keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Synttäriarvontaa

  
Ihan mahdoton, miten tämä aika kuluu siivillä. Siitä illasta, kun miehen ollessa metsällä istuin yksin iltaa ja päätin perustaa blogin, on kulunut jo kolme vuotta. Niitä ensimmäisiä postauksia ei meinaa edes kehdata katsoa. Vaikka ei kuvien laatu edelleenkään ole huippuluokkaa, on blogin ilme kehittynyt ajan myötä huomattavasti ainakin itselle mieleisempään suuntaan.

Blogissa pääpaino on ollut lähes koko ajan sisustusjutuilla, vaikka paljon muitakin lapsiperheen elämään ja matkustukseen liittyviä aiheita on käsitelty. 

Viimeisen uusi ilmeenpiristys meidän kotona on kolmesta Imageroadin julisteesta tehty kollaasi olohuoneen seinällä. Ihastuin Imageroadin tuotteisiin, kun tilasin niitä ensimmäisen kerran viime joulun alla. Julisteet on painettu vahvalle paperille ja ne ovat näyttäviä ja siistejä myös ilman kehyksiä.

Blogin kolmevuotissynttäreiden kunniaksi Imageroad tarjoaa yhden vapaavalintaisen 30x40 -kokoisen julisteen valikoimastaan arvottavaksi. Valikoima löytyy sivulta www.raamiin.fi

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla postausta. 
Voit esimerkiksi kertoa, mikä on suosikkisi Imageroadin tuotteista.

Yhden arvan saa kommentista jokainen. 
Kaksi arpaa sellaisille, jotka ovat tai liittyvät blogini lukijoiksi.

Arvonta alkaa heti ja päättyy ensi viikon sunnuntaina 18.9. klo 24.



 
 





50 kommenttia:

  1. Tykkäsin tästä tekstistä, this is my happy place! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Keittiöni seinä kaipaileekin uutta taulua.
    t:sanna

    VastaaPoista
  3. Juliste aakkoset musta lammas, se sopisi tulevalle lapsenlapselleni.
    mukana arvonnassa kahdella.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Onnea kolme vuotiaalle blogille <3
    Kahdella arvalla mukaan ihanaan arvontaan. Suosikkini löytyy julistepuolelta ja on nimeltään Mökkitie.

    VastaaPoista
  5. Monta kivaa, mm. Kelloilla, Taipuu...
    2 arvalla mukana.
    susak_78@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea blogille!
    Kahdella arvalla mukana! Suosikkijulisteeni on Palikat musta: http://www.raamiin.fi/julisteet/graafiset-julisteet/juliste-palikat-musta
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Airiina
    Yksi arpa minulle, monta oli hyvää julistetta, valitsin Kauas julisteen, laittaisin sen tauluksi makuuhuoneen seinälle.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea kolme vuotias blogi :)
    Niin monta hienoa julistetta, Juhannusyö sykähdytti <3
    talviuninalle(at)gmail.com (yksi arpa)

    VastaaPoista
  9. Onnea!:) Oma blogini on yhtä vanha, ihan muutamaa kuukautta vanhempi.:)
    Aika monta kivaa voisin ottaa luokkaanikin (mutta periaatteesta jos nyt ei kuitenkaan), joten valokuvajulisteet viehättävät ajatuksena omaan kotiin eniten juuri nyt. Kahdella arvalla mukana ja suosikkijulisteeni on:
    http://www.raamiin.fi/julisteet/kuvajulisteet/juliste-foggy-forest

    VastaaPoista
  10. Onnea inspiroivalle 3-vuotiaalle! Onko yhtään uhmaikää? ;)
    Ihania tuotteita tuolla. Osallistun yhdellä arvalla mukaan. Lasten Reilu-juliste olisi mahtava työhuoneeni seinälle ihastuttamaan pieniä asiakkaita!
    Maisa/pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnea 3- vuotiaalle Blogille! <3
    Kahdella arvalla mukana.
    Suosikkini on juliste aakkoset siili, aivan ihana! :) aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana. Lempparini on Mökkitie.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukana. Eniten pidän merellisestä maisemasta Kauas-julisteessa, joka sopisi työhuoneeni seinälle (olisi jotain inspiroivaa tuijotettavaa). Postauksesi kuvat niin ihania, että itsellekin tulee halu tehdä jotain pientä muutosta omassa kodissa.

    anvarp88@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea 3-vuotiaalle. Kuvajulisteista esim. Taipuu olis hieno. Muitakin hienouksia löytyi. Mukana yhdellä arvalla. Lotta

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukaan!
    Tämän julisteen sanoma kolahtaa niin täysin tämän hetken elämääni:
    http://www.raamiin.fi/julisteet/graafiset-julisteet/juliste-joskus

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa
    iloa.unelmaa@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Paljon Onnea 3-vuotiaalle blogille! :) Paljon kauniita julisteita etenkin noissa kuva julisteissa, suosikkini on "vahvana". Toinen vaihtoehto voisi olla jokin lastenjuliste pojan huoneeseen :) Kahdella mukana, lottakooo@gmail.com.

    VastaaPoista
  17. Onnea! <3 Ja onpas paljon kauniita julisteita! Ensimmäisenä silmiini osui "Onnen hastagit maxikortti." Se on aikas hauska. :)
    Yhdellä arvalla mukana.
    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mökkitie tai juhannusyö julisteet. Ihastuttavia, ja sopisivat asuntooni. Onnea blogisynttärinä. =) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Paljon onnea 3-vuotiaalle <3 2 arvalla mukana. Monta niin ihanaa vaihtoehtoa löytyi, etten tähän hätään osaa suosikkia nimetä :)

    VastaaPoista
  20. Onnittelut!
    Bloggerlukijana kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Happy place, lupaus, hug.. Voisin ottaa kaikki, enkä osaisi vain yhtä valita :D Paljon onnea kolmevuotiaalle, kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  22. Onnittelut! Yhdellä arvalla mukana. Oli paljon suosikkeja, vaikea nimetä yhtä ainokaista:-)
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana! :) Onnittelut blogille!!
    Juliste lehmus olisi kaunis.

    hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana, ainakin tuo JOSKUS -juliste kolahti.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnea 3-vuotiaalle blogillesi! Mukana kahdella arvalla. Suosikkijulisteeni on http://www.raamiin.fi/julisteet/graafiset-julisteet/juliste-perfect Aurinkoista syksyä!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Onnittelut! Julisteissa on paljon minulle mieluisia, esim. palikat musta tai muutenkin graafiset julisteet miellyttävät. Kahdella arvalla mukana.

    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Onnea, teillä on kyllä niin ihana koti! :) Mukana ollaan!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  28. Onnea kolome vuotiaale blogille!
    Ja Aivan tosi ihania julisteita oli monenmoisia. Suosikkini perfect tai heart�� Yhellä arvalla mukana. ematkaselka(a)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yksi arpa!Kisu voisi olla se minkä haluan. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Henna28
    Arpa minulle, onnittelen 3 vuotiasta blogiasi! Jos voitan niin uuden perheenjäsenemme kunniaksi valitsen: Juliste Brother.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Oikein paljon onnea! Olen mukana yhdellä arvalla :)
    johnkultapanda@yahoo.com

    VastaaPoista
  32. Kahdella mukaan. Tää ois pähee: http://www.raamiin.fi/julisteet/kuvajulisteet/juliste-skeleton-deer

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukaan arvontaan.
    Valintani olisi; http://www.raamiin.fi/julisteet/aakkosjulisteet-numerojulisteet/juliste-aakkoset-musta-siili Tämä olisi ihana eskarilaisen huoneeseen.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea blogille! :)

    Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.

    heli.happonen@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Juliste 3 things on oma lempparini, kaikki on kyllä tosi nättejä ja vaikea valita näistä. :)

    Kahdella arvalla mukana.

    -Vensku

    VastaaPoista
  36. Kauniita kaikki, valinnan vaikeus 😊 kirjoitti Leena Oulusta

    VastaaPoista
  37. Onnea blogille! Kauniita julisteita, osallistun arvontaan. :)

    VastaaPoista
  38. Skeleton bird on suosikkini:) Yhdellä arvalla mukana
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  39. Onpa kiva!
    Kahdella mukana, pitäisikin päivittää pari julistetta :)

    VastaaPoista
  40. Mukaan arvontaan :) En osannut vielä päättää, minkä valitsisin. Kaikki oli niin ihania.

    Yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  41. Juliste 3 things olisi minulle niin passeli kun aina joku niistä tuppaa unohtumaan kotiin...
    matkatarmail@gmail.com
    ai niin yhdellä mukaan ja onnea blogille synttäreistä!

    VastaaPoista
  42. Oli muutamakin kiva juliste. Yhdellä arvalla mukana.
    Ja onnea 3v. blogille!

    VastaaPoista
  43. Juliste Lupaus.
    Ihana ja ajankohtainen ihan kohta <3

    Valikoimassa oli paljonkin ihania julisteita :)

    Terkuin, Mira
    Prinsessajuttu -blogista

    Ps. 2 arpaa (uusi lukijasi)

    VastaaPoista
  44. My happy place, olisi tosi kiva :-)

    VastaaPoista
  45. Paljon onnea blogillesi! Mukana arvonnassa 😊

    VastaaPoista
  46. Ihana arvonta:) kahdella arvalla mukana !

    VastaaPoista
  47. Onnea kolmevuotiaalle!
    Juhannusyö on kaunis taulu!
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana.:)
    Lempparini on Vain taivas on rajana.
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. Onnea ihanalle blogille!! Olen vakkari seuraaja ja teillä on ihana koti ❤️. Kahdella arvalla mukana ja en osaa valita tässä ja nyt....kaikki julisteet niin ihania ❤️....eli mukana arvonnassa 😊

    VastaaPoista
  50. Onnea ♡☆☆
    Kahdella arvalla koittamassa onneani.

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!