tiistai 27. marraskuuta 2018

Joulukalenteriaskarteluja, kolme erilaista versiota

 

Joulukuu alkaa lauantaina ja minulla on jo joulukalenterit valmiina :D Kerrankin sain askartelut valmiiksi ennen viimeistä iltaa (yötä). 

Tänä vuonna rakentelin kalenterin lasten lisäksi myös miehelle. Alun perin ajattelin tehdä kalenteria teemalla 24 syytä, miksi rakastan sinua. Idea kuitenkin lähti vähän jalostumaan päässäni ja lopulta kokosin valokuvamuistoja vuosien varrelta aina meidän tutustumisesta tähän päivään asti. Hyvältä kuulostavien tekstien keksiminen oli niin vaikeaa, että päädyin valikoimaan jokaiseen korttiin laulun sanoja. Laulut liittyvät joko kyseiseen ajanjaksoon ja yhteisiin muistoihin siltä ajalta, tai sitten ne ovat uudempia lauluja, joiden sanat sopivat kyseiseen elämänvaiheeseen. Ajattelin lähettää joka aamu biisin linkkinä tai soittaa miehelle, korttiin kun mahtui vain osa sanoista. Kokosin biisit omaksi spotify-listakseen. Samalla voin omin sanoin selostaa, mitä ajatuksia kuva itsessä herätti.


Lasten kalentereista löytyy ihan perinteiseen tapaan suklaata, mutta näihin lisäsin jokaiselle päivälle viestin, johon kirjoitin jonkin asian, mitä lapsessa rakastan, arvostan ja ihailen.


Tytön kalenterin kokosin Clas Ohlsonilta ostamaani valmiiseen settiin, jossa oli pussit ja numerotarrat valmiina.



Pojan kalenteriin hyödynsin kaappiin kertyneitä mustavalkosävyisiä pikkupusseja ja lahjapapereita, pakettikortteja, leimoja ja muuta sellaista. Kalenteria varten tyhjensin pojan seinähyllyn ja kokosin pussukat ja paketit sen päälle muutaman joulukoristeen täydentämänä.




Pojan itse askartelema origamitähti pääsi mukaan kalenteriin.

3 kommenttia:

  1. Aivan ihanat joulukalenterit, jokainen! Kovan työn olet tehnyt, arvostan valtavasti :) Mukavaa loppuviikkoa! Terv Tepa

    VastaaPoista
  2. Ihanat kalenterit! Erityisesti tykkään siitä, että olet käyttänyt aikaa ja antanut ajatuksen jokaiseen kalenteriin! Rakkauskalenteri on erityisen ihana <3

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!