sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Unicorn -synttärit + linkkivinkkejä leivontaan


Viime viikonlopun Helsingin reissulta lähetin yksitoistavuotiaalle synttärisankarille viestiä ja kyselin, haluaisiko tuliaisina jotain synttärijuhlia varten. Hän valitsi yksisarvislautaset ja siitä se sitten lähti. Synttäreiden suunnittelu meinasi aivan karata käsistä, kun aloin ideoida, mitä kaikkea yksisarvisiin liittyvää voisin leipoa. Maanantaina jo soittelinkin hätäisesti Inspiraatio -kaupan Saaralle tarvikkeista, joita ei meidän alueelta tietääkseni kaupoista löydy ja posti ehti vielä viikonlopuksi perille.

Synttärivalmistelut ovat mukavaa hommaa, mutta aikaa tiesin jo etukäteen olevan liian vähän kaikille visiolleni. Synttäriaamusta en olisi selvinnyt ilman äitini siivous-, isäni ja veljeni paljunlämmitys- ja siskoni jalkapalloturnausapua. Leivonnaiset tuli koristeltua vähän hätäisesti ja kattaus oli valmis vasta noin tunnin päästä siitä, kun vieraat olivat saapuneet - onneksi he olivat vain sukulaisia ;)

Myöhemmin illalla katettiin pöytä uudelleen tytön koulukavereita varten. Silloin olin jo paremmin aikataulussa ja pääsin lopulta jopa aika helpolla juhlien ajan, kun sankari itse vastasi ohjelmasta ja tytöt viihtyivät keskenään paljussa pari tuntia.

Tarjolla oli sateenkaarikakku yksisarviskoristelulla, sateenkaarimuffinsseja, valkosuklaadonitseja, kakkutikkareita ja mutakakkua sekä tietenkin karkkeja ja sipsejä kaikissa sateenkaaren väreissä. Linkit ja vinkit alla.




Sateenkaarikakun tein K-ruoka-sivuston ohjeella (klik). Pohjia sai ainakin meidän uunilla paistaa pidempään kuin ohje antoi ymmärtää, joten paistamiseen sai yhteensä varata reilusti aikaa. Kakusta tuli yllättävän hyvä, vaikka pohjat yksinään näyttivät värien takia kyllä aivan kumisilta.

Koristelua varten tein yksisarviselle korvat ja sarven valkoisesta sokerimassasta. Sarven värjäsin Inspiraatio-kaupasta saamallani kultaisella spray-maalilla, jolla sai oikeasti kultaisen sävyn toisin kuin aikaisemmin ostamillani muka kultaisilla sokerimassoilla. Yksisarviset silmät ovat mustaa sokerimassaa. Harjan pursotin pastaväreillä värjätyllä kermalla. Pursotusta varten valmistin kerman Kinuskikissan ohjeella eli sekoitin joukkoon vaniljakreemiä, joka tekee kermasta kiinteämpää. Linkki ohjeeseen tässä. Yksisarviskakun koristeluun löytyy paljon ohjevideoita Youtubesta, kun hakeaa Unicorn cake -nimellä


 

Muffinsit tehtiin tyttäreni ystävän ohjeella, hän oli tehnyt vastaavia omiin juhliinsa kesällä. Pohjalla oli ihan tavallinen muffinitaikina, joka värjättiin eri väreillä. Päälle pursotettiin värjättyä kermaa. Kerma jaettiin kolmeen eri osaan, jokainen värjättiin samasilla pastaväreillä erikseen ja sen jälkeen eri värit laitettiin samaan pursottimeen. Sieltä ne sitten levittyivät rinnakkain sopivan epäjärjestelmällisesti.


Oma suosikkini tarjoiluissa olivat uunissa paistetut donitsit. Donitsitaikinan tein Annin uunissa -blogin ohjeella (klik), mutta kuorrutuksena on ihan vain sulatettua valkosuklaata, johon donitsit dippasin. Minulla on donitsien tekoa varten sydänvuoka, mutta kaupoista saa myös perinteisen donitsin muotoisia donitsipeltejä. 




Hempeät yksisarvisservetit ovat niin ikään Inspiraatio -verkkokaupasta.


   


Unicorn -cookie popsit valmistuivat luotto-ohjeellani (350g murskattuja Domino-keksejä, 150g tuorejuustoa ja 2 rkl tomusokeria sekoitetaan keskenään tasaiseksi massaksi). Taikinasta pyöritellyt pallot laitetan jääkaapiin jäähtymään ja kovettumaan. Kovettuneet pallot dipataan tikun kanssa valkosuklaaseen ja koristellaan halutulla tavalla. Itse tein näille sarvet, korvat ja muutamat tähdet sokerimassasta ja piirsin silmät kovettuneelle valkosuklaalle.



  
Näiden lisäksi tarjolla oli helppo ja herkullinen mutakakku Valion ohjeella (klik).
Jos haluaa hyvää ja herkullista, niin kaikista näistä tämä on ehdottomasti paras ja varmin valinta. Sopii juhlaan kuin juhlaan ja maistuu kaikille.


Kilpailuina tällä kertaa oli sankariin liittyvä tietokilpailu, Twister-turnaus ja perinteinen tuolileikki. Voittajat saivat palkinnoiksi My little pony -pezit.


...ja edelleen oli jääkaappi täynnä. Taitaa riittää huomiseksi opehuoneeseen taas vietävää...

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Mun ikioma miniloma Helsingissä


Aivan mahtava viikonloppu takana!

Olin perjantaina Helsingissä koulutuksessa ja hyödynsin mahdollisuuden jäädä sinne itsekseni lomailemaan. Koulutuksen jälkeen sain kunnon nauruterapiaa parin kollegan kanssa illallisella Casa Largossa, shoppailin lapsille tuliaiset ja itselle neuleen Zarasta ja lösähdin Radisson Blu Royalista varaamani huoneen sängylle karkkien ja teen kanssa kahdeksalta, kun Vain Elämää alkoi.
Illan päälle katsoin vielä leffan, kun Radissonissa oli ilmaiset elokuvakanavat. Aivan huippua!

Aamulla nukuin pitkään, kävin kylvyssä ja vasta kymmenen jälkeen raahauduin SuperBreakastille alakertaan juuri minua varten paistetun munakkaani syömään. Muutaman keskustan liikkeen kautta jatkoin siskon kanssa Habitare-messuille. Oi, mikä sisustajan taivas! Toinen toistaan ihanampia tuotteita ja sisustusideoita, monia tuttuja ja varmaan yhtä paljon uusia tuttavuuksia. Matkaan lähti juliste, muutama kortti ja paperitähti jouluksi (:D) sekä nippu käyntikortteja liikkeistä (mm. Tarja Ritari Design, Piironki ja Siluettiverstas), joiden valikoimaan haluan ehdottomasti perehtyä vielä netin kautta lisää.

Messujen jälkeen ehdittiin vielä kierrellä Kansainväliset suurmessut, jotka jäivät Oulussa väliin, ja syödä kehutussa Vapianossa herkkupastat ennen illan Comedy Festivaleja.

Lähtiessä mies käski tulla rentoutuneena kotiin ja siinä todella onnistuin.

Onneksi on jo uusia reissuja tiedossa, niiden voimalla arkikin menee tässä välissä aivan siivillä!










  










Yhteistyössä Radisson Blu Royal
Kiitos majoituksesta!

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Eukalyptus ja rauhallinen arki (so not!)


Kotoilu- ja sisustusfiilis vaan jatkuu ja nautin näistä pienistä hetkistä, jotka ehdin istua olohuoneessa fiilistellen harrastusten ja harrastuskuskausten, töiden, kotihommien ja reissujen välissä.

Eukalyptuksia on vilahdellut blogeissa ja instagramissa sekä pelkkinä oksina että kransseiksi pyöriteltynä. Monta kertaa olen kävellyt Oulussa Sokoksen kukkakaupan ohi eukalyptuksia katsellen, kunnes viime viikolla vihdoin ostin yhden (edullisen) oksan ja nyt iloitsen siitä. Eukalyptuksen vieressä on H&M Homesta tilattu musta puutarjotin.

Kuvien rauhallisesta tunnelmasta huolimatta arki pyörii koko ajan vauhdikkaasti. Ne hetket, että koko perhe olisi kotona, ovat harvassa. Huomenna illasta mies tulee reissusta (viimeksi on nähty perjantaina) ja itse lähden perjantaiaamuna omille teilleni. Lapset menevät ja tulevat tanssiin, jalkapalloon, jääkiekkoon, ratsastamaan ja kavereille. Jospa huomenna illalla juhlistettaisiin kuopuksen nimipäivää ja tämänpäiväisiä koulun yleisurheilukisoja, vaihdettaisiin kuulumiset koko porukalla yhden pöydän ääressä. Ehkä näissäkin kohtaamisen ja yhdessäolon hetkissä laatu korvaa - tai ainakin jollain tasolla kompensoi - määrää...



tiistai 12. syyskuuta 2017

Vaihtelua ruokalistaan: Pitaleivät



Tortillat kuuluvat meillä vakiruokalistaan, mutta eilen yllätin lapset leipomalla pitaleipiä. Maistuipa  hyvin kokok poppoolle. Leivistä tuli niin herkullisia, että loppuivat aivan kesken. Pienin olisi halunnut syödä niitä ihan sellaisenaan.

Leipien ohjeen katsoin täältä ja täytteet laitettiin ihan oman maun mukaan: salaattia, kurkkua, ananasta, fetaa, kanaa, turkkilaista jugurttia ja sweet chili -kastiketta.


maanantai 11. syyskuuta 2017

LukLabelia ja syksyn fiilistelyä


Kaiken kiireen keskellä ei voi olla ihailematta syksyn kauneutta. Puissa alkaa olla ruskaa, lehtiä maassa, pihlajat loistavat punaisina ja aurinkokin antaa parastaan.

Onneksi kauneutta riittää myös sisälle. Oma koti tuntuu juuri nyt ihan parhaalta paikalta. Se huokuu syksyn tunnelmaa. Pari kynttilää sytytellään iltaisin siksi pieneksi hetkeksi, mikä ehditään olla paikalla.

Uusin kodin ilmeen piristäjä ja sisustuksen ryhdittäjä on MajaShopista saatu trendikäs, monikäyttöinen ja yksinkertaisen tyylikäs LukLabelin rautakehikko. Se löysi vähän yllättäen paikkansa keittiön seinältä leivinuunin vierestä. Näin alkuun ripustelin siihen pari korttia, kuivatetun eukalyptuksen ja pihlajanmarjasydämen. "Olet super" -kortti on myös Maja Shopista.
Katsotaan, mitä kaikkea kehikko vielä ylleen saa syksyn edetessä.

Tunnelmallista alkanutta viikkoa!




Kuvia MajaShopin liikeestä aiemmassa postauksessani täällä.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Iloa omenalaatikosta ja helpottaneesta pääkivusta


Onneksi yhteen päivään mahtuu niin monenlaista ja onneksi tänään päivä vain parani paranemistaan.
Aamulla heräsin jyskyttävään pääkipuun, mutta en uskaltanut ottaa migreenilääkettä ennen töihin lähtöä, kun siitä tulee niin tokkurainen olo. Sinnittelin kuusi tuntia luokan edessä, kotiin tultua otin lääkkeen ja nukuin tunnin. Vähitellen kipu alkoi jäädä taustalle ja nyt tanssitunnin jälkeen olen jo aivan elämäni voimissa. Mahtavaa!

Migreenin jälkeinen normaali olo tuntuu niin ihanan kevyeltä ja hyvältä. Eikä se tanssituntikaan pahaa tehnyt, päinvastoin. Vaikka välillä miettii, että raaskiiko ja jaksaako kaiken lastenkuskausrumban keskellä itse harrastaa, niin tunnin jälkeen aina muistaa, miksi lähtee. Rupattelutuokiot autossa kimppakyytiläisten kanssa, uuden oppiminen, musiikin tahdissa liikkuminen, liikunnan jälkeinen hyvä olo, oma aika. Ai että!

Kaiken tämän lisäksi minua piristää sohvan vierestä paikkansa löytänyt viikonloppuna Granitista hommattu omenalaatikko. Olin jo useaan otteeseen käynyt näitä laatikoista silmäilemässä ja niistä haaveilemassa. Hinta vähän mietitytti, mutta kyllähän sen rustiikkinen, kulunut ilme on juuri sitä mitä kaipasin.

Kaikessa tässä euforiassa huominen työpäiväkin tuntuu aika mukavalta ajatukselta.
Onhan se vissiin hyvä, että välillä on vähän heikompi olo, kun sen kaikki normaalikin tuntuu aivan huipulta :D

(Nyt vaan toivotaan, ettei kipu enää yöllä palaa...)

Lisää aurinkoisia syyspäiviä teille toivotellen!