Pitkästä aikaa olen ehtinyt viettää päivän miettien sisustusjuttuja. Aamulla avasin eilen H&M:ltä tulleen tilauksen, iltapäivän vietin blogikollegoiden kanssa Kodin1:ssä Oulussa. Kodin1:ssä tuli otettua niin paljon kuvia, etten vielä ehtinyt niitä käydä läpi. Laitan siis ensin tunnelmapaloja pikkuprinsessan huoneesta, joka täydentyi tänään muutamalla H&M:n uutuudella: Kolmella harmalla istuintyynyllä (ks. yllä), vaaleanpunaisella ruusumatolla ja valkoharmaaraitaisella matolla. Noita tilaamiani istuintyynyjä oli alun perin ollut ihanan keväisissä väreissä, mutta heräsin niihin liian myöhään ja ainoastaan harmaita oli jäljellä. Onneksi todella kauniita ja meille loistavasti sopivia nekin!
H&M:n tilauksessa oli mattojen ja tyynyjen lisäksi muutama vaate lapsille. Nämä valkoiset pitsishortsihaalarit olivat tosi nätit. Tilattiin ne molemmille tytöille kesävaatteeksi!
Vaikka tytöillä on shortsihaalarit päällään, on ilma ollut tänään kaikkea muuta kuin kesäisen ihana. Ouluun ajellessa ihan tärisin jännityksestä, kun iski niin kamalan sadekuuron motarilla päälle ja tuuli oli valtava. Kaupungissa oli osa liikennevaloista pimeänä ja ainakin Bauhausissa sähköt olivat katkenneet ja kukat lennelleet pitkin pihaa. Kotiin tultua bongasin katkenneita oksia sekä rullalle menneen Halpa-Hallin katon. Olin ajatellut käydä hakemassa Halpa-Hallista ruukkuruusuja, mutta sinne jäivät. Ties kuinka pitkään joutuu ovet pitämään suljettuna. Nyt onneksi illan myös ilma on alkanut tasaantua.
Mukavaa euroviisuiltaa ja rentouttavaa sunnuntaita!
Kauniita ostoksia.
VastaaPoistaNuo tyttöjen shortsihaalarit saavat odottamaan vielä enemmän sitä kesää...voisi jo tulla. Tänään juuri kaverilleni valitin, miten olisi jo mukavaa mennä töihin hameessa ja topissa. No, ei auta muuta kun vielä odottaa.
Mukavaa viikonloppua!
Sanopa muuta, odottaa pitää. Mutta jospa tänä vuonna juhannuksena oli kesä, toisin kuin viime vuonna ;)
PoistaMikä tämän viimeisessä kuvassa olevan barbietalon tarina on?? Ihana! :)
VastaaPoistaKiitos! Pikkuneiti sai sen mummolta ja vaarilta nelivuotislahjaksi. Se on Kidkraftin talo ja vaari oli sen Saksata eBayn kautta tilannut.
PoistaIhania puuterisia sävyjä:) Ja vitsit, mikä nukketalo - huikea!
VastaaPoistaKiitos! Nukketalo herättää kyllä ihastusta pienissä ja vähän isommissakin neideissä. Tokaluokkalaisen kaverit pysähtyvät aina sillä leikkimään :)
PoistaNaapurin tytöt saa sitten kirmailla samanlaisissa haalareissa.
VastaaPoistaKyllähän noin näteissä haalareissa kelpaa koko kujan samistella :D
PoistaIhania löytöjä H&M:ltä ja voi vitsi mikä barbitalo! Olisin lapsena varmaan kuollut onnesta jos olisin saanut tuollaisen :D
VastaaPoistaTaitaa olla aika monen pikkuprinsessan unelma :) Meidän tokaluokkalainen tosin ei ole ikinä barbie-leikeistä perustanut, eikä hän ole innostunut talosta ollenkaan, vaikka kaverit tykkäisivät sillä leikkiä.
Poista