Maailman pahin jahkailija täällä hei!
Meidän olohuone on vuosikausia kaivannut valaisimia, mutta minä onneton en ole osannut päättää, mitä haluan. Talvisin on kieltämättä ollut hieman "tunnelmallista" (lue: hämärää) pelkkien ikkunavalojen ja jalkalampun valossa, mutta niillä on menty. Tänä vuonna luonnon sävyt ovat alkaneet kiinnostaa entistä enemmän ja olen silmäillyt rottinkisia valaisimia. Bongasin yhdessä ystävällä B. Livingin valaisimen ja inspiroiduin siitä. Lopulta aikani jahkattua sain valittua B. Livingiltä meille malliltaan ja kooltaan sopivat valaisimet. Ne tuovat mukavasti kodikkuutta ja lämpöä olohuoneen ilmeeseen. Toisaalta niiden muoto on kuitenkin selkeä.
Meidän valaisinten malli on Bondi ja koko M. Jännitin sitä, miten meidän katon korkeus riittäisi, mutta onneksi ne sai roikkumaan katosta niin, että mies mahtuu vielä kävelemään niiden alta.
B. Living on raisiolainen perheyritys, joka maahantuo valaisimia omilta työpajoiltaan Indonesiasta ilman välikäsiä. Tuotteet ovat uniikkeja, käsin valmistettuja. Heillä on halua olla reilu kumppani valmistajiensa suuntaan. Vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys ovat tärkeitä arvoja yrityksen toiminnassa.
Lisätietoa ja koko valikoima, myös joulutarjouksia: https://b-living.fi/
Löydät B.Livingin myös Instagramista nimellä @b.living_fi
Aivan ihanat valaisimet <3 Olen noita samoja ihastellut instassa.
VastaaPoistaKaunista marraskuun viimeistä päivää sinulle Hansu <3
Kiitos paljon! Ihanaa joulukuuta sinne!
Poista