tiistai 17. syyskuuta 2013

Torstai on toivoa täynnä - tai tiistai

Johtuipa sitten kuuden päivän työviikosta, lauantai-illan juhlista tai sunnuntaiaamun lenkistä ja nestevajauksesta, sunnuntai-iltana alkoi päätä juilia. Migreenilääkkeet lopussa, buranaakin enää pari kappaletta jäljellä. Onneksi on lääkärivanhemmat.

Yöllä kipu kasvoi ja turvauduin panacod-burana-coctailiin ja kylmiin silmälappuihin, joiden avulla olo helpottikin hetkeksi. Töissä kuitenkin vastassa oli oppilaita, jotka tuntuivat olevat vähintään yhtä väsyneitä lyhyen viikonlopun jäljiltä kuin opettajakin ja melutaso sen mukainen. Päivän mittaan pääkipu yltyi kamalaksi jyskytykseksi, vasen puoli päästä tuntui halkeavan. Onneksi tosiaan on ne lääkärivanhemmat, joten yhden puhelun ansiosta töiden jälkeen pääsin suoraan hakemaan migreenilääkkeitä ja sadan buranan pakkausta apteekista. Kotiin tultua nappasin tabletin ja painuin peiton alle piiloon. Mies laittoi lapsille ruuan (=lämmitti sunnuntain jämiä ja keitti makaronia) ja minä otin tunnin päiväunet (rasti seinään - tämä on näitä once-in-a-year-tapahtumia).

Olo helpotti kuin helpottikin ja pääsin illalla tanssimaan. Tanssin jälkeen olin hetken kuin uudestisyntynyt, mutta arvatenkaan klo 21.15 päättyneen tanssin jälkeen uni ei ihan heti tullut... Sain silmät suljettua puolen yön aikaan ja parin tunnin unien jälkeen heräsin siihen, etten kestä eteisen yövalon säteitä silmissäni. Migreeni oli palannut. Kokeilin taas paracetamolia ja buranaa ja jatkoin unia jollain lailla, mutta ennen töihin lähtöä oli pakko turvautua uuteen migreenilääkkeeseen. 

Pikkutokkurassa lähdin töihin (oppilaatkin olivat kai jo turtuneet uuteen kouluviikkoon, meno oli sen verran eilisestä rauhoittunut). Laitoin aamulla tuttuun tapaan kalenterimerkinnät valmiiksi seinälle. Syyskuu. 17. Torstai. Olin tyytyväinen. Kunnes puolen päivän jälkeen eräs oppilas kysyi, että "Miksi sinä opettaja olet laittanut taululle torstain? Tänään on tiistai".  No kappas. Vastasin, että taidanpa niin kovasti toivoa, että olisi torstai. Toivoa täynnä.

Eipä sillä, toivoa täynnä se oli tämä tiistaikin, sillä:

1.  Kipu ei ole enää palannut ja väsymystä lukuun ottamatta olo on oikein hyvä. 

2. Kuopuksen taidot herättivät opettajaäidissä ylpeyttä, kun päiväkotiryhmän lasten värittämät sienikuvat oli laitettu seinälle ja pienten ryhmän kuvat olivat pääasiassa hyvin vapaasti sutattuja taideteoksia, mutta meidän neiti oli värittänyt tarkasti rajojen sisälle ja erottanut jopa kärpässienen pilkut eri väreillä muusta sienestä. Lopuksi neiti 2v 9kk oli raapustanut nimensä kuvaan. (Todettakoon toki tähän väliin, että hän on ryhmänsä vanhimpia.)

3. Keskimmäinen oppi ompelemaan ja tekaisi siitä innostuneena pikkukassin.

4.  Esikoisella oli kolmet läksyt, mutta hän teki ne ja ylimääräistäkin innolla, kun vihdoin oli päästy tylsistä numeroiden kopioinneista oikeisiin yhtälöihin.

5. Äiti pääsi iltaa viettämään naisseurassa hyvään ravintolaan, jossa samalla hipelöitiin uusia kosmetiikkatuotteita. 

Tästä on hyvä jatkaa kohti loppuviikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!