Pari viikkoa sitten vielä vajaan viikon Latviassa kuuden oppilaan ja yhden opettajakollegan kanssa. Lisäksi seuranamme oli myös paikallisia koululaisia ja muista Baltian maista tulleita vieraita.
Viikko oli aivan upea. Pääsimme tutustumaan paikalliseen elämään maalla, mutkaista ja kuoppaisten sorateiden päässä Riikan vilinästä. Toisaalta vastapainoksi kävimme nauttimassa vesipuisto Aquaparkista Jurmalassa Riikan tuntumassa, kiertelimme Riikan vanhaa kaupunkia ja shoppailimme.
Vaikka olen matkustanut paljon ympäri maailmaa, oli tämä reissu yksi niistä silmiä avaavimmista matkoista, joita olen tehnyt. Turistina olisin voinut mennä ja mielelläni menisinkin Riikaan nautiskelemaan. Tällä reissulla näimme kuitenkin myös sen toisen todellisuuden, palan ihmisten arkea. Yövyimme paikallisissa kodeissa, joissa oli toisaalta wifi-verkot ja televisiot, mutta toisaalta sisävessa ei mikään itsestäänselvyys. Päivät vietimme koululla, jossa viitisenkymmentä lasta ja seitsemäntoista opettajaa. Ajatella, meillä on omassa ja naapuriluokassa yhteensä tuon verran oppilaita ja kaksi opettajaa! Nautimme hienoista kansantanssiesityksestä, joita harjoitellaan koko koulun voimin joka viikko. Meillä olisi hankala kerätä kansantanssiporukkaa kokoon yli tuhannen oppilaan koulusta. Eroja oli paljon ja silti yhteistä juttua riitti isäntäperheen ja paikallisten opettajien kanssa vaikka kuinka. Kartalla katsottuna Latvia on niin lähellä ja kuitenkin tuntuu, kuin olisi vieraillut toisessa todellisuudessa. Hyvällä tavalla.
Oli ihana huomata, miten omat oppilaamme sopeutuivat paikallisiin oloihin nopeasti ja reippaasti. Oli ihana myös seurata, miten tiivis tuosta toisilleen melko tuntemattomasta oppilasporukasta tuli viiden päivän aikana. Olisi niin mahtavaa, jos tällaisen elämyksen voisi tarjota kaikille oppilaille!
Postauksessa poimittuja tunnelmakuvia matkalta.
Upeita kuvia, tuonnehan pitää päästä itsekin nyt. :)
VastaaPoistaKiitos! Ei voi muuta kuin suositella. Ihana paikka, aika lähellä ja edullinenkin vielä.
Poista