sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Pihalla luistelua ja muita isänpäivän tunnelmia








Kymmenen vuotta sitten juhlittiin meidän perheessä ensimmäistä isänpäivää esikoisen ristiäisten merkeissä. Oltiin muutama kuukausi asuttu nyt jo meille entisessä omakotitalossa, samalla paikkakunnalla kuin nykyään. Ensimmäisen lapsen juhliin saapui koko suku, joten vauvan lisäksi sankareita olivat ukki, vaari ja isovaari sekä serkkujen isät. Näiden lisäksi serkkutyttö täyttä samana päivänä vuoden. Lunta tuolloin oli jopa enemmän kuin nyt.

Tänään isänpäivää on juhlittu ihan vain oman perheen kesken. Nautittiin täyttävä brunssi, iltapäivällä kahviteltiin ehkä jo hieman jouluisissa merkeissä ja illalliseksi tehtiin mitäpä muutakaan kuin iskän lemppariruokaa. Lapset olivat askarrelleet omat korttinsa ja lahjansa.

Päivä on mennyt kotona pelaillen ja pihalla ulkoille. Meidän perheen iskä on jäädyttänyt lapsille pienen luistelukentän pihalle, joten siitä on ilo irti kauhulla ensi viikoksi luvattuja vesisateita odotellessa.

Rauhallista isänpäivän iltaa!

Minä lähden tanssimaan. 

11 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja tunnelmia! Hyvää isänpäivää! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia, jälleen! :)
    Meillä oli ensimmäinen isänpäivä eilen ja juhlittiin sitä ihan pienesti mutta herkutellen,tottakai! :D

    Lisäilin blogilistaan teidän blogeja (ketkä oltiin Pökkylässä), niin tulee tutustuttua paremmin.

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Mistä tuo valkoinen kynttelikkö on? :)

    VastaaPoista
  5. Vautsi miten vauhdikkaita luistelukuvia. Kamera ja kuvaaja toimii :) Samoin myös pihan jäärata ja luistelijat.

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!