lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kukkaloistoa ja loman aloitusta, vähän kyyneleitäkin



Monenlaista tunnetta on mahtunut tähän päivään. Päällimmäisenä kuitenkin ilo, onni ja kiitollisuus. Kun on neljä vuotta tehnyt töitä saman luokan kanssa päivittäin, on vaikea sanoa, että opettajan oleminen olisi "vain työtä". Kyllä sitä väkisinkin kiintyy niihin ihaniin lapsiin, jotka on kunnia oppia tuntemaan hyvine ja huonoine puolineen. Kun oppilaista tulee niin tuttuja, on heidän kanssa helppo toimia, löytää keinot kommunikoida ja tavoittaa yhteinen huumorintaju, joka pelastaa tilanteen kuin tilanteen. Tuohon neljään yhteiseen vuoteen on mahtunut haastaviakin aikoja, mutta onneksi päällimmäisenä mieleen jäävät hyvät päivät ja onnenhetket yhdessä. Ja onneksi niinä vaikeampinakin aikoina yhteys oppilaisiin on säilynyt, välit pysyneet läheisinä ja yhteistyö vanhempien kanssa sujunut. 

Neljän vuoden taipaleen jälkeen oli ihana antaa vähän vapauksia parina viimeisenä viikkona. Oli ilo huomata, miten oppilaista oli kasvanut niin luotettavia ja vastuullisia, ettei vapaampikaan tilanne levinnyt enää käsiin. Viimeisen päivän jalkapallopeliä katsellessa oli tippa tulla opettajalle linssiin. Koko luokka pelasi yhdessä hyvässä hengessä, ilman ainuttakaan riidanpoikasta.

Halusin muistuttaa jokaista oppilasta niistä piirteistä, joita hänessä arvostan, ja siksi kirjoittelin eilen illalla luokallisen kunniakirjoja. Lisäksi ostin Tenava-aiheiset, hymyilevät Pezit oppilaille, luokan omat "hymypatsaat" muistuttamaan iloisista hetkistä yhdessä. Ja olen iloinen, että en löytänyt yhtään Peziä enkä kunniakirjaa päivän päätteeksi roskista.

Kunniakirjan taakse kirjoitin jokaisella Johanna Kurkelan Ainutlaatuisen ihanat sanat:

"Kaunis pieni ihminen
sä olet ainutlaatuinen
mitä vastaan tuleekaan
toista sua ei milloinkaan"


  


Oppilaat olivat muistaneet minua kauniilla kukilla ja suklailla, Muumi-mukeilla, teellä, kynttilöillä ja lahjakortilla. Kun mieskin on opettaja, voitte kuvitella, miten ihana kukkaloisto on meidän kodin nyt vallannut. Kukkia riitti lasten huoneisiinkin jaettavaksi. Oppilaiden kortteja lukiessa ne luokassa pidätellyt kyyneleet pääsivät valloilleen. Haikean onnelliset kyyneleet.











Iloa ja ylpeyttä on päivään mahtunut myös omien lasten puolesta. Meidän joulukuun lopun ekaluokkalaiselle loma taitaa tulla erityisen tarpeeseen. Äidinkieli ei hänelle ole ihan helppoa eikä kovin mieleistä ja varsinkin kirjoitusläksyjen kanssa on välillä saatu taistella. Näin ollen myös todistukseen mahtui vaihteleva skaala rasteja äidinkielen kohdalle ja tukea varmasti tullaan tarvitsemaan jatkossa, elleivät kaksoiskonsonantit ja tavutukset loksahda iän myötä yhtäkkiä kohdilleen.

Näistäkin haasteista huolimatta oli ihana nähdä, miten käytösrastit molemmalla lapsilla olivat siellä kiitettävässä reunassa. On kestänyt oikeastaan päiväkodin aloituksesta asti oppia luottamaan, että poika ihan oikeasti osaa olla kunnolla vieraassa paikassa, vaikka kotona nähdään kyllä koko tunteiden kirjo päivittäin.

Ensi syksynä meillä onkin jo eskarilainen, tokaluokkalainen ja nelosluokkalainen <3
Äidin arki sen kun vaan helpottuu.

Kaiken tämän kunniaksi meillä oli tänään karkkipäivä.

Herkullista, aurinkoista lomaa lomailijoille ja tsemppiä loman odotukseen niille, jotka vielä jatkavat jatkavat puurtamista!




10 kommenttia:

  1. Ihanat lahjat olet oppilaille tehnyt ja ihanat olet myös saanut. Varmasti haikea olo molemmin puolin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti on. Kyllähän neljä vuotta on pitkä aika tutustua ja kokea asioita yhdessä. Onneksi näen varmasti oppilaita jatkossakin koulun käytävillä!

      Poista
  2. Ihania muistamisia puolin ja toisin, niin kauniita kukkia olette saanut. Oikein ihanaa kesälomaa koko perheelle! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  3. Ihan samat sanat edellisten kommentoijien kanssa, ihania muistamisia ja herkkiä hetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, palkitseva työ, vaikka vaikeitakin tilanteita vastaan tulee <3

      Poista
  4. Ihanasti olet oppilaita huomioinut. Aivan mahtava idea nuo kunniakirjat :) Vau!
    Varmasti ollut tärkeä ihan jokaiselle.. Opettajalta saadut kehut ovat tärkeitä ja pysyvät mielessä pitkään :)
    Mukavaa kesää ja lomaa teille.
    -Tiina

    VastaaPoista
  5. Ihanaa lauantai-iltaa ja oikein upeaa lomaa koko teidän perheelle!

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!