perjantai 17. kesäkuuta 2016

Good to be home


 
  
Kesäloman ensimmäinen vajaa pariviikkoinen meni reissatessa kahdestaan meidän tulevan nelosluokkalaisen kanssa. Poikettiin matkan aluksi Turussa ylioppilaaksi kirjoittanutta kummityttöä onnittelemassa ja jatkettiin siitä Tukholman pikapyrähdyksen kautta Kaliforniaan Losiin, Disneylandiin ja San Fransiscon lahden alueelle.

Kotiin palattiin myöhään eilen illalla. 
Miten ihana olikaan nähdä kahta pienempää ja miestä - ja nukkua omassa sängyssä.
Kaipa kotiväelläkin oli ollut ikävä, kun koti oli siivottu ja ruusujakin ostettu!

Kymmenen tunnin aikaeroon sopeutuminen sujui hyvin mennessä. Saapa nähdä, miten käy nyt. Tyttö olisi varmaan nukkunut iltaan asti, jos en olisi puolen päivän jälkeen herättänyt. Itselle puolestaan iski aivan mahdoton väsy äsken. Onneksi ei ennen juhannusta tarvitse lähteä mihinkään. Kun kerran ilmakin näyttää lähipäivinä olevan pääasiassa sateinen, taitaa aika kulua sohvalla reissukuvia läpi käydessä ja muokatessa. Matkapostauksia luvassa!

Ihanaa olla kotona.

6 kommenttia:

  1. Teilläpä on ollut ihana loma.Kuvia matkasta odottelen,jos joskus itsekin lähtisi sinnepäin.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa takaisin kotiin <3
    Innolla odotan jo matkapostauksia.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kyllä upealta reissulta :) Varmasti ikimuistoinen, lapselle varsinkin!

    Mukavaa viikonloppua ja terkkuja pohjoisesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä sellainen reissu, että tuskin ihan äkkiä unohtuu 😊 Mukavaa sunnuntai-iltaa teille!

      Poista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!