sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Brunssia ja syksyn vaatetrendejä


Vaikka nautin viikonlopuista lasten kanssa ihan älyttömästi, ovat pienet hetken aikuisessa naisseurassa erittäin tervetulleita piristysruiskeita sen lomassa.

Vima ja Roberts Coffee kutsuivat Oulun seudun bloggaajia minibrunssille syksyn trendeihin tutustumaan. Pitkään mietin lähtemistäni, mutta kun sisko ja siskon mies sattuivat olemaan meillä kylässä ja pystyivät jäämään lasten kanssa kotiin, tulin (onneksi) lähteneeksi.

Rieskarullat ja smoothiet maistuivat ihanilta ja miten virkistävää olikaan nähdä syksyn vaatemuotia pienen muotinäytöksen ja esittelyn muodossa, kun tuntuu, että nykyään on niin vaikea lähteä noihin kivijalkaliikkeisiin rekkejä pläräämään.

Syksyn muodista jäivät mieleen harmaan eri sävyjen yhdisteleminen, mausteiset väripilkut ja muhkeat takit ja neuleet sekä eri tekstuurien yhdisteleminen. Kotiin oli sen verran kiire, etten ehtinyt jäädä shoppailemaan, mutta aion ehdottomasti palata Vimaan sovittelemaan suosikkejani pikapuoliin. Erityisesti hollantilainen Yaya-vaatemerkki jäi kutkuttamaan.

Vaatetrendien lisäksi oli mielenkiintoista kuulla Viman historiaan 50-luvulta alkaen. Mieleen jäi myös yläkerran Beauty Spot -kauneushoitola, johon on ehdottomasti päästävä tutustumaan paremmalla ajalla.

Mukaan tarttuneen Goodie bagin sisältöä esittelen omassa postauksessaan myöhemmin.
Kiitos paljon kaikille tapahtuman järjestämisessä mukana olleille yrityksille:





 Yaya 

  













8 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta tapatumalta <3
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa. Ihana, kun näitä tällaisia on Oulussakin alettu järjestää.

      Poista
  2. Olipa kyllä kiva tapahtuma meillä. Lisää vain tällaisia.

    VastaaPoista
  3. Voi miten kiva postaus, mua niin harmitti kun jouduin viimetingassa perumaan tuloni tuonne tapahtumaan, olis ollut kiva olla mukana! Mutta kiva kun pääsin postauksen kuvien mukana vähän tunnelmaan. :)

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!