lauantai 6. kesäkuuta 2020

Ihmisten ilmoilla, Ainolanpuistossa


Kesälomafiilistä on haettu Lumijoen Varjakan (edellinen postaus) lisäksi monena päivänä Rantakylästä täältä Limingasta ja toki ihan omalta pihalta. On kuitenkin ollut varsin virkistävää levittäytyä pitkästä aikaa myös Oulun puolelle. Vaikka normaalissa arjessa kuskataan tyttöjä harrastuksiin Ouluun monta kertaa viikossa, hurahti koronakaranteenin aikana pari kuukautta niin ettei ylitetty Oulun rajaa kertaakaan.

Tällä viikolla harrastukset ovat palanneet kehiin ja Oulu meidän elämään. Isosiskoa kuskatessa vietettiin pikkusiskon kanssa laatuaikaa Ainolanpuistossa kesästä nauttien. Jäätelökioskille oli yllättävän lyhyt jono!

Käsidesit vaan matkaan ja "ihmisten ilmoista" nauttimaan! Ilta-aikaan ei ollut ruuhkaksi asti tungosta, kokoontumisrajoitukset eivät ylittyneet hyvästä säästä huolimatta. 



 

2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköinen paikka <3
    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Hansu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainolanpuisto on kyllä ihana. Kannattaa ehdottomasti käydä, jos Ouluun joskus tulet!

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!