lauantai 28. heinäkuuta 2018

Sofia, Bulgaria


Tämä ihana aurinkokesä on vierähtänyt reissuilla ja reissujen välissä on suunnilleen asuttu rannalla. Kuvien käsittely ja blogin päivityksen laahaavat auttamatta jäljessä, mutta ajantasaisia päivityksiä meidän retkiltä ja hetkiltä löytyy instassa. Olen niin tyytyväinen siihen, että olen osannut tänä kesänä elää hetkessä ja nauttia lämmöistä, olla lasten kanssa ja lukea kirjaa - unohtaa läppärin pitkiksi ajoiksi (samoin kuin siivouksen  ja kotihommat :D) Arki häämöttää parin viikon päässä, mutta sysään sen vielä syrjään ja nautin viimeisistä sukuloinneista ja juhlista sekä KESÄSTÄ ennen loman loppua.
Näitä matkakertomuksia tulee tipotellen.

Heinäkuun alussa maistelin työmaailmaa pienen seminaarireissun verran. ETwinning vei minut Sofiaan, Bulgariaan, kolmen muun suomalaisen kanssa luomaan kontakteja ja suunnittelemaan projekteja tulevalle työvuodelle. Seminaarin päätteeksi meille jäi lähes kokonainen päivä aikaa tutustua mienekiintoiseen kaupunkiin, johon tuskin muuten olisi tullut lähdettyä..

Sofiasta huomasi, että se ei ole mikään turistirysä. Englanninkielistä palvelua sai erittäin vaihtelevasti ja kaupoissakin oltiin lähinnä yllättyneitä, kun asiakas puhuikin muuta kuin paikallista. Hintataso oli pysynyt alhaalla. En muista millään aiemmalla reissulla olleeni yhtä yllättynyt esimerkiksi taksien hinnoista (neljä henkilöä kauppastopin kautta hotellilta lentokentälle 5€). Myös ravintolat ja hotellit olivat edullisia (oma hotellimme 40€/hlö yhden hengen huoneessa, sis. aamupalan ja hotelli oli perussiisti). Viimeisenä iltana tilasimme porukalla viinipullon hintaan 10€ ja hetken päästä meille tuotiin kattilallinen simpukoita eteen. Kuului tuohon hintaan.

Keskustan kävelykatu Vitosha street oli viihtyisä, katedraali kaunis ja vaikuttava valtavassa koossaan. Keskustan tuntumassa oli ihania puistoja ja vanhoja antiikin aikaisia kaivauksia. Elintaso näkyy edullisen hintatason lisäksi siinä, että heti seuraava katu pääkadusta olikin jo harmaata ja monet rakennukset huonokuntoisia, eikä neuvostoaikainen rakennuskanta varsinaisesti viehätä silmää. Toisaalta tämäkin ristiriistaisuus ja kaupungin monitahoisuus sekä historian eri vaiheet ovat kiinnostavia. 

Sofiassa riittää nähtävää ja koettavaa viikonlopuksi, pidemmällä reissulla olisi tehnyt mieli suunnata luontoon kaupungin ulkopuolelle.





 
















4 kommenttia:

  1. Kauniin näköinen kaupunki. Todella upeita nuo maalaukset talojen seinissä...todellista taidetta <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia! Sofiassa on harmillisen hankalaa piipahtaa Suomesta, kun suoria lentoja ei ole. Mielestäni kaupunki sopii tosi hyvin pitkän viikonlopun viettoon, mutta vaihtolentojen takia ei tule kovin helposti lähdettyä. Sitten taas jos touko-lokakuussa lentää suoralla lennolla Bulgarian rannikolle, tulee bussimatkaa Sofiaan kuuden tunnin verran. Mutta toki matka maan halki on kokemus sekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan totta. Sofia olisi kohde pitkäksi viikonlopuksi, mutta tosiaan turisteja siellä oli suhteellisen vähän. Suoria lentoja ei ehkä ole monesta muustakaan maasta. Olen käynyt Sunny beachilla vuonna 2007, Sofia oli aivan toista maata. Kivoja kohteita molemmat, mutta niin erilaisia, vaikka sama maa kyseessä.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!