maanantai 14. tammikuuta 2019

Elämä järjestyksessä, paperilla ainakin - meidän perheen ikioma kalenteri

  
Käsi ylös, kenelle muulle järjestys tuo käsittämätöntä tyydytystä. Lähes asiassa kuin asiassa. Kun on saanut to do -listalta hommat viivattua yli, kun kotona näyttää kutakuinkin siistiltä, kun tiskipöydällä ei loju likaisia astioita, kun töissä on kerrankin ajantasalla hommiensa kanssa eikä yhtään koepinoa odota tarkastusta. Tai kun perheen menot ovat hallinnassa, ainakin paperilla.

Kun on kolme lasta ja kaksi aikuista ja jokaisella harrastus jos toinen muistettavana, on perhekalenteri arjen pelastus. Minä olen edelleen sen verran vanhanaikainen, etten pärjää pelkällä sähköisellä kalenterilla. Minun ajanhallintaani helpottaa ihan valtavasti se, että näen koko perheen koko kuukauden menot kerralla yhdellä paperilla. Sen avulla pystyn vähän orientoitumaan kiireisimpiin päiviin ja viikkoihin jo etukäteen ja toisaalta huokaisempaan, kun huomaan kalenterissa pilkisteleviä tyhjempiä aukkoja.

Taitaa olla kolmas vuosi peräkkäin, kun tein kalenterin omista kuvista. Ainakin Smartphotolta löytyy monenlaisia kalenteripohjia kolmen, neljän ja viiden hengen perheille muokattavaksi. Smartphotolle (tai Postille) joudun tosin antamaan miinusta toimitusajoista. Tein joulukuussa korttitilauksen, joka viivästyi luvatusta niin, ettei se ehtinyt edullisempaan joulupostiin, ja tämän kalenterin tilasin 9.12., mutta se oli kadonnut johonkin matkalla ja sain omani vasta, kun SmartPhoto painatti uuden ja lähetti sen tämän vuoden puolella. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, mutta ehdin jo olla ensimmäisen tammikuun viikon hukassa ilman seinäkalenteria. Nyt nautin siitä senkin edestä!






4 kommenttia:

  1. Tosi kätevä kalenteri. Minulla on enää muistettavan yhden lapsen, miehen ja omat menot. Välillä kyllä kännykän kalenteriin kirjaan jotain tyttärenkin omia menoja, vaikka hän jo asuukin omassa kodissa.
    Ihanaa viikkoa sinulle Hansu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenhän sitä osaa ikinä luopua tästä kaiken maailman asioiden hallinnasta? :D Ihanaa viikkoa sinne!

      Poista
  2. Kiva kalenteri! Minulla sama kokemus Smartphoton toimitusajoista; tilaamani joulukortit (joiden olisi lupausten mukaan pitänyt ehtiä joulupostiin) kolahtivat omaan postilaatikkoon vasta joulun jälkeen :\
    MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi ärsyttävää, että toimitusajat eivät pidä! Onneksi kuvakirjatilaukset olen tehnytkin ifolorilta. Siellä toimitusajat sen sijaan ovat olleet tosi nopeita.

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!