maanantai 30. syyskuuta 2013

Itsetehty ruoka, paras ruoka

Joinakin päivinä kaikki vaan onnistuu paremmin kuin toisina ja onneksi tänään (siitäkin huolimatta, että on maanantai) on ollut yksi niistä päivistä. Jo töissä oli tavallista maanantaita rauhallisempaa.

Pyrin aina välttämään kauppaan menoa suoraan työ/päiväkotipäivän jälkeen lasten kanssa, sen verran kaoottista se on joskus ollut. Tänään ei ollut valinnanvaraa, sillä jääkaapissa ei oikeasti ollut muuta kuin rasianpohjallinen margariinia ja kaapissa muutama leipä. Ja kylässä kaiken lisäksi yövieraita. (Kyllä muuten nolotti eilen tulleille vieraille tarjota pelkkää leipää, voita ja vettä iltapalaksi...)

Työpäivä päättyi kolmelta (lue: myöhään, kun on kyse luokanopettajan päivästä).

Ennakkopeloista huolimatta kauppareissu sujui hyvin. Kaksi nuorinta oli mukana ja he olivat innoissaan, kun pääsivät kauppaan. Ottivat itselleen pikkukärryt ja halusivat tietenkin painaa hedelmävaa'an nappeja, mutta kaikki sujui hyvässä  yhteisymmärryksessä. Keskimmäinen jopa vei kaikki kolme kärryä oma-aloitteisesti takaisin paikalleen, kun äiti pakkasi ruokia.

Kotiin päästiin varttia vailla neljä ja ruoka-aika neljältä, mies metsällä ja minä lasten kanssa yksin kotona. Potentiaalinen katastrofi siis. Tänään sitä ei kuitenkaan tullut. Kuopus jäi äidin ja iskän sängylle iPadista ohjelmia katsomaan, kaksi isompaa halusivat tehdä itse pitsansa. Pohjat olin ostanut valmiiksi, tällaisena päivänä ei sentään uskalla aloittaa kaikkea ihan alusta. Täytteet valittiin lasten makuun.

Pohjalle ketsuppia,


ripaus kinkkusuikaleita,


joukkoon tonnikalaa,


mausteeksi Aura-juustoa


ja päälle valmista juustoraastetta. (Kaikki ylimääräinen työ oli tässä suunnitelmassa minimoitu)


Seitsemän minuuttia uunissa ja valmista tuli!


Herkkutomaatteja kaveriksi ja nauttimaan!


Ja kyllähän se maistuikin, kun itse oli tehnyt.


Äiti reippaana valmistautui samalla huomiseen pitkään työpäivään laittamalla makaronilaatikon uuniin pitsan jälkeen. Nyt on huominenkin ruoka valmiina ja kello vasta 17.30. Not bad!


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Käsityöonnistumisia

Käsitöiden teko on jäänyt melko vähäiseksi viime vuosina. Viimeksi käsityöpistoksen sain esikoisen ollessa vauva seitsemän vuotta sitten. Silloin ompelin pipoja joululahjaksi. Uudessa talossamme on oikein ompeluhuone ja epäilin, että se jäisi kokonaan käyttämättömäksi, mutta verhojen tarve uudessa kodissa sai kuin saikin minut kaivamaan ompelukoneen esille.


Keskimmäisen huoneen muoto rajoitti verhovalintaa huomattavasti ja laskosverho oli oikeastaan ainoa mahdollisuus. Selvää oli myös se, että verhokankaan pitäisi olla pimentävä. Olin ajatellut jotain yksiväristä, mutta otin lapsen mukaan kauppaan ja tässä lopputulos. Olihan kangas toki  äidinkin mielestä raikas ja lastenhuoneeseen sopiva. Kangaskaupasta sai matkaan hyvät ohjeet laskosverhon ompelulle ja niin vain sai tämäkin kokematon ompelija toimivat laskosverhot tehtyä.


Keittiöön löysin ihanat verhot Ellokselta, mutta ongelmaksi muodostui ikkunoiden leveys. Sopivaa verhokokoa ei löytynyt, joten piti jälleen tarttua ompelukoneeseen ja kaventaa nämä sopiviksi. Ikkunoissa oli valmiiksi tarranauhat laskosverhoja varten, joten ompelin yläreunaan tarranauhan vastakappaleen helppoa kiinnitystä varten ja olin varsin tyytyväinen lopputulokseen.


Esikoisen huoneessa haasteita aiheutti kahden kapean ikkunan välissä oleva parvekkeen ovi. Huone oli saatava pilkkopimeäksi, koska esikoinen ei osaa nukkua valoisassa, mutta pimentäviä rullaverhoja olisi pitänyt hommata kolme, ja pelkät mustat pimentävät sivuverhot olisivat olleet aika tylsät. Onnekseni keksin ostaa tuplatangon ja ommella sekä pimentävät että niiden päälle läpikuultavat valoverhot.  



Sen jouduin kuitenkin huomaamaan, ettei itse ompelemalla juuri säästä. Olisin melkein samaan hintaan saanut valoverhoiksi tyylikkäät Vallilan Kelohonka -verhot... Ehkä vaihdan nämä niihin, kun näitä on riittävän pitkään katseltu.


Uusin innostus liittyy nopeaan virkkaamiseen paksusta ontelokuidusta.


Sinä päivänä, kun meillä oli mammojen käsityökerho, menin paikalliseen käsityöliikkeeseen ostamaan ontelokuitua mattoa varten. Liikkeestä löytyi suhteellisen hinnakasta Novitan tuubi-lankaa, jonka vyyhdissä oli ohjeet kivannäköiseen virkattuun koriin. Jälleen kerran muutin suunnitelmaa ja päätinkin aloittaa virkkausharrastuksen korista. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, miten nopeasti kori valmistui. Jäin ehdottomasti koukkuun tähän hommaan! Voin kuvitella itseni meidän lasikuistilla kynttilän valossa virkkaamassa pimeinä iltoina, miten rentouttavaa. (Todellisuudessa näitä rauhallisia iltoja taitaa olla aika harvassa, mutta aina kannattaa unelmoida.)

Mielelläni vaan ottaisin vastaan vinkkejä, mistä tätä ontelokudetta saisi edullisemmin! Aika paljon hintaan tulee koreille, jos tuota Novitaa käyn paikallisesta liikkeestä joka kerta hakemassa.

Kirpparilöytöjä ja äidin korjausta

Amalian kirppistelykuvien jälkeen tuli ihan mahdoton tarve päästä kirpparille. Aikaa sille ei tunnu nykyään löytyvän, mutta nyt mummolaviikonloppu tarjosi sille mahdollisuuden. 

Päätin aloittaa aamulenkin kävelemällä vajaan kilometrin päässä mummolasta sijaitsevalle kipparille kurkkaamaan, onko siellä mitään, ja lähteä siitä jatkamaan lenkkiä juosten.

Jostain syystä tältä kirpparilta en ikinä pääse tyhjin käsin pois, joten tässä tämän kerran tulos...


Pari palapeliä, kun noita isompia ja vaikeampia meillä ei montaa ole, pojalle uudenveroiset kurahousut seuraavassa koossa, sammaritakki kaupunkikäyttöön ja toivotut rullaluistimet sekä kaluokalaiselle farkkuhame kohta pieneksi käyvän tilalle sekä Name it -tunika.

Tämän tavaramäärän kanssa juokseminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista,  joten piti tehdä pieni suunnitelman muutos ja palata ensin mummolaan tyhjentämään kädet ;)


Erityisen paljon ilahdutti tämä Name it -tunika, koska olin ostanut samanlaisen mustana kuopukselle Name itin alennusmyynnistä kesällä. Tuolloin isosisko oli kovin kateellinen, kun hänen kokoaan ei alessa ollut jäljellä. Tämä on aivan ihanan näköinen esimerkiksi raidallisten sukkahousujan ja violetti versio myös pinkkien housujen tai legginsien kanssa.


Takki pääsi heti käyttöön, kun lähdettiin teatteriin ja sattumalta matkaan oli tullut täydellisesti takin kanssa yhteen sopivat Me&I:n oranssit canvakset.


Poika itse ilahtui eniten näistä rullaluistimista ja luisteli niillä viikonlopun ympäri mummolan lattiota ja matkusti ne jalassa kotiinkin. 

P.S. Loppukevennyksenä viikonlopun sutkauksen lasten suusta:

1. Mummolaan mennessä radiossa soi Jesse Kaikurannan "Vie mut kotiin". Keskimmäinen kuuli laulussa laulettavan "Sydän matkaa autossa" - ja niinhän se meillä tekikin ;)

2. Mummolassa ollessa kutsuin kuopusta keskimmäisen nimellä (jokapäiväinen virhe) ja keskimmäinen korjasi. Sanoin, että "aina äiti höpöttää ja lapset saa korjata äitiä".  Tämän kuultuaan kuopus alkoi hakata minua käteen ja sanoi: "Minä korjaan äitiä".

lauantai 28. syyskuuta 2013

Peppi Pitkätossua katsomassa


Mummo oli hommannut meille liput Peppi Pitkätossua katsomaan Kuopion kaupunginteatteriin. Lapset eivät olleet ennen teatterissa käyneetkään, joten eivät oikein tienneet, mitä odottaa. Tämä oli kuitenkin hyvä syy ottaa kaupunkivaatteet esiin. Neiti Ekaluokkalainen sai käyttöönsä Pomp de luxin alennusmyynneistä tilatun takin. Herra Viskarin takki on tämänpäiväinen kirpparilöytö, joka sopi ihanasti yhteen Me&I:n oranssien canvashousujen kanssa. 


Ennen teatteriin menoa ehdittiin vähän purkaa energiaa kaupungilla.







Sisällä teatterissa alkoi vähän jännittää. Ihmisia oli aula täynnä ja hälinä sen mukaista. Herra Viskari on herkkä reagoimaan ääniin ja jälleen hän piti sormia korvilla lähes koko esityksen ajan.


Elämys oli pienestä jännityksestä huolimatta hieno, ja Pepistä riitti puhuttavaa koko illaksi. Herra Viskaria mietitytti erityisesti Pepin voimat ja hän yritti itsekin nostaa mummolan pianoa ilmaan.








perjantai 27. syyskuuta 2013

Siisti koti vs. hyvä omatunto?

Tänään pääsin töistä yhdeltä. Erinäisten järjestelyjen takia olin kuitenkin autoton vähän yli kolmeen asti, eikä pyörää ollut matkassa. Punnitsin vaihtoehtoja: Jäänkö töihin tunniksi kokeita korjaamaan ja haen kaksi pienintä päiväkodista unien jälkeen kahdelta, jolloin kävilisimme yhdessä kotiin? Jäänkö siivoamaan luokkaa pariksi tunniksi ja odottamaan autoa? Vai lähdenkö heti kotiin esikoisen seuraksi ja haen pienet, kun saan auton? Päätin lähteä kävellen kotiin, voisinhan korjata koepinon sielläkin.

Kotiin tuntua päätin kuitenkin tarttua toiseen toimeen: aloittaa siivouksen, kun talossa on rauhallista. Esikoinen touhusi omiaan yläkerrassa, minä järjestelin, imuroin ja luutusin alakerrassa. Käsittämätöntä, miten paljon parissa tunnissa voi saada aikaan, kun kukaan ei ole vaatimassa sitä, tätä ja tuota.















Olisi mahtava saada joka viikko parituntinen aikaa tehdä viikkosiivous rauhassa. 

Toisaalta kuitenkin koko ajan vaivasi huono omatunto siitä, että pienet joutuivat olemaan päiväkodissa, vaikka äiti oli jo kotona. Siitäkin huolimatta, että ajasta puolet meni heillä päiväunien parissa. 
En siis usko, että teen tätä toiste. 

Sen sijaan voisi miehen kanssa alkaa suunnitella, että hän veisi lapset vaikka uimaan joka perjantai ja minä saisin rauhan tähän hommaan. Veikkaan, että sillä säästäisi hermoja ja saisi hyvää mieltä koko perheelle!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Halpa-Halli saapuu kaupunkiin

Siitä puhuvat kaikki: opettajat ja varsinkin oppilaat. Päivän kuuma aihe nousee esiin tunnilla. välitunnilla, ruokalassa jne. Opettajalta kysytään, että saako siellä munkkia ilmaiseksi. Opettajahan tietää kaiken.

Kyllä, Halpa-Halli avaa ovensa meidän kylillä tänään ja tarjoaa ilmaista munkkia ja limpparia sekä ilmapalloja ja vielä hienoja magneettimuistilehtiöitä. Kukapa ei rientäisi paikan päälle koulupäivän/töiden jälkeen tai innokkaimmat niiden lomassa.

Itse epäilin suuresti, että jaksanko käydä paikalla, mutta ekaluokkalainen oli tietenkin kuullut asiasta eilen koulussa ja kinusi päästä paikan päälle. Niinpä hain lapset päiväkodista ajoissa, nappasin esikoisen ja hänen luokkakaverinsa kyytiin ja suuntasimme välipalamunkeille. Kyllähän ne hyvältä maistuivat! Mietin vaan mielessäni, kuinka monta tuhatta munkkia on paikallinen leipomo saanut viime yönä paistaa. 


Omaksi yllätyksekseni saimme auton parkkiin aivan pääoven eteen ja munkit ja limpparitkin jonottamatta. Oli siellä toki muitakin, mutta ei yhtään liikaa isoihin tiloihin nähden. Parkkipaikalla toimi ohjaus ja munkkijonoakin onnistuttiin pyörittämään sujuvasti.

Lapset kiinnittivät ensimmäisinä huomioita esillä oleviin joulukoristeisiin. Sen jälkeen käytiin ihastelemassa leluhyllyt. Vihdoinkin saa askartelutarvikkeet, kavereiden synttärilahjat ja muut pikkutarpeet hommattua omasta kunnasta, kyllä nyt kelpaa.


Pakko myöntää, että kannatti käydä. Ruokaosaston tarjouksia pitänee lähteä huomenna hyödyntämään, kun tänään en kiireessä lapsilauman kanssa ehtinyt niihin paremmin perehtyä.


P.S. Puoli tuntia juoksua tuntui tänään suorastaa kevyeltä, voimat olisivat riittäneet pidemmällekin. Juoksuvaatepuutteet sen sijaan huomasi ensi kertaa nyt, kun ilmat ovat kylmenneet (tähän asti on riittänyt mitkä tahansa trikoot ja T-paita kaapista). Onneksi Stadiumin nettikaupassa oli sopivasti kaikki -25%, joten tilasin aluskerraston, takin ja housut tämänhetkiseen rahatilanteeseen sopivalla budjetilla, n. 50€:lla yhteensä. 




maanantai 23. syyskuuta 2013

Mitalikahvit

Päiväkodin viskareilla oli tänään ollut yleisurheilukisat: pituushyppyä, pallonheittoa ja juoksua. Ja tietenkin kaikki olivat voittajia ja kotiutuivat kultamitalien kera!


Meillä oli sopivasti jäänyt eilisistä juhlista kolme muffinsia yli, joten lapset saivat jokainen koristella omansa kermavaahdolla ja strösseleillä.


 Vaikka viikonloppu oli yhtä herkuttelua, niin vielä tänään nautittiin mitalikahvit jauhelihakastikkeen ja spagetin päälle!






sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Minni hiiri -juhlat



Minä kuvittelin, että juhla-aamu olisi rauhallinen, kun leivonnaiset olivat valmiina, mutta niin vaan puhallettiin taas ilmapalloja vielä senkin jälkeen, kun ensimmäiset 7-vuotisjuhlavieraat olivat saapuneet...


Kun kello löi yksi, kymmenen minuutin sisään taloon tuli omien kolmen lapsen lisäksi viisitoista 6-9-vuotiasta tyttöä. Suurin osa toinen toistaan suloisemmiksi Minni Hiiriksi pukeutuneita. 

Juhlat aloitettiin nimileikillä, koska kaikki eivät tunteneet toisiaan ja heti perään sankari Hiiri avasi lahjat yksi kerrallaan pullon pyörityksen arpomassa järjestyksessä. 


Pullon pyörityksen jälkeen löytyikin Aku Ankan unohtama onki, jolla ongittiin Minni hiiri -pusseja lammesta ja samalla etsittiin "Roope ankan kultakaivoksesta" kultaa (eli Omar-karkkeja).




Yläkerran disco ja trampoliini alkoivat houkuttaa tyttöjä jo tässä vaiheessa, mutta jätskibaari kokosi tytöt vielä yhteen laulamaan onnittelulaulua, seuraamaan kakkukynttilöiden puhallusta ja herkuttelemaan. Leivonnaiset jäivät aikuisten syötäviksi, tytöt nauttivat mieluummin herkullisen näköisiä jäätelöannoksia, jotka oli koristeltu kastikkeilla, marengilla, vohvelikekseillä, tikkareilla, turkinpippurirouheella, strösseleillä ja kermavaahdolla.


Herkkuhetken jälkeen yläkerran discon puolella hajotettiin pinjata, josta paljastuneet karkit katosivat hetkessä. Viimeinen puoli tuntia juostiinkin sitten jo sokerihumalassa trampoliini, parvekkeen ja discon väliä.


Discossa olivat mukana myös ikkunalla istuvat ankat sekä seinään liimatut hiiret.




Kattauksesta ei tullut alkuhulinassa otettua kuvaa, joten ainoaksi otokseksi jäi "juhlien jälkeen" -versio sekä jälkikäteen lavastettu otos lautasesta, servetistä ja sankarin askartelemasta paikkalapusta.




Lastenjuhlien jälkeen kahviteltiin ja tuhottiin lähes koskemattomaksi jäänyt kakku sekä muffinsseja  sukulaisten kanssa.



Ainakin sankari itse viihtyi juhlissaan! Kiitos vieraille! Ja erityisen suuri kiitos jätskibaaria pyörittäneelle sankarin tädille.

Aikaisemmissa blogiteksteissä kuvia ja juttua  synttäriaskarteluista (esim. pullonpyörityspullosta, jätskibaarinbannerista ja ongintaämpäristä sekä leivonnaisista.