keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Tunnelman virittelyä


Täällä aletaan jo aivan virittäytyä joulun valmisteluun. Tekisi mieli vaan istua kynttilänvalossa selaamassa joululehtiä. Vitsit, että ne polttelevat tuolla kaupan hyllyillä. Yhden olen toistaiseksi kotiuttanut.

Varmasti myös käynti Pökkylän Punasella tuvalla nostatti osaltaan tätä joulun odotusta. Sieltä toin mukanani uuden kynttelikön (näitä on näkynyt jo viime vuonna blogeissa ja nytkin melkein puolet meidän porukasta taisi vastaavan jossain koossa ja värissä ostaa), torkkupeiton, muutaman joulukortin ja isoja kulkusia.

Pihalta olen hakenut kuusen, lehtikuusen ja koivun oksia ja viritellyt niitä niin ikään Pökkylästä saamani inspiraation mukaan. (Tarkempia kuvia tästä projektista vähän myöhemmin.)

Eilen selailin taas nettikauppoja, kun vanhat tyynynpäälliset eivät ihan vastaa mielikuvaani meidän tämänvuotisesta talvisisustuksesta. Aloin ihan vaan vilkaisemaan H&M Homen sivuja ja yhtäkkiä ruudulla lukikin jo, että tilaus vastaanotettu. Hups.

Tunnelman ja joulufiiliksen lisäksi toinen varma merkki syksyn etenemisestä taitaa olla tautikierre. Esikoiselle nousi kova kuume maanantaina, kuopus yskii ja nyt alkaa itselläkin olla melko flunssainen olo.

Niin että eikö voisi vaan kääriytyä tuonne uuden peiton alle ja jäädä sinne lehtien ja glögin kanssa asumaan?


 




11 kommenttia:

  1. Siellä on jo niin tunnelmallista, porot on todella ihania ja niin jouluisia. Täällä myös aloin viritellä jouluvaloja, on jo yksi iso tähti ikkunassa ja toisessa huoneessa on tähtinauha ja tietysti nuo valkoiset monia vuosia palvelleet pallovalot! Kynttilöitä ja lyhtyjä on palamassa, iltaisin on niin pimeää, valoa tarvitaan. Nautinnollisia hetkiä! :D
    Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Pitäisi kaivaa omakin tähti (tai tähdet) esiin ♥

      Poista
  2. ihana tunnelma! <3 Siellähän on muutamia tuttuja esineitä :D Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. On niin rauhallisen oloista, ja ihana toi kynttelikkö poroineen. Kaunista on !

    VastaaPoista
  4. Mulla ei oo vielä yhtään joulufiilis :( Yleensä tässä vaiheessa laitan valot pihalle, mutta sekin tuntuu nyt turhalta, kun laitetiin taloon uusia ulkovaloja. Jospa se fiilis nousisi, kun mekin marttayhdistyksellä mennään Pökkyään pikkujouluilemaan. Muutama jäsen on pitänyt siellä muuten pikkujouluja useampana vuonna ja kovasti ovat kehuneet paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ennemminkin sellainen "joulunsuunnittelufiilis" oikeastaan. Jospa hyvä suunnittelu vähentäisi kiirettä joulukuun puolella. Siinä kun on niitä synttäreitäkin meidän perheessä... Me onkin ihasteltu ja oltu kiitollisia teidän uusista valoista - valaisevat meidän tietä niin mukavasti. Mietittiin myös, miten niihin on sähkö saatu vedettyä. Pökkylästä saa varmasti joulun tunnelmaa! Huomasin Marttojen pikkujouluilmoituksen ja olisi tehnyt mieli mukaan, mutta nämä syys/joulunalusviikonloput ja illat varsinkin on niin hankalia järjestää, kun mies on metsällä. Päivisin lapset voi olla kavereilla.

      Poista
  5. Minullakin on jo kovasti tehnyt Pökkylään mieli, mutta odotan sinnikkäästi heidän jouluavajaisia, joista on tullut meille jo perinne. Kauniita hankintoja olet tehnyt sieltä ja edellisessä postauksessasi oli hienoja kuvia heidän joulutunnelmastaan. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Marraskuussa pitää joulufiilistely aloittaa - tuntuu pimeä marraskuu vähemmän synkältä 👍 Ihan vielä en sentään joulukaappia avaa, mutta isänpäivän jälkeen yleensä kylläkin. Joululehtiä olen minäkin kaupassa hiplannut ja kirjastossa on vetämässä varauksia joulukirjoista 😊 Ja tosiaan tauteja näin loppuvuodesta on liikkeellä paljon ja ne voivat kuormittaa kovastikin ja siihenkin pitää varautua ainakin meidän astma-perheessä. Siksi minulla alkaakin olla joululahjahankinnatkin jo tosi hyvällä mallilla 😃 - MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukirjoja pitäisikin myös katsastaa ♥ Itsekin olen toistaiseksi vielä enemmän suunnitteluasteella, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty 😉 Tekisi itselläkin mieli käydä uudestaan Pökkylässä joulun avauksessa. Ja nuo sairaudet... Nytkin meni viikonloppu uusiksi, kun itse sairastuin 😐

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!