljon eri väreissä niin kaulassa kuin korvissakin riippumassa ja jonkun verran myös vaatteissa. 

Tänä keväänä Yo Zen -merkin koruvalikoima on laajentunut japanilaisin katanakana-merkein kirjoitetun korulaatan muodossa. Korussa lukee Yo Zen eli "joutsen" tai Yo (street-kulttuuri) Zen (hillitympi tyylikkyys). Näitä uusia Yo Zen -koruja niin ikään sekä kaula- että korvakoruina ja eri kokoisina.

Nämä korut sopivat niin ihanasti sekä arkeen että juhlaan!

Sisustuspostauksia odottaville voin kertoa, että sisustus on junnannut täällä aika paikoillaan hetken aikaa eikä ole ollut mitään erityistä kuvattavaa ja esiteltävää, mutta kiva arvonta on luvassa ihan lähipäivinä erityisesti Oulun seudulla asuville. Pysykäähän siis kuulolla!