maanantai 30. toukokuuta 2016

Hääkakkutehtaalla










 

Lupauduin, tai itse asiassa ihan tarjouduin, tekemään täytekakut veljen häihin. Olinhan askarrellut kakut myös siskoni häihin viime kesänä. Vähän myöhemmin minulle vasta kirkastui tilanteen realiteetit. Häitä juhlittiin ihan tavallisena toukokuisena viikonloppuna, ei loma-aikaan, ja kaiken huipuksi torstaille ennen häitä sattui vuoden pisin työpäivä - luokkaretki Powerparkiin. Urakka täytyi näin ollen suunnitella ja valmistella hyvin. 

Kaikki  kuusi kakkupohjaa leivoin jo edeltävänä viikonloppuna pakastimeen. Koristeita tein valmiiksi alkuviikosta. Perjantaina napattiin kakkupohjat ja koristeet matkaan ja ajettiin kolmen tunnin päähän Savoon kakkuja täyttämään. Koristelu jäi hääaamulle. Heräsin hommiin kahdeksalta, kakut olivat valmiit yhdeltä, vihkiminen kahdelta. Aikaa ei jäänyt yhtää liikaa, mutta ehdinpä kuitenkin vielä häävaatteetkin vaihtaa päälle ja meikata. Kampauksen teki siskoni ystävä koristelun lomassa.

Vaikka koristeluvaiheessa tuntui, ettei hommasta mitään tule, olin lopulta lopputulokseen ainakin näiden aikaraamien rajoissa varsin tyytyväinen. Maustakin tuli kehuja. Valkosuklaan ja mansikan yhdistelmä on luotettava valinta!

4 kommenttia:

  1. Näyttää ihan superhyvältä ja varmasti maistui myös!

    VastaaPoista
  2. saisikos täyte ohjeet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekoita 2tl liivatejauhetta ja 2rkl kylmää vettä, jätä odottaaan. Vatkaa 4dl kevytvispiä, lisää 200g maustamatonta tuorejuustoa, 2dl marjoja soseutettuna, 125g valkosuklaata sulatettuna ja 2 rkl sokeria. Lopuksi lämmitä vesi-liivatejauheseosta mikrossa 30 sekuntia, anna jäähtyä hieman ja lisää täytteeseen koko ajan sekoittaen.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!