maanantai 30. lokakuuta 2017

Salou


Lauantaina kirjoittelin meidän jalkapalloleiristä Cambrils Parkin lomakylässä ja Futbol Saloun jalkapallokeskuksessa (klik). Ne muutaman pidemmät vapaat, mitkä meillä ohjelmasta oli, käytettiin pääasiassa Saloussa upeista hiekkarannoista nauttien, shoppaillen ja syöden.

Pyöräily rantakaduilla oli aivan ihana ja kätevä tapa liikkua nopeasti paikasta toiseen. Pyörille oli omat kaistat, joita pitkin pääsi turvallisesti polkemaan lapsenkin kanssa.

Salou ei varsinaisesti ole mikään shoppailijan paratiisi, mutta jalkapallopojille mieluisimpia tuliaisia eli peliasuja löytyi joka nurkalta. Ainakin yhdessä liikkeessä painettiin jalkapallopaitoja toivotulla tekstilla ja mieleisin matkamuisto pojalle olikin Real Madridin pelipaita omalla nimellä. Isompia ostoksia kannattaa kuitenkin lähteä tekemään Tarragonaan, johon mekin teimme taksilla yhden pikaisen reissun.

Saloussa iloisesti yllätti hiekkarantojen määrä ja ainakin tähän aikaan vuodesta väljyys. Pojilla riitti hyvin tilaa pelailla. Toinen positiivinen asia oli siisteys. Paikka tuntui myös turvallisesta ja oli helposti lähestyttävä, sopivan pieni rentoon lomailuun.

Saloun vetonaula on Portaventura World, joka on yksi Euroopan suurimmista huvipuistoista. Siitä on erillinen postaus tulossa, koska kuvia on niin paljon, ettei niitä kaikkia voi yhteen julkaisuun laittaa.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!