keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Joulu mielessä, mutta ei vielä sisustuksessa


Tulikohan tuo lumi ihan oikeasti jäädäkseen vai sulaako se pois juuri ennen joulua? Jännä nähdä. Oli miten oli, lumen tulo muistutti Instagramista päätellen monia meistä joulun lähestymisestä. Ylipäätään kai marraskuuhun siirtymisellä oli vaikutusta asiaan. Itsellekin alkoi jo tulla kiire kalenteria katsoessa. Niin paljon on menoja ja niin paljon ihania valmistelujuttuja, joita haluaisi toteuttaa. Pitää yrittää ottaa taas järki käteen, hengittää syvään ja nauttia tästä ajasta.

Vaikka joulu on mielessä, se ei meillä vielä sitä yhtä mustaa paperitähteä lukuun ottamatta näy. Olohuoneen on edelleen vallannut Instassa vilahtanut ruokapöytäprojekti. Kunhan se saadaan tuosta lattialta pois pyörimästä, niin ehkä sitten on aika aloittaa joulun laitto olohuoneessakin.

Sitä odotellessa kuitenkin jo nautitaan kynttilöistä (ja niistä harvoita nurkista, jotka ovat järjestyksessä :D)

Takan kulmalla on uusi Lifestyle Nordicista pari toissaviikolla ostamani maljakko. Nyt siellä on eukalypuksen oksa, olen niihin ja niiden kestävyyteen niin ihastunut. Voipi kuitenkin olla, että pian eukalyptukset vaihtuvat havuiksi.

Nautitaan näistä ihanista talvimaisemista ja tästä odottavasta fiiliksestä, minkä se saa aikaan.





4 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma takan reunuksella! Niin se joulu mieleen hiipii. Itse tilasin jo joulukortit lasten kuvilla ja viime viikonloppuna paistoin ensimmäiset joulutortut. Sisustuksessa joulun lähestyminen ei meillä vielä näy, mutta ehkä piakkoin voisi jotain pientä jouluista esille laittaa. Hyvää marraskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, pitäs itekin saada nuo joulukorttiasiat hoidettua. Torttuja mekin on paistettu 😋 Ihanaa marraskuuta sinne!

      Poista
  2. Kausivalot oli minulla nyt alkuviikosta ensimmäistä kertaa päällä. Sieltä se talvi on tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talviselta tuntuu, ei edes oikein ehtinyt tällä kertaa matkaan 😄❄️ Kausivalot on meillä vielä laittamatta, vaikka tykkään niistä niin.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!