perjantai 22. toukokuuta 2015

Sirkushuveja ja toivoa kesästä


Sirkus Florentino parkkeerasi telttansa tänä(kin) vuonna tuohon näköetäisyydelle meidän kotoa. Kun sirkushuveja on tarjolla noin lähellä, on houkutus suuri. Varsinkin kun asuu tällaisessa paikassa, missä yleensä ei tapahdu  mitään. Viime vuonna jätettiin väliin, mutta nyt neiti neljävuotias oli asiasta niin innoissaan, että mentiin koko perheellä paikalle. 

Me aikuiset ihastelimme akrobatiatemppuja ja lapset rakastuivat koiriin. Pellet ja papukaijat naurattivat kaikkia.

Sen verran lapsia kuitenkin jännitti, että ilmeet ovat melko keskittyneet :D


Illan ja viikonlopun aloituksen kruunasi se, että vihdoin saatiin lähes kesäinen päivä. Aurinko paistoi ihanasti ja ulkona tarkeni vaihteeksi hupparisillaan, hetken T-paidallakin.

Kevätsade on tehnyt tehtävänsä ja meidän pihalta nousee toinen toistaan kauniimpia kukkia esiin. On se ihana, että edelliset asukkaat ovat jaksaneet laittaa perennapenkin, joka yllättää minut joka kevät!


6 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! :) Meilläkin kävi sama sirkus jo keväällä, he kun starttaavat täällä kotikaupungistaan aina kiertueen. Sirkus täälläkin on aina tossa meidän lähellä niin tulee kyllä usein mentyä. :)

    Snapsilasi on hyvä maljakko. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa vaihtelua tuo sirkus lähinurkilla - ja onhan se hyvä, että snapsilasillekin on käyttöä :D

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!