keskiviikko 23. elokuuta 2017

Ylikierroksilla


Arki on vasta alkanut ja minä olen onnistunut jo buukkaamaan omat päiväni niin täyteen aamusta iltaan, että huh! Viikonloppu oli täynnä mitä ihanimpia juttuja lasten kanssa: jalkkista, jääkiekkoa, Extreme Runia, siivouspäivän kirppareita, herkkuruokia, uimista jne. Eilen saatiin talo täyteen ystäviä vaatekutsujen merkeissä. Tänään lapset kävivät Hippo-kisoissa ja itse jatkoi kuskaushommia jäähallille, urkalle, miestä hakemaan metsältä... Aivan huippuja juttuja ja kaikista olen nauttinut, mutta nyt kyllä odotan kuin kuuta nousevaa huomista iltaa. Minun pitäisi saada olla vain kotona töiden jälkeen!

Onko muita, jotka onnistuvat innostumaan kaikesta niin paljon, että päivät jotenkin kummasti täyttyvät enemmän kuin täyteen? :D

Eilisille kutsuille leivottu suklaapiirakka onnistui niin hyvin, että viimeiset palat jaettiin tänään tasan oman väen kesken eikä murustakaan jäänyt. Salmiakkikakun jämät vein töihin maisteltavaksi. Mustikkapiirakkaa olisi vielä huomiselle.

Viikonloppua ja uuden pikkuprinsessan tapaamista odotellessa, 
viime viikonloppuna minusta tuli ensimmäistä kertaa täti!


2 kommenttia:

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!