lauantai 11. marraskuuta 2017

Pannupizzaravintola olohuoneessa


Tänään perustettiin lasten kanssa oma ravintola olohuoneeseen, jossa meidän uusi ruokapöytä vielä seisoo pintakäsittyjen jäljeltä, koska se on niin painava, ettei lasten kanssa saada sitä keittiöön siirrettyä ennen kuin iskä tulee hirvijahdista kotiin. Kaikki kolme tilasivat yksimielisesti pannupitsaa, joten sitä tehtiin. Pohjaan käytettiin K-ruokasivuilta löytynyttä ohjetta (klik) ja pitsa paistettiin äitini antamalla, hänen 35 vuotta sitten isomummoltani saamalla pitsalautasella. Toinen pitsa tehtiin ihan tavallisessa piirakkavuoassa. Täytteenä käytettiin toisessa pitsassa kinkkua, toisessa kanaa ja molemmissa sekä aurajuustoa että raaskettua mozzarella. Tuli aivan älyttömän hyvää!
Kun vielä laitettiin kynttilä pöytään ja istuttiin rauhassa alas, päästiin oikeasti aivan ravintolafiiliksen. Tällaiset hetket lasten kanssa ovat ihan parhaita!



6 kommenttia:

  1. Olen pitkään puhunut että haluaisin tehdä pannupizzaa kotona mutta pitäisi vissiin perehtyä aiheeseen, kuinka se tehdään ja missä se paistetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi helppo ja tuli aivan aidon pannupitsan oloinen, vaikka paistettiin piirakkavuoassa tavallisessa uunissa. Ihanan rapeat reunat ja täyteläinen päällys. Paistolämpötilalla oli varmaan iso merkitys. Kokeilepa tuota ohjetta linkistä!

      Poista
  2. Meillä oli tänään pizzapäivä, mutta ihan sellaisella ohuella pohjalla. Pannupizza on kyllä niin hyvää.

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!