tiistai 18. lokakuuta 2016

Kynttilöitä ja arvontaa


Kiireisen arjen keskellä tällainen arki-ilta ilman mitään menoja tuntuu aivan ihanalta.
Tyttö lähti tanssiin kaverin kyydillä, poika jalkapallotreeneihin pyörällä.
Minä sytyttelin kynttilöitä ja istahdin sohvalle.

Viime viikolla sain Puttipajalta paketillisen erivärisiä kynttilöitä syksyä piristämään. Puttipajan valikoima on houkuttelevan laaja. On eri värejä ja erilaisia pintoja aivan loputtomasti. Kesällä Puttipajan myymälässä Naissaaressa Jyväskylän kupeessa meni pää sekaisin vaihtoehdoista, ja valinnanvaikeus iski myös nettikauppaa selatessa. Olisin voinut ottaa vähän kaikkea! Houkuttelevan ulkonäön lisäksi tuotteissa viehättää kotimaisuus ja hyvä laatu.

Puttipaja laittoi paketin matkaan kolme petroolinväristä kynttilää blogiin arvottavaksi:
läpivärjätyn pöytäkynttilän koossa 7x15
läpivärjätyn pöytäkynttilän koossa 7x10 ja
vekkimetallikynttilän koossa 7x12

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla postausta täällä blogin puolella ja/tai Facebookissa.

Arvonta alkaa heti ja päättyy sunnuntaina 23.10 klo 24.

Tunnelmallisia syysiltoja ja rentouttavaa syyslomaa sitä tällä ja ensi viikolla viettäville,
onnea arvontaan!












87 kommenttia:

  1. Mä niin rakastan kynttilöitä <3
    Kivaa "yksinäistä" iltaa :)

    VastaaPoista
  2. Wau! Mukana ehdottomasti:)
    Tiia.ilola@stadinao.fi

    VastaaPoista
  3. Kauniita kynttilöitä! Ja kynttilöillehän on aina käyttöä näin syksyn saapuessa, eli mukana arvonnassa😊

    VastaaPoista
  4. Hei, mielelläni osallistun arvontaan! :) Mää olen edelleen ihan kipeä mutta kun toivun riittävästi olisi mukava taas nähdä. Rentoa iltaa!

    VastaaPoista
  5. Kynttilät kuuluvat sisustukseen syksystä kevääseen, kunnes ne kuuluu haudata kesäksi syvälle komeron pohjalle :D Mukana arvonnassa.
    kanervak@live.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa. Kynttilät ovat ihania ja niitä tuleekin paljon polteltua näin syksyisin ja talvisin =)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onpa upeita kynttilöitä 💚💙💗💖❤
    Olisipa ihana voittaa synttäripäivänä lahjaksi 😍😍😍😍

    VastaaPoista
  8. Kynttilät on ihania, tuo valoa syksyyn ja talveen. :)
    outijulia( at )gmail.com

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat kynttilät olet valinnut.Upeita!
    Mukana ehdottomasti myös arvonnassa <3

    VastaaPoista
  10. Upeita kynttilöitä! Ne piristäisivät nyt kovasti! 😊

    VastaaPoista
  11. Nämä olisi ihana antaa äidilleni syntymäpäivälahjaksi jos onni suosisi! 😍
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Airiina
    Kynttilät ovat elämän sulostus, nämä ovat upeita, osallistun arvontaan.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  13. Kauniita kynttilöitä! <3
    Mukana arvonnassa! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa
    iloa.unelmaa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kynttilät ovat parasta syksyssä. Mukana arvonnassa.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Näyttääpä ihanalta! Mukana arvonnassa. :) arjenmiljonaari@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kynttilät menisi anopille joululahjaksi, mikäli voitto osuisi kohdalle. (: ninnu-83(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Rakastan kynttilöitä ja niistä lähtevää valoa ❤️. Ehottomasti mukana arvonnassa ������

    VastaaPoista
  18. Voi miten ihania kynttilöitä! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana. Tähän aikaan vuodesta kynttilät on <3 Hyvää syksyn jatkoa! sonjaemiliia (at) gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kynttilätyyppinä mukana ollaan :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana ollaan, kynttilöitä ei voi koskaan olla liikaa (paitsi miehen mielestä :D) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kauniita kynttilöitä :)
    Ihana arvonta, jospa onni suosis.
    -Tipsu

    VastaaPoista
  23. Kiitos kyllä, osallistun arvontaan.

    sarinarhi@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Ihanan värisiä kynttilöitä. Mukana arvonnassa. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Niin upeita kynttilöitä💞 I.oginskaia@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Todella kauniita kynttilöitä, ehdottomasti mukana arvonnassa. :-)

    VastaaPoista
  27. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Täältä kynttilöiden suurkuluttaja osallistuu arvontaan! :D S.posti:henrau88@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kynttilät kuuluvat syksyyn :)
    pihluska00@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kynttilöiden suurkuluttajana mukana!!

    VastaaPoista
  31. Kauniita kynttilöitä. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana ihanassa arvonnassa! Todella kauniilta ja tunnelmalliselta näyttää :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Upeita kynttilöitä :) kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  34. Kynttilät parasta syksyssä :) Mukaan ihanaan arvontaan!

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  35. Kynttilät ovat ihania <3
    nanuma67@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kynttilät vaan on niin tätä aikaa varten.
    Mukana arvonnassa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Ihanan tunnelmalliset kuvat ❤

    Kynttilöitä ei voi koskaan olla liikaa, joten mukana minäkin koettamassa arpaonneani 😊

    VastaaPoista
  38. Kynttilät on niin must-juttu ♥ Meillä palaa joka ilta niin aidot kuin leditkin. Ehdottomasti mukana tässä ihanassa arvonnassa ♥

    VastaaPoista
  39. Ihania, kynttilät. ❤️
    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kynttilät kuuluvat ehdottomasti pimeneviin iltoihin ja niiden suurkuluttajana ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  41. Kynttilät... Ne on just se juttu millä saan tylsästä ja ahdistavan kivuliaastakin arjesta edes hiukan paremman...
    Niissä on jotain mikä saa edes hetkeksi mielen paremmaksi <3

    Mukana siis arvonnassa :)

    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  42. Mukana tunnelmallisessa arvonnassa. <3

    VastaaPoista
  43. Niin nättejä, mukana arvonnassa tottahan toki :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Kauniita <3 Mukana arvonnassa minäkin.

    VastaaPoista
  45. Kynttilöitä meillä kuluu todella paljon. Kun laitamme mieheni kanssa kaikkiin palamaan niin n.75tuikkua..ja pöytäkynttilöitä on noin.20. Pidämme kynttilöiden tuomasta tunnelmasta.

    VastaaPoista
  46. Kynttilöitä ei ole koskaan liikaa. Meillä niitä kuluu tuhottomasti kun laitamme mieheni kanssa niitä palamaan. Pidämme niiden tuomasta tunnelmasta.

    VastaaPoista
  47. Kylläpä on kaunis koti <3 ja kynttilät on niin tunnelmaa luovia ja sopivat sisustukseen. Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
  48. Oi,Puttipajan kynttilät on ihania!
    Mukana arvonnassa. �� helkatervas@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Ihanat kynttilät <3
    Mukana arvonnassa!
    tarja,nevala10@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Ihania kynttilöitä! Noi värit!! :) Tähän aikaan vuodesta kynttilöitä kuluu paljon,joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  51. Kynttilöitä on mukava jo polttaa, tuovat valoa syksyn pimeyteen:-)

    VastaaPoista
  52. Henna28
    Ihania kynttilöitä, osaliistun arvontaan ja pitäisin ihan itse kyllä nämä kotiani sulostuttamassa.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Kauniita kynttilöitä :) Joten mukana arvonnassa :) Kelpaisi meillekkin poltella :)

    VastaaPoista
  54. Oi ihanaa, mukana! <3
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  55. Kynttilöiden aikaa !
    Osallistun
    tuotae(at)gmail.com

    VastaaPoista
  56. Rakastan kynttilöitä <3
    vilukissatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  57. Ihania! Kyllä kynttilät vaan niin kuuluu tähän vuodenaikaan ja onkin jo tullut polteltua niitä aika läjä! :D

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  58. Sinulla on ihana koti 💖
    -Satu-

    VastaaPoista
  59. ihana tunnelma <3 mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  60. Mukana arvonnassa! :)
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Kauniita kynttilöitä, mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  62. Mukana arvonnassa :)
    sanameris (a) luukku.com

    VastaaPoista
  63. Ihania kynttilöitä!
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  64. Kauniita kyntttilöitä! Mukana arvonnassa!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Ihanat suloisen somat kynttilät luovat valoa ja lämpöä pimeään aikaan <3
    garanbola(at)gmail.com

    VastaaPoista
  66. Todellakin mukana arvonnassa! Olen oikea kynttilöiden suurkuluttaja :) claudia77@netti.fi

    VastaaPoista
  67. Niin ihania kynttilöitä! pikkpi@jippii.fi

    VastaaPoista
  68. Ihania kuvia ja kynttilöitä! Olen mukana arvonnassa!

    sìnituuliaojala@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Ihana blogi, kauniita kuvia ja hienoja kynttilöitä 😍 mukana arvonnassa!
    juotasniemi.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Täälläkin 1 tosi kynttiläfriikki ;)

    VastaaPoista
  71. Aivan ihania kynttilöitä! :)
    Mukana arvonnassa.
    nina.blomster@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Kauniita kynttilöitä! Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  73. Mukana arvonnassa.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  74. Oi kun ihania kynttilöitä ja kuvia, ihana tunnelma. texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Ihana arvonta, mukana ehdottomasti!
    puuhastelua @ gmail.com

    VastaaPoista
  76. Mukana!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  77. Kauniita kynttilöitä.arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Syksy &kynttilät on parasta!
    autiokatjaa@gmail.com

    VastaaPoista
  79. ihania! mukana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  80. Peppi
    Kauniita kynttilöitä! Mukana arvonnassa! Kaunis kotisi houkuttaa itseäkin taas omaa kotiani sisustamaan jouluksi, ostin puna-kulta sävyiset tyynyt ja muhkean punaisen maton olohuoneeseen.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  81. Kauniita kynttilöitä! Osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  82. Kaunista katsottavaa! Kynttilät ovat oikeastaan ainut asia joiden avulla pystyn rentoutumaan oman hektisen elämäni keskellä. Niitä menee! Tuollaisista voisin nauttia vieläkin enemmän:)

    VastaaPoista
  83. Mukana kauniiden kynttilöiden arvonnassa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  84. Mukana kynttilöiden arvonnassa. Kynttilöissä jos missä kannattaakin laatuun panostaaa koska se näkyy ja tuntuu nopeaan; savuttava tai runsaasti valuva kynttilä on ihan vihoviimeinen juttu.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  85. Kynttilät ovat parasta!🍃jokaiseen vuodenaikaan sopii,mutta kulutus kasvaa syksyllä!🍃🍁🍃

    VastaaPoista

Pienetkin kommentit ilahduttavat minua suuresti!