perjantai 9. maaliskuuta 2018

Ylläs - aurinkoa, lunta ja onnistumisen elämyksiä


Viime vuonna lähdettiin lasten kanssa ensimmäistä kertaa Lappiin. Tänä vuonna lapsilla ei ollut epäilystäkään siitä, mihin haluaisivat hiihtolomalla suunnata. Ylläs <3

Viime vuonna oli huippua, tänä vuonna aivan yhtä mahtavaa.

Hiihdettiin vähän, lasketeltiin enemmän. Palkittiin itsemme munkeilla ja pitsalla, paistettiin makkaraa, saunottiin, nähtiin tuttuja ja sukulaisia.

Pienimmäinen uskaltautui viime vuonna ensimmäistä rinteeseen, tänä vuonna päästiin jo vähän sompahissiä ylemmäs koko porukalla laskemaan. Keskimmäinen sai lumilaudan joululahjaksi ja parissa päivässä edettiin taidoissa taikamatosta sompahissin ja ankkurin kautta gondoliin ja huipulle. 
Näitä onnistumisen ja oppimisen elämyksiä on ihana seurata. Ihanaa on myös se, että koko perhe pystyy harrastamaan entistä enempi yhdessä.

Hiihdon ja laskettelun lisäksi ehdittiin keilata, tehdä tuliaisostoksia Äkäslompolossa ja ihastella lumi- ja jäätaidetta SnowVillagessa Lainiolla.

 
 
 
 
 

     


 









2 kommenttia:

  1. Mulla on vielä Lainio käymättä tälle vuotta. Niin paljon oon ihania kuvia sieltä nähnyt (+ lapsi on Game of Thrones -fani), että pakko ois käydä :D

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!