Huhtikuulle kertyi kahdeksan luettua kirjaa, vaikka tahti loppukuusta alkoi hiipua muiden kiireiden myötä. Osa kirjoista nosti niin vahvoja tunteita pintaan, että välillä oli pakko ottaa kevyempää luettavaa vastapainoksi.
Suurimman vaikutuksen huhtikuussa ja ehkä koko alkuvuonna yhteensä teki Gail Honeymanin Eleanor is Completely fine. Tätä kirjaa on moni hehkuttanut ja yhdyn samaan ylistykseen täysillä. Minua kirjassa kosketti eniten se, miten pienillä asioilla voi olla iso vaikutus toisen elämään: hymy, ystävällinen katse, kosketus, mukaan pyytäminen, puhuminen. Vaikka Eleanorin yksinäisyys ja taustat olivat omaa luokkaansa kaikessa järkyttävyydessään, oli yksinäisyyden ja toisaalta ennakkoluulottoman läsnäolon, toisen kuoren sisään näkemisen teema sellainen, joka puhutteli minua myös yleisellä tasolla.
Mikko Within Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta aiheutti niin valtavan itkutulvan lopussa, että sen jälkeen oli vaikea rauhoittua nukkumaan. Kirjan päähenkilöön, Mikon vaimoon Tiinaan, tutustuin 12 vuotta sitten MLL:n paikallisyhdistyksessä ja muistan sen hetken, kun hän kertoi syöpädiagnoosistaan yhdistyksen kokouksessa. Seurasin blogia, johon kirja perustuu, ihan alusta asti. Sekä Tiinan että Mikon kirjoitustaidot ovat erinomaiset. Teksti on mielenkiintoista luettavaa ja se pistää nauramaan ääneen kunnes alkaa itkettää. Toki tarinan tunnepitoisuutta omalla kohdalla lisäsi kertomuksen kosketuspinta omaan elämään, mutta uskallan suositella tätä kirjaa kaikille. Ihailtava asenne elämään ja arkeen syövästä huolimatta, positiivisuus ja realistisuus yhteen kiedottuina, ovat jääneet minulle Tiinan tarinasta päällimmäisenä mieleen.
Tiinan ja Mikon perheen tarinan jälkeen oli kuitenkin pakko ottaa kevyempää luettavaa tunnetiloja tasoittamaan. Tähän toimi hyvin Emily Giffinin Vauvanpitävä, joka nyt ei itsessään mikään elämää mullistava teos ollut, mutta kevyttä välipalaviihdettä. Samoin kevyt ja nopea lukuinen oli lähes uunituore Positiivinen yllätys. Jälkimmäiseen olisin kaivannut vielä syvempää pureutumista tunteisiin, mutta täydensin lukukokemusta palaamalla omiin raskaus- ja vauva-aikoihin.
Foreign Fruit oli takuuvarmaa Jojo Moyesia. Ei taida olla yhtään Moyesin kirjaa, josta ei olisi tykännyt. Lori Nelsonin Kymmenen unelmaani yllätti positiivisesti edellisen lieväksi pettymykseksi osoittautuneen Nelsonin kirjan jälkeen. Kirjasta jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.
Jodi Picoultin A Spark of Light poikkesi lukukokemuksena muista. Meinasin jättää kirjan kesken, kun se alkoi ampumavälikohtauksella ja uudestaan sitten, kun tarina alkoikin edetä ajassa taaksepäin tunti tunnilta. Meni oma aikansa päästä sisään kertomukseen, mutta onneksi luin loppuun. Puhutteleva kertomus aborttiklinikkaan kohdistuvista ristiriidoista, ihmisten taustoista ja kohtaloista. Mitä kaikkea me emme tiedä, niistä syistä, jotka ajavat ihmiset vaikeisiinkin päätöksiin? Miksi tuomita ihmisiä tuntematta heitä ja tutustumalla heidän tarinaansa?
Huhtikuun viimeinen kirja The Nightingale (Satakieli) oli maineensa arvoinen, mieleenpainuva lukukokemus toisesta maailmansodasta ja niistä mahdottomista valinnoista, joita ihmisten täytyi tehdä. Kirja kertoo ystävyydestä, vanhemmuudesta, sisaruudesta, monenlaisista ihmissuhteista, rohkeudesta ja kohtaloista sodan aikana. Itkua ei voinut tämänkään kirjan lopussa pidätellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!